9.2.2018

Ortodoksiviestin vuoden ensimmäinen numero 1/18 on ilmestynyt. Lehdestä voi lukea vuoden alussa Helsinkiin siirtyneen arkkipiispa Leon ajatuksia kirkon ja hengelliseen elämään osallistumisesta. Hän toivoo, että mahdollisimman moni löytäisi oman paikkansa seurakuntaelämässä. Arkkipiispa Leo kehottaa seurakunnissa jo toimivia pyytämään uusia ihmisiä mukaan henkilökohtaisesti.

Paastonajan lehdessä paastoa käsitellään useissa jutuissa niin aineellisesta kuin hengellisestä näkökulmasta. Saamme lukea myös suuren paaston aikana toimitettavasta ennenpyhitettyjen lahjain liturgiasta eli paastoliturgiasta, joka on kirkon vanhin yhä toimitettava liturgia.

Ortodoksiviestin paastonumeron verkkoversion voit lukea tästä.


Ortodoksiviesti on Helsingin hiippakunnan alueella ilmestyvä seitsemän seurakunnan jäsenlehti. Mukana ovat Helsingin, Haminan, Hämeenlinnan, Kotkan, Lahden, Lappeenrannan ja Tampereen ortodoksiset seurakunnat. Ortodoksiviesti palvelee seurakuntalaisia ja tarjoaa tietoa seurakuntien toiminnasta, tapahtumista ja tuo esille ortodoksisen maailman asioita ja ilmiöitä laajemminkin.

Seuraava Ortodoksiviesti ilmestyy 23. maaliskuuta. 

Kategoriat Ajankohtaista