Päivän sana 
Päivän pyhät 
Outi Huusko kaulii vehnäjauhoista valmistettua taikinaa Tikkurilan ortodoksisen kirkon keittiössä. Kun taikina on sopivanpaksuinen ja mukavan pyöreä, hän ottaa esille kännykän:
”Tämä on juuri se vaihe.”
Kännykästä Outi löytää rukoukset, jotka luetaan, kun ryhdytään työhön kuten leipomaan prosforaa. Niiden aika on viimeistään, kun taikina on kaulittu.
Keittiössä onkin rauhallinen, harras tunnelma. Lampukan Outi on sytyttänyt ikonien eteen heti, kun on saapunut paikalle.
Ulkona joulukuinen aurinko on värittänyt taivaan oranssinpunaiseksi, ennen kuin tulee pimeä. Vieressä kulkevan tien liikenne ei häiritse yhtään.
Kutsumus valkeni kolmessa päivässä
Reilu vuosi sitten Outi Huusko näki kirkon ovessa lapun, jossa haettiin ehtoollisleipien leipojia. Hän mietti ajatusta kolme päivää – pureskeli ja sulatteli.
”Tuntui, että kyllä minulla on kutsumus tähän”, hän toteaa.
Opetusta Outi sai nunna Elisabetilta, joka on pitänyt seurakunnassamme prosforakurssejakin. Nunna neuvoi ja Outi teki itse.
Samaan aikaan Outin kanssa Tikkurilassa aloitti kaksi muutakin prosforan leipojaa. Joskus naiset leipovat yhdessä, jolloin he voivat jakaa ja vaihdella työvaiheita keskenään.
Kuhunkin ehtoollisleipään painetaan oikea sinetti
Prosfora tarkoittaa kokonaisuutta, johon slaavilaisessa käytännössä kuuluu viisi leipää. Suurikokoisin on nimeltään Karitsa. Siitä pappi leikkaa ehtoollista varten kuution, josta tulee varsinainen ehtoollisleipä, Kristuksen ruumis.
Kaikkien prosforaleipien päälle painetaan sinetti. Karitsan sinetistä löytyvät kreikankieliset kirjaimet IC XC NIKA, jotka tarkoittavat ”Jeesus Kristus voittaa”.
Yksi leivistä on omistettu Jumalansynnyttäjälle, ja siihen tulee Marian sinetti. Kolmeen pienehköön leipään painetaan risti.
Kreikkalaisen käytännön mukaan leivotaan vain yksi iso prosforaleipä. Siihen painetaan suurikokoinen sinetti, josta löytyvät kaikki samat elementit kuin viiden leivän kokonaisuudesta.
Ehtoollista valmistaessaan pappi leikkaa jokaisesta sinettileivästä osia. Ne omistetaan sekä pyhille että seurakuntalaisille, joiden puolesta pappi rukoilee. Hän kokoaa palat ensin diskos-lautaselle, jolta hän siirtää ne vaihe vaiheelta ehtoollismaljaan.
Prosforan leipominen on kuuliaisuustehtävä
Kirkon keittiössä Outi ottaa kohonneesta taikinasta paloja pyöreällä muotilla. Niistä tulee leipien pohjat, sillä jokaisessa prosforaleivässä on kaksi osaa. Alempi symboloi Kristuksen ihmisyyttä ja ylempi hänen jumaluuttaan.
Pohjien täytyy olla nelisen senttiä paksuja ja jämäköitä. Kun aihiot ovat päässeet pellille saakka, Outi vielä muotoilee niitä pyöreämmiksi. Sitten hän pistelee kahvallisella piikillä leipiä sivusta kohti keskiosaa, jotta ilmakuplat rikkoutuvat. Näin reunat pysyivät ehyinä eivätkä kupruile.
Pistellyt pohjat Outi peittää.
”Taikina ei saa paleltua.”
Hän levittää leipästen ylle ensin kuivan pyyhkeen. Sitten hän kostuttaa ohuemman pyyhkeen kädenlämpöisellä vedellä ja asettelee sen ensimmäisen päälle. Päällimmäiseksi hän laittaa vielä kuivan pyyhkeen. Pohjia kohotetaan varttitunti.
Leipomisessa on lukuisia vaiheita, eikä leipurilla saa olla kiire. Outi tuleekin mielellään prosforan tekoon juuri joulun alla. Hän työskentelee kaupan myyjänä, joten leipominen tarjoaa hänelle kiireettömän iltapäivän jouluhälinästä. Aikataulua ei ole.
”Ettei tule stressiä. Tämä on rukouksellista. Kun leivon, kertaan mielessäni Jeesuksen rukousta. En aina mutta usein.”
Outia tulee aina mielellään kirkon keittiöön. Hän pitää prosforan leipomista kuuliaisuustehtävänä.
”Tämä on maanläheistä työtä, jonka osaan. Tunnen olevani avuksi kirkolle.”
Sinetöityjen leipien pistely symboloi Kristuksen haavoja
Seuraavaksi Outi kaulii ohuemman taikinan päällysosaksi. Kun tarkkaan kuuntelee, taikina sihisee, suhisee ja poksahtelee – hiiva tekee siitä elävän.
Päällysaihioiden kohottua Outi tarttuu Karitsa-sinettiin. Hän painaa sen voimakkaasti leipästä vasten ja pamauttaa, sillä kuvion on jäätävä selväpiirteisenä taikinaan. Sama toistuu muilla sineteillä. Outi tekee myös ison kreikkalaistyylisen prosforan.
Leipästen alapuolet hän voitelee vedellä. Sitten hän asettaa yläosat kevyesti kiinni alaosiin. Enää ei painella.
Sinetillä varustetut leivät pistellään vielä kerran, ja nyt mukana on symboliikkaa. Kutakin leipää pistetään viisi kertaa, ja pistot muistuttavat Kristuksen haavoista. Yksi pisto tulee Kristuksen jaloille, kaksi käsille, yksi päälle ja yksi kuvastaa keihään tekemää haavaa.
Palojen on pysyttävä ehjinä ehtoollisviinissä
Viimein leivät ovat valmiita uuniin. Paisto ratkaisee lopullisesti, minkälaisia niistä tulee. Kerran leivät olivat hieman kallellaan ja pullollaan, mutta pappi tuumasi vain, että ovathan nuo aika sympaattisia.
Ulkonäkö on tärkeä mutta vielä tärkeämpi on oikea rakenne. Leivän pitää olla napakkaa, jotta palat pysyvät ehjinä ehtoollisviinissä. Taikinasta tehdään mieluummin liian kova kuin liian pehmeä.
”Taikina on valmis, kun sekoitusastiaan ei jää jälkiä. Sen täytyy olla pullataikinaa kiinteämpää”, Outi kertoo.
Kerran keväällä taikina ei noussutkaan sellaiseksi kuin piti. Aihiot jäivät liian mataliksi. Outi hoksasi unohtaneensa rukoukset. Ei auttanut kuin lukea ne ja kaulia ja nostattaa taikina uudelleen.
”Tuli nöyryys ja pieni huvitus. Jos ei kunnolla keskity, jokin yksityiskohta menee pieleen.”
Kun prosforaleivät ovat paistuneet kymmenisen minuuttia, uunista leviää ihana tuoksu. Outi iloitsee siitä joka kerta:
”Taikinaan tulee vain vehnäjauhoja, suolaa, vettä, hiivaa sekä tilkka pyhitettyä vettä, mutta silti leivät tuoksuvat noin hyviltä. Minun mielestäni siinä on jotakin pyhää.”
Teksti ja kuvat: Hanna Lehto-Isokoski
__________________________________
Juttua varten on haastateltu myös Tikkurilan pappia isä Mikael Sundkvistia.
Silloin tällöin seurakuntamme pyhäköissä järjestetään kursseja prosforan leipomisesta. Jos tehtävä kiinnostaa, kannattaa seurata pyhäkköjen nettisivuja tai kysyä kursseista henkilökunnalta. Toiveitakin voi esittää.
