Pääsiäissunnuntaista alkanut kirkas viikko päättyy apostoli Tuomaan mukaan nimettyyn sunnuntaihin. Tänä vuonna vietämme apostoli Tuomaan sunnuntaita, antipashaa 7.4.
Tuomaan sunnuntaina toimitetaan aamulla liturgia seurakunnan kaikilla alueilla. Voit tarkistaa oman pyhäkkösi aikataulun jumalanpalveluskalenterista.
Tuomaan sunnuntaina muistamme epäilevää apostolia, joka ei halunnut uskoa Kristuksen ylösnousemukseen ennen kuin hän itse näki ylösnousseen Jeesuksen ja kosketti hänen haavojaan. Tapahtumasta kerrotaan apostoli Tuomaan sunnuntain evankeliumissa (Joh. 20:19-31).
Evankeliumissa kerrotaan, kuinka apostoli Tuomas kohtaa ylösnousseen Kristuksen ensimmäistä kertaa kahdeksantena päivänä pääsiäisestä ja uskoo Kristuksen ylösnousemukseen vasta nähtyään itse Hänen käsissään naulanjäljet ja kyljessä keihäänpiston:
”Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” 28 Silloin Tuomas sanoi: ”Minun Herrani ja Jumalani!” 29 Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”
Tuomaan sunnuntaita kutsutaan myös antipashaksi. Nimi viitta siihen, että Tuomaksen todistuksen myötä tästäkin päivästä tuli ylösnousemuksen juhla, uusi pääsiäinen.
Vainajien pääsiäinen – edesmenneiden muistaminen Tuomaan tiistaina
Tuomaan sunnuntain jälkeen kirkossa aletaan jälleen muistella edesmenneitä tavalliseen tapaan. Tuomaan tiistai, jota vietämme tänä vuonna 9.4., on yleinen vainajienmuistelupäivä, jota kutsutaan myös vainajien pääsiäiseksi. Perinteisesti haudoilla toimitetaan tuolloin erityisiä pääsiäishenkisiä litanioita.
Myös Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa hautausmaan pyhän Elian kirkossa toimitetaan maanantaina 8.4. kello 17 parastaasi-palvelus ja Tuomaan tiistaina 9.4. kello 9 alkaen vainajien pääsiäisen liturgia. Liturgian jälkeen seurakuntamme pappeja päivystää haustausmaalla kello 12-20. Pappi toimittaa Tuomaan tiistain litanioita – eli radonitsa-palveluksia – haudoilla omaisten pyynnöstä.
Huomioithan, että Helsingin Kotikirkon maanantain ja tiistain illan ehtoopalveluksia ei toimiteta. Kaikki seurakuntalaiset ovat tervetulleita yhteisiin Tuomaan tiistain jumanpalveluksiin hautausmaan Pyhän profeetta Elian kirkossa Helsingissä.
Apostoli Tuomaan sunnuntaista voi lukea pastori Mikko Leistolan vuonna 2019 julkaistussa kirjoituksessa: Epäilevä apostoli johdattaa meidät uskon lähteelle