Piispa Sergei: ”Kirkko on pyhä, mutta me kirkon jäsenet saatamme joskus olla kaukana pyhyydestä”

Haminan piispa Sergein saarna Lohjan Metsolan hautausmaan Kaikkien pyhien tsasounan temppelijuhlassa 4.6.2023:

Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.

Vietämme tänä alkukesän vehreänä sunnuntaina kirkossamme juhlaa kaikkien pyhien muistoksi ja tämän pyhäkön vuosijuhlaa. Viime pyhänä ja koko menneen viikon olemme viettäneet helluntaijuhlaa ja muistelleet sitä, kuinka Pyhä Henki ensimmäisenä helluntaina vuodatettiin opetuslasten päälle ja kuinka pyhä kirkko sai näin alkunsa. Tämän sunnuntain pyhä muisto osoittaa meille taas kuinka Pyhä Henki on toiminut ja yhä toimii kirkossa pyhiensä kautta.

Tämän päivän evenkeliumissa Vapahtajamme muistuttaa meitä vakavin sanoin rakastamisen tärkeydestä ja rakkautemme kohteiden tärkeysjärjestyksestä. Ennen kaikkea ja jopa enemmän kuin meidän lähiomaisiamme meidän tulisi rakastaa Jumalaa.

Vuorisaarnassaan Jeesus sanoo: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt. 6:33). Toisen kerran taas eräs lainopettaja kysyi Jeesukselta mikä on lain suurin käsky? Siihen Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” (Matt. 22:36-39).

Kirkon kaikki pyhät ihmiset – apostolit, marttyyrit, profeetat, esipaimenet, pyhittäjät ja vanhurskaat, joita tänään muistelemme, ovat hyviä esikuvia siitä, kuinka meidän tulisi rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme. Kaikkein suurinta rakkautta Jumalaa kohtaan osoittivat marttyyrit, jotka omalla verellään todistivat uskostaan Kristukseen. Apostolit, joista myös monet kokivat marttyrikuoleman, osoittivat, että Jumalan valtakunta, josta Kristus oli saarnannut, on itse Kristuksessa tullut maailmaan ja kaikki on kutsuttu tähän valtakuntaan. Sen lopullinen täyttymys tapahtuu vasta Kristuksen toisen tulemisen jälkeen, mutta joka on ennalta koettavissa Ehtoollisen pyhässä sakramentissa jo tässä ajassa.

Pyhyyden muodot ovat moninaisia ja siksi meilläkin on useita erilaisia teitä ja mahdollisuuksia saavuttaa tuo päämäärä tulla pyhäksi. Useimpien kohdalla se on avioliiton vanhurskauden kilvoitustie ja harvemmilla luostarielämän pyhittymisen tie. Suomen ortodoksisella kirkolla on nyt virallisesti kanonisoituna myös marttyripyhä -pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalainen, jonka kuolemasta on kulunut vain reilu sata vuotta. Tänäkin päivänä eri puolilla maailmaa kristittyjä surmataan heidän uskonsa tähden. Marttyyrien veressä on kirkon siemen.

Kristittyinä meidän tehtävämme on enentää rakkautta tässä maailmassa, vaikka se ei aina niin kovin helppoa ole. Parempi on olla hyvän puolella kuin pahan.

Jumalan kuvina ja kaltaisuudessa kasvaminen on meille kasteessa ja mirhavoitelussa annettu mahdollisuus, mutta tuon mahdollisuuden hyväksi käyttäminen onkin jo meistä jokaisesta itsestä riippuva asia. Tämä ajallinen elämä on annettu meille valmistautumisajaksi tulevaan iankaikkiseen elämään. Elämämme tarkoitus on sielun pelastus tämän ajallisen elämän kautta. Viimeisellä tuomiolla meiltä kysytään ensisijassa rakkauden tekoja. Siksi tämänkin päivän evankeliumi siitä meille muistuttaa. Kristittyinä meidän tehtävämme on enentää rakkautta tässä maailmassa, vaikka se ei aina niin kovin helppoa ole. Parempi on olla hyvän puolella kuin pahan.

Kirkko on pyhä, mutta me kirkon jäsenet, niin piispat, papit kuin maallikotkin saatamme joskus olla kaukana pyhyydestä. Tästä johtuvat kaikenlaiset erimielisyydet ja ongelmat seurakunnissa ja kirkossa. Jos saamme Pyhän Hengen rakkauden asumaan sydämissämme, voimme astua pyhityksen tielle. Lohduttavaa ja meille toivoa antavaa on tietää, etteivät kirkon virallisesti pyhiksi kanonisoimat ihmisetkään aina ole olleet täysin synnittömiä vaan syntisiä, jotka katumuskyynelin, rukouksella ja paastolla ovat puhdistaneet sydämensä synnin pahuudesta ja siten pyhittyneet.

Pyhien joukosta löytyy meille monia esimerkkejä siitä, ettei ole niin syntistä ihmistä, joka ei voisi tehdä mielenmuutosta, katua ja alkaa pyhittyä.

Pyhittyminen, pyhäksi tuleminen on se päämäärä, johon meidät kaikki on kutsuttu. Pyhä apostoli Pietari sanoo ensimmäisessä lähetyskirjeessään:”Niin kuin Hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. Onhan kirjoitettu”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.” (1.Piet. 1:15-16).

Ortodoksisen opetuksen mukaan pyhäksi sanotaan ihmistä, joka on päässyt osalliseksi jumalallisesta armosta ja jota Pyhä Henki elävöittää ja ohjaa. Pyhä ihminen on vapaa kaikesta paheesta ja omaa kaikki hyveet. Pyhille ominaisista hyveistä, hengen hedelmistä, Raamattu korostaa erityisesti rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää. (Gal. 5:22).

Alkukirkossa nimitettiin pyhiksi kaikkia niitä, jotka seurakunnan jäseninä olivat jatkuvassa ja kiinteässä ehtoollisyhteydessä. Heitä nimitettiin pyhiksi jo heidän eläessään. He pysyivät kuolemaansa saakka ”apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksissa.” (Apt. 2:42). Tätä näkemystä heijastaa edelleen liturgiassa oleva käytäntö, kun piispa tai pappi ennen Ehtoollisen jakamista kohottaa pyhitetyn Karitsan ja lausuu: ”pyhät pyhille”.

Pyhän Ehtoollisen kautta Kristus on jatkuvasti meillekin pyhityksen lähteenä. Tähän koko kristillinen elämämme huipentuu. Ehtoolliselle me valmistamme itseämme rukouksella ja paastolla. Nämä eivät yksin riitä meille pyhityksen lähteiksi. Vain Pyhässä Ehtoollisessa yhteytemme Kristukseen tulee täydelliseksi.

Tämä on se tie, joka vie meidätkin kaikkien pyhien yhteiseen joukkoon. Kannustakoon tämä kaikkien pyhien juhla myös meitä jatkamaan kilvoitustamme pyhityksen tiellä.

Aamen.