Porvoon kirkko on pyhitetty Kristuksen kirkastumisen muistolle. Kuva: Dimitri Tolonen

26.9.2026

Itä-Helsingin alueen Myllypuron kappelin pappi vastaa 1.10. alkaen Porvoon alueen jumalanpalveluselämästä. Tällä hetkellä Itä-Helsingin alueen pappina toimii rovasti Petri Korhonen (31.8.2027 saakka).

Muutos ei vaikuta jumalanpalveluksien määrään; Porvoossa Kristuksen kirkastamisen kirkossa toimitetaan vigilia ja liturgia joka toisena viikonvaihteena. Sen sijaan Hyvinkäällä Karjalan Valistajien kirkossa jumalanpalveluksia on odotettavissa nykyistä useammin. Aiemmin Itäisen alueen, Järvenpään papin vastuulla ovat olleet myös Porvoon kirkon jumalanpalveluselämä. Muutoksen myötä itäisen alueen pappi isä Andrei Verikov vastaa kolmen alueen sijaan kahdesta, Hyvinkään ja Järvenpään alueista. Uusi järjestely mahdollistaa Järvenpään papin työpanoksen tasaisemman jakautumisen Järvenpään ja Hyvinkään välillä.

Seurakunnan toimialueiden muutoksella pyritään tasaamaan ja jakamaan seurakunnan papiston työtä nykyistä tarkoituksenmukaisemmin. Päätöksellä pyritään turvaamaan laadukas ja säännöllinen jumalanpalveluselämä niin Porvoossa, Hyvinkäällä kuin Itä-Helsingissä.

Isä Andrei Verikov kirjoitti aluemuutokseen liittyen viime viikolla Porvoon ortodoksisen kirkon Facebook-sivulla:

”Muutokset tapahtuivat nyt suhteellisen nopeasti vaikka niistä on jo vuosia puhuttu. Omaa työtäni tämä tietysti selkeyttää, sillä kolmea pyhäkköyhteisöä en ole pystynyt palvelemaan samanaikaisesti kunnolla. Se on tietysti sääli että en näe teitä enää niin usein. (…) Toivon teille kaikille siunattua alkanutta syksyä. On ollut ilo saada palvella Jumalaa kanssanne ja olen oppinut teiltä kaikilta hyvin paljon. Muistan teitä esirukouksissani kykyjeni mukaan.”

Itä-Helsingin alueella Myllypuron kappelissa toimialueen muutos tulee näkymään jonkin verran jumalanpalvelusrytmissä. Alueen pappi toimittaa jatkossa viikonvaihteen jumalanpalvelukset kahtena lauantaina ja sunnuntaina kuukaudessa. Pyhäkön toiminnasta tulee myös entistä monikulttuurisempaa. Monikulttuurisen työn pappi Peter Schiel toimittaa jatkossa kuukauden viimeisenä sunnuntaina liturgian suomen ja englannin kielillä. Ensimmäinen kaksikielinen liturgia toimitetaan 25.10. Yhtenä kuukauden viikonvaihteena Myllypuron kappelissa ei toimiteta jumalanpalveluksia. Tuolloin pyhäkköyhteisön jäseniä kutsutaan seurakunnan pääkaupunkiseudun muihin pyhäkköihin. Säännöllisiä jumalanpalveluksia toimitetaan lähialueella ainakin Uspenskin katedraalissa, Kotikirkossa ja  Tapiolan kirkossa. Lisäksi Profeetta Elian kirkossa toimitetaan viikoittain lauantaisin liturgia suomen kielellä sekä joka toisena sunnuntaina liturgia ukrainan ja suomen kielillä. Pyhän Kolminaisuuden kirkossa toimitetaan  viikonvaihteen jumalanpalvelukset kirkkoslaavin kielillä. Lisäksi seurakunnan alueella Itä-Helsingin Vuosaaressa toimivassa Kulttuurikeskus Sofiassa toimitetaan säännöllisesti lauantaina liturgia.

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset