Porvoon kirkon praasniekkaa vietettiin Kristuksen kirkastumisen juhlapäivänä 6. elokuuta

Kristuksen kirkastumisen päivä on yksi ortodoksisen kirkkovuoden tärkeimmistä juhlista. Silloin vietetään Helsingin ortodoksisen seurakunnan pyhäköistä Porvoon pyhäkön praasniekkaa. Eilisessä praasniekassa juhlaliturgian toimitti Helsingin ortodoksisen seurakunnan rovasti Mikael Sundkvist. Musiikista vastasi kanttori Elena Nemlander.

Porvoon kirkon pappi, pastori Kimmo Kallinen on kirjoittanut juhlasta seuraavasti:

”Jeesus nousi kolmen opetuslapsensa, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa Taaborin vuorelle. Siellä opetuslapset yllättäen näkivät, kuinka Jeesuksen ulkomuoto muuttui, Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja Hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin kirkas valo. Kauan sitten kuolleet Mooses ja Elia ilmestyivät keskustelemaan Kristuksen kanssa Hänen lähestyvästä poislähdöstään.

Aluksi opetuslapset pelästyivät ja järkyttyivät tuota näkyä, mutta pian Pietari tokeni hämmästyksestään ja sai sanottua, ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä.” Samalla heidät verhosi loistava pilvi, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Näky ei kestänyt kauan, pian pilvi haihtui, ääni vaikeni, Mooses ja Elia katosivat ja Kristuskin palasi entiselleen. Vain lyhyen hetken ajan opetuslapset olivat saaneet kokea luomattoman valon kirkkauden ja nähneet Kristuksen todellisessa taivaallisessa kunniassaan.

Kristus kirkastui 40 päivää ennen kärsimyksiään. Niiden lähestyessä kirkastumisihme auttoi opetuslapsia ymmärtämään, että Kristus oli todella Jumalan poika ja että ”Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään” (Kol. 2:9). Hän oli paljon suurempi kuin Mooses tai Elia, jotka edustivat juutalaisille uskon kulmakiviä: lakia ja profeettoja. Taaborin vuoren jumalallisessa kirkastumisihmeessä nuo kaksi tulivat täydellisiksi Kristuksen omien sanojen mukaisesti: ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.” (Jeesuksen vuorisaarna Matt. 5:17.)

Jokaisen kristityn elämän tavoitteena on apostolien ja lukemattomien pyhien ihmisten tavoin tulla osallisiksi kuolemattomasta valosta, Taaborin vuoren kirkkaudesta. Me haluamme tulla Jumalan kaltaiseksi, palata siihen jumalalliseen valoon, puhtauteen ja läheisyyteen, johon meidät alun alkaen luotiin.

Kirkastusjuhlaa on vietetty apostolien ajoista lähtien. Aluksi juhla ajoittui helmikuun tienooseen, 40 päivää ennen ristiinnaulitsemista. Juhlan luonne on kuitenkin niin vahvasti hengellisen ilon ja kunnioituksen täyttämä, että jo varhain kirkko näki hyväksi siirtää sen ajankohdan elokuun alkuun niin, että nykyisin sitä vietetään elokuun kuudentena päivänä, 40 päivää ennen 14. syyskuuta vietettävää ristin ylentämisen juhlaa.

Juhlan viettoon kuuluu uuden sadon hedelmien siunaus. Kirkkoon voi tuoda pellon ja puutarhan antimia siunattavaksi.

Juhlasta kertovat evankeliumitekstit löytyvät Matteuksen (17:1-9), Markuksen (9:2-8) ja Luukkaan (9:28-36) evankeliumeista.”

 

Kuvat: Niko Laakso ja Anu Miller