Pyhä pappismarttyyri Aleksander Hotovitski

Pyhän pappismarttyyri Aleksander Hotovitskin muistopäivä on myös Helsingin ortodoksiselle seurakunnalle erityisen merkittävä ja tärkeä juhlapäivä. Moni saattaa muistaa, että pappismarttyyri Aleksanderin juhlaa vietettiin aikaisemmin 4. joulukuuta. Tämä johtui siitä, että Aleksander Hotovitskin kanonisoinnin aikaan vuonna 1994 ei tiedetty hänen tarkkaa kuolinpäiväänsä. Niinpä oli luonnollista merkitä kalenteriin muistopäiväksi kanonisoinnin päivä 4. joulukuuta 1994. Vasta 2000-luvulla tarkempien selvitysten myötä saatiin tietää pyhän Aleksanderin tarkka kuolinpäivä ja hautapaikka. Niinpä tuon tiedon myötä pyhän vuotuinen muistopäivä siirrettiin hänen kuolinpäiväänsä, joka on 19. elokuuta. Ortodoksisessa kirkossa on tapana muistaa pyhiä nimenomaan heidän kuolinpäivänä, koska kuoleman myötä jokainen meistä syntyy uudelleen iankaikkiseen elämään Jumalan kirkkaudessa.

Aleksander Hotovitski syntyi 11. helmikuuta 1872 Ukrainassa Kremenetsin kaupungissa pappisperheeseen. Hänen isänsä toimi pappisseminaarin rehtorina ja niinpä myös nuori Aleksander sai kristillisen kasvatuksen. Suoritettuaan loppuun teologiset opinnot Pietarin hengellisessä akatemiassa Aleksander pyysi päästä lähetystehtäviin Aleuttien ja Pohjois-Amerikan hiippakuntaan. Papiksi hänet vihki Alaskan ja Aleuttien piispa Nikolai vuonna 1896 vain 24 vuoden iässä. San Franciscossa Hiippakunnan katedraalissa tapahtuneen papiksi vihkimisen jälkeen isä Aleksander palasi New Yorkiin, jossa hänestä tuli pyhän Nikolaoksen seurakunnan kirkkoherra. Nuoresta papissa oli tuolloin havaittavissa sitoutunut ja tinkimätön kirkon työntekijä, joka omalla persoonallaan vakuutti ihmisiä ja pystyi voittamaan vaikeudet monikansallisessa ja kulttuurisessa Amerikassa. Isä Aleksanderin yhtenä suurimmista saavutuksista Amerikassa voidaan pitää uuden ortodoksisen kirkon rakentamista New Yorkiin. Pyhän Nikolaoksen seurakunnan uuden kirkon valmistumista juhlittiin vuonna 1902. Kirkon myötä ortodoksien asema monikulttuurisessa kaupungissa vahvistui yhtenä tasavertaisena kristillisenä kirkkokuntana muiden ohella.

Aleksander Hotovitskin uhrautuva ja sitoutunut työ Amerikassa päättyi helmikuussa 1914, kun hänet nimitettiin Berliiniin lähetystökirkon esimieheksi. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin muutti suunnitelmia ja isä Aleksander siirtyi 1. elokuuta 1914 alkaen papiksi ja samalla Uspenskin katedraalin esimieheksi Helsinkiin silloisen arkkipiispa Sergein pyynnöstä. Helsingin ortodoksisen seurakunnan kannalta ajateltuna tässä sattumaakin sisältäneessä tapahtumaketjussa oli mukana Jumalan johdatus. Seurakuntamme sai uuden paimenen, jolla oli jo ennestään vahva näky ja kyky toimia ei-perinteisessä ortodoksisessa maassa johtaen kirkkoaan poliittisesti vaikeina aikoina. Pappismarttyyri Aleksanderin perintö elää edelleen vahvana omassa seurakunnassamme. Monikulttuurisuus on tänä päivänä entistä merkittävämpi osa seurakuntaamme. Maahamme ja myös seurakuntamme jäseniksi tulee jatkuvasti ihmisiä eri puolilta maailmaa. Ilman oikeaa asennetta ja valmiutta kohdata uusia ihmisiä ja heidän maailmankuvaansa ei kirkkomme voi sanoa olevansa aidosti lähimmäisiä kohtaava ja vastaanottava kirkko. Vakaumuksellisuus ja uskollisuus ortodoksista kirkkoa kohtaan oli pyhän Aleksanderin työssä kaikkein määräävin tekijä, ja hänen esimerkkiään toteutamme myös me 2000-luvun ortodoksit joka päivä.

Isä Aleksander Hotovitskin työ Helsingin ortodoksisen seurakunnan esimiehenä jäi valitettavan lyhyeksi. Jo alkusyksystä 1917 silloinen Venäjälle palannut metropoliitta Tiihon nimitti jo New Yorkin ajoilta hyvin tuntemansa isä Aleksanderin Moskovan Kristus Vapahtajan kirkon papiksi. Samaan aikaa oli käynnissä myös Venäjän ortodoksisen kirkon suuri kirkolliskokous, jonka edustajaksi isä Aleksander oli Suomesta nimitetty. Jälleen kerran isä Aleksanderin elämänvaiheet eivät olleet hänen omissa käsissään, vaan Jumalalla oli häntä varten varattuna toisenlainen suunnitelma. Vallankumousten myötä kirkon työ Venäjällä muuttui entistä vaikeammaksi tästä erityisesti isä Aleksander sai kärsiä. Hän kuitenkin pysyi uskollisena ortodoksista kirkkoa ja uskoa kohtaan eikä ollut valmis tinkimään niistä helpomman elämän toivossa. Useamman vankeusjakson ja siirron jälkeen hän lopulta joutui kohtaamaan marttyyrikuoleman 19. elokuuta 1937.

Tärkein pappismarttyyri Aleksanderin meille perinnöksi jättämä viesti on uskollisuus ja sitoutuminen omaa kirkkoamme kohtaan uudessa maailmassa, jossa maallistuminen ja kirkolle vihamieliset voimat ja aatteet jatkuvasti yrittävät saada ihmisiä valtaansa. Isä Aleksanderin toiminnassa silmiinpistävää oli myös se, että häntä ei voinut mitenkään luonnehtia vanhoilliseksi. Niinpä Pyhän Aleksanderin hengessä meidän tämän päivän ortodoksien ja hänen Uspenskin laumansa jälkeläisten tulee jatkuvasti luottaa hänen esimerkkiinsä ja rukouksiinsa, ja pysyä uskollisena omalle kirkollemme. Samalla meidän kuitenkin tulee ymmärtää, että kirkon sanoman välittäminen muuttuneessa maailmassa vaatii myös uudistumista. On eri asia uudistaa viestin välittämistapaa kuin itse viestiä. Monikulttuurisuus oli kirkolle haaste jo 1900-luvun alussa ja sama haaste meillä on kohdattavana tänään 2010-luvulla. Isä Aleksander tunnettiin jo viime vuosisadan alussa erityisesi viestinnällisistä visioistaan. New Yorkissa hän toimi hiippakunnan lehden päätoimittajana ja Suomeen tultuaan hän alkoi julkaista seurakuntalehteä, jonka myötä sai alkunsa nykyinen Ortodoksiviesti.

Pyhä pappismarttyyri Aleksander, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

Pastori Teo Merras

Kuva: Miro Järnefelt

Pyhän pappismarttyyri Aleksandr Hotovitskin juhlapalvelukset toimitetaan 18.–19.8. Lauantain vigiliapalvelus toimitetaan klo 17 alkaen kirkossa. Ennen vigiliapalvelusta kuullaan katedraalin kryptassa Sergei Pogreboffin luento pyhän pappismarttyyri Aleksander Hotovitskin elämästä klo 15.30.

Sunnuntaina 19.8. kryptakappelissa toimitetaan vedenpyhitys pyhän Aleksander Hotovitskin muistopäivän kunniaksi klo 9.30 ja praaniekkaliturgia kirkossa klo 10.