Koululaisia kirkkaalla viikolla Uspenskin katedraalissa liturgiassa. Kuva: Helsingin ortodoksinen seurakunta. Teksti: Vlada Wahlstén

7.4.2026

Helsingin ortodoksinen seurakunta järjestää perinteisesti kirkkaalla viikolla ja pääsiäiskaudella koululaisjumalanpalveluksia. Tänä vuonna palveluksiin osallistuu noin 2000 koululaista. Seurakunta tavoittaa näin lyhyessä ajassa suurimman osan perusopetuksessa olevasta ikäryhmästä.

Koululaisjumalanpalvelus on liturgia, johon seurakunta kutsuu alueensa ortodoksioppilaat. Uskonnonopetusryhmänsä kanssa tehtävä kouluretki kirkkoon, pääsiäisen riemullinen jumalanpalvelus ja tämän jälkeen yhteinen ruokailu tai eväshetki ovat monelle koululaiselle yksi lukuvuoden kohokohdista. Palvelusten suosio on näkynyt vuosien ajan tasaisina osallistujamäärinä.

– Moni koululainen odottaa kirkkaan viikon koululaispalvelusta jo elokuusta lähtien ja opettajat ovatkin tottuneet vastailemaan ”mennäänkö me tänä vuonna kirkkoon?” -kysymyksiin. Lapset nauttivat kirkkoretkistä. Kirkkaan viikon palvelukset ovat samaan aikaan hartaita ja juhlavia, mutta kuitenkin myös ilakoivan riehakkaita. Erityisesti ristisaatto ja lukuisia kertoja toistuvat ”Kristus nousi kuolleista!” -huudahdukset jäävät varmasti mieleen, kuvailee seurakunnan kouluyhteistyöstä vastaava kasvatustyöntekijä Maura Ihatsu.

Maura Ihatsu on aiemmin itsekin toiminut uskonnonopettajana. Ihatsu tietää hyvin, kuinka tärkeää yhteinen retki kirkkoon on lisäksi juuri pääsiäisenä – onhan Kristuksen ylösnousemusjuhla ortodokseille vuoden kohokohta. Samalla Ihatsu suree sitä, kuinka koululaiset voivat joutua eriarvoiseen asemaan sen mukaan, kuinka heidän uskonnonopettaja suhtautuu pääsiäisen kirkkoretkeen.

– Valitettavasti osa koululaisista ei pääse mukaan pääsiäisen jumalanpalveluksiin, koska uskonnonopettaja ei ole syystä tai toisesta ilmoittanut ryhmäänsä mukaan. Olemmekin saaneet joitakin yhteydenottoja harmistuneilta vanhemmilta, jotka haluaisivat saada lapsensa mukaan kirkkaan viikon koululaispalvelukseen. Palveluksemme ovat kaikille avoimia ja kutsumme kaikkia opettajia ja ortodoksisen uskonnon oppilaita tasapuolisesti mukaan. Päätöksen retken järjestämisestä kouluaikana tekee kuitenkin opettaja ja siihen vaikuttaa myös se, kuinka helpoksi retkelle lähteminen on tehty koulun puolesta, kertoo Ihatsu.

Palveluksilla on paitsi yhteisöllinen myös tärkeä opetuksellinen ulottuvuus. Koululaisille pyritään välittämään kirkkovuoden kierron merkitystä ja pääsiäisjuhlan sisältöä. Palvelukset ovatkin erityinen seurakunnan ja koulujen välinen yhteistyön muoto, ja niitä voi pitää tärkeimpänä keinona, jolla seurakunta voi tukea koulun uskontokasvatusta.

Koululaispalveluksia on järjestetty ja niitä on kehitetty seurakunnassa määrätietoisesti jo useiden vuosikymmenten ajan. Uhkana on, että koululaispalvelukset saattavat kuitenkin jäädä tässä muodossa historiaan. Viime viikkoina julkisuudessa on keskusteltu paljon uskonnonopetuksen tulevaisuudesta ja mahdollisesta yhteiseen katsomusaineeseen siirtymisestä. Seurakunta on julkaissut yhdessä Ortodoksisten uskonnonopettajien liiton SOOLin kanssa kannanoton, jossa tuodaan esille lukuisia syitä, miksi uskonnonopetus tulisi säilyttää nykyisellään. Maura Ihatsu näkee riskinä, että tulevaisuudessa koululaiset eivät enää pääse pääsiäisenä lainkaan kirkkoretkelle.

– Yhteisen uskonnonopetuksen myötä koululaisjumalanpalvelukset jäisivät melko varmasti pois. Oppilasryhmät voisivat tulla tutustumaan kirkkoon, mutta kyseessä ei olisi sellainen kirkon elämään juurruttava kokemus, mikä se nyt on, pohtii Maura Ihatsu.

Tänä pääsiäisenä koululaispalveluksia toimitetaan eri puolilla seurakuntaa erityisesti kirkkaalla viikolla ja vielä myöhemmin pääsiäiskaudella ja pääsiäisen keskijuhlana. Oppilasmäärältään suurimmat palvelukset ovat tänäkin vuonna Uspenskin katedraalissa kirkkaalla viikolla. Myös eri kieliryhmät on otettu huomioon. Ruotsinkielisille lapsille on järjestetty ruotsinkielinen palvelus vuosikymmeniä. Tänä vuonna palvelus toimitetaan Tapiolassa Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa. Helsingissä Pyhän Kolminaisuuden kirkon kirkkoslaavinkieliseen palvelukseen ovat osallistuneet jo vuosia Helsingin Suomalais-venäläisen koulun oppilaat.

Pääsiäinen ei pääty kirkkaan viikon jälkeen, vaan jatkuu 40 päivän juhlakauden ajan aina helatorstaihin saakka. Varsinainen juhlakausi jatkuu vielä kymmenen päivän ajan helluntaihin, Pyhän Kolminaisuuden juhlaan saakka. Lue lisää kirkkaan viikon ja pääsiäisajan merkityksestä.

 

Seurakunnan pääsiäiskauden koululaispalvelukset

Liturgia alkaa kello 10, poikkeuksena Hämeenlinna, missä palvelus alkaa kello 9. Kirkas viikko on tänä vuonna 6.-11.4. Vaikka kirkkaan viikon palveluksia kutsutaankin koululaisliturgioiksi, kaikki ovat tervetulleita palveluksiin. Kirkkaan viikon ja pääsiäiskauden jumalanpalvelukset on merkitty jumalanpalveluskalenteriin.

Uspenskin katedraali:

Ti 7.4.

Ke 8.4.

To 9.4.

Pe 10.4.

Klaukkalan kirkko:

Pe 10.4.

Myllypuron kappeli:

To 16.4.

Ke 22.4.

Ti 28.4.

Ma 4.5.

Pe 8.5.

Tapiolan kirkko:

Ti 7.4.

Ke 8.4.

To 9.4. (ruotsi)

Pe 10.4.

Ma 13.4.

Ke 29.4. (pääsiäisen keskijuhla)

Tikkurilan kirkko:

Ti 7.4.

Ke 8.4.

To 9.4.

Pe 10.4.

Ma 13.4.

Porvoon kirkko:

To 9.4.

Hämeenlinnan kirkko:

To 9.4. (HUOM. klo 9)

Järvenpään kirkko:

Ke 8.4.

To 7.5.

Lohjan kirkko:

Ke 8.4.

Hangon kirkko

Ke 29.4. (pääsiäisen keskijuhla)

Nummelan rukoushuone:

To 9.4.

Hyvinkään kirkko:

To 30.4.

Pyhän Kolminaisuuden kirkko:

Ke 29.4. (kirkkoslaavin- ja venäjänkielinen)

Ke 13.5. (kirkkoslaavin- ja venäjänkielinen)

 

Monikulttuurisesta seurakuntatyöstä vastaava pappi Peter Schiel vihmoi koululaisia ristisaatossa Uspenskin katedraalissa vuonna 2025. Kuva: Vlada Wahlstén

 

Ekaluokkalainen Elias pääsi osallistumaan kouluretkelle yhdessä isoveljensä ja uskonnonopetusryhmänsä kanssa. Parasta jumalanpalveluksessa oli se, että kirkossa ei tarvinnut olla koko ajan hiljaa ja pääsi yhdessä huutamaan vastauksena papin tervehdykseen ”Kristus nousi kuolleista” – ”Totisesti nousi!”. Kuva vuodelta 2025.  Kuva: Vlada Wahlstén

 

Kategoriat Uutiset