Helsingin ortodoksisen seurakunnan kasvatus viettää vuosittaista juhlaa pyhän apostoli Andreaksen päivänä 30.11. Päivän aikana järjestetään monenlaista ohjelmaa niin kouluryhmille, lapsiperheille, aikuisille kuin nuorillekin.
Seurakunnan kasvatuksen pappi Sergei Petsalo kertoo juhlapäivän taustasta:
”Pyhä apostoli Andreas on seurakuntamme kasvatuksen erityinen suojeluspyhä. Tämä juontaa juurensa kultaiselle 1960-luvulle. Tuolloin nuorisotyössä tehtiin pyhän Andreaksen nimeä kantavaa lehteä ja siitä nimi jäi käyttöön.
Pyhän apostoli Andreaksen voidaan ajatella olevan meidän, toisin sanoen tämän pohjoisen kansan, apostoli. Perimätiedon mukaan hänen uskotaan tuoneen kristinuskon Konstantinopolin ja Kiovan kautta jopa Laatokan Valamon saarelle asti.
Apostoli Andreas oli Konstantinopolin (tuolloin Byzantionin) ensimmäinen piispa. Koska Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen, voidaan hyvällä syyllä ajatella kuuluvamme Suomen ortodoksisen kirkon jäseninä tuohon samaan pyhän apostoli Andreaksen esirukouksen piiriin.”
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran seurakunnan sivuilla marraskuussa 2023.
Teksi ja kuva: Vlada Wahlsten