Pyhän Kolminaisuuden kirkon mittava peruskorjaus siirtyy myöhemmäksi. Kuva: Dimitri Tolonen

8.10.2024

Markkinaoikeus on 16.9.2024 tekemällään ratkaisulla velvoittanut Helsingin ortodoksista seurakuntaa korvaamaan Etelä-Suomen Julkisivupalvelu Oy:n oikeudenkäyntikuluja 8 000 euron edestä.

Päätöksellään markkinaoikeus on myös ratkaissut pääasian eli Pyhän Kolminaisuuden kirkon julkisivu- ja peruskorjauksen urakan kilpailutuksen koskevan valituksen.

Seurakunta on arvioinut markkinaoikeuden päätökseen liittyvää prosessioikeudellista näkökulmaa ja päätynyt siihen, että resurssit on syytä kohdentaa perustehtäviin eikä asiasta näin ollen valiteta.

Helsingin ortodoksinen seurakunta on jo keskeyttänyt Pyhän Kolminaisuuden kirkon mittavan peruskorjauksen toteutuksen 8.5.2024. Päätös perustui ensisijaisesti urakan kokonaisbudjetin ylittymiseen ja toissijaisesti siihen, että asia tuli vireille markkinaoikeudessa ja seurakunnalle oli käsittelyn ajaksi määrätty myös uhkasakko korjauksen aloittamiselle.

Markkinaoikeuden ratkaisu on julkinen ja se on luettavissa kokonaisuudessaan markkinaoikeus.fi sivuilla.

Pyhän Kolminaisuuden kirkon mittava peruskorjaus on siirtynyt myöhempään ajankohtaan ja urakka kilpailutetaan uudelleen. Peruskorjaus on tarkoitus toteuttaa ennen vuonna 2027 vietettävää Pyhän Kolminaisuuden kirkon ja samalla koko seurakunnan 200-vuotisjuhlaa.

Julkaistu aiemmin seurakunnan sivuilla:

Pyhän Kolminaisuuden kirkon peruskorjaus lykkääntyy

Kategoriat Uutiset