Päivän sana 
Päivän pyhät 
Klaukkalan ortodoksinen kirkko on pyhitetty Pyhälle Nektarios Eginalaiselle. Silloinen Helsingin metropoliitta Leo vihki rukoushuoneen kirkoksi temppelijuhlapäivänä 9. marraskuuta 1997. Kuvituskuva.
Klaukkalan Nektarioksen kirkon ystävät ry. on osoittanut konkreettisin tavoin rakkauttaan omaa pyhäkköään kohtaan. Kyseinen yhdistys on sekä kustantanut että organisoinut Klaukkalan kirkon alttariosan lattian hionnan ja lakkauksen. Projektin hoitamiseen oli seurakunnan teknisen isännöitsijän lupa. Lisäksi yhdistys lahjoitti Klaukkalan Nektarioksen kirkon kirkkosaliin viisi uutta mattoa nimikkopyhän muistopäivän kunniaksi.
Pyhäkön omaa pappia, pastori Mikko Leistolaa tällainen aktiivisuus ilahduttaa suuresti.
”Koko Nektarios Eginalaisen kirkko on syntynyt ja rakennettu Klaukkalan yhteisön oman aktiivisen ja pyyteettömän ponnistelun tuloksena. Tämä viimeisin talkootempaus osoittaa, että vanha ’Klaukkalan henki’ edelleen elää ja on voimissaan ja näyttää myös jatkuvan uusissa sukupolvissa. Tämä lämmittää luonnollisesti suuresti papin sydäntä”, isä Mikko sanoo.
Klaukkalan ortodoksinen ystäväpiiri ry. osti pyhäkön rakentamista varten tontin Nurmijärven kunnalta vuonna 1993 ja rakensi tontille Ritva Westermarkin suunnitteleman hirsisen rukoushuoneen.
Rukoushuone vihittiin käyttöön ja pyhitettiin pyhälle Nektarios Eginalaiselle vuonna 1995. Klaukkalan rukoushuoneen tontteineen ystäväpiiri luovutti Helsingin ortodoksiselle seurakunnalle vuonna 1996. Silloinen Helsingin metropoliitta Leo vihki rukoushuoneen kirkoksi temppelijuhlapäivänä 9. marraskuuta 1997.
Seurakunta on muualla kuin Liisankadulla
Isä Mikko korostaa, että Kristuksen kirkko, seurakunta, ilmenee kussakin pyhäkköyhteisössä täydellisenä.
”Liisankadun ulko-ovella lukee: ’Helsingin ortodoksinen seurakunta’, mutta ei seurakunta sijaitse Liisankadulla eikä henkilöidy seurakunnan palkattuihin työntekijöihin. Ortodoksisessa mielessä jokainen ehtoollisyhteisö on Kristuksen seurakunta täyteydessään, ja jokaisella yhteisön jäsenellä on oma vastuunsa yhteisön rakentamisesta ja hyvinvoinnista. ’Klaukkalan hengen’ ei siis pitäisi olla mitään erityistä, vaan aktiivisen ja osallistuvan seurakuntalaisuuden soisi olevan aivan luonnollinen maan tapa. Näinhän monissa pienemmissä yhteisöissä onkin. Suuremmissa kirkoissa luonteva aktiivinen seurakuntalaisuus ei aina pääse niin spontaanisti toteutumaan. Tässä meillä olisi tehtävää”, isä Mikko pohtii.
Vastuu koskee koko maailmaa
Vuoden vaihduttua on pakko kysyä sitäkin, mikä isä Mikkoa erityisesti ilahduttaa tai huolettaa, jos tarkastellaan nykyistä maailmanaikaa.
”Pappina minua surettaa ympäristön tila ja digitalisoituneen nykyihmisen vieraantuminen analogisesta Luojan luomasta maailmasta. Kristuksen evankeliumin sanoma on radikaali. Pyhät isät ovat sukupolvesta toiseen opettaneet meille kristillistä kestävän kehityksen sanomaa.”
Nykyihminen ei ole onnistunut tehtävässään.
”Silti maailmallinen ikuisen kasvun utopia on kummunnut paljolti juuri kristillisestä eurooppalaisesta kulttuurisesta maaperästä. Olemme ’lisääntyneet ja täyttäneet maan’ mutta ’viljely ja varjelu’ on jäänyt vähemmälle. Olen pappina oppinut ajattelemaan, että sanat ovat tekoja, jotka todella voivat muuttaa maailmaa. Kuitenkin, vaikka puhetta kasvihuoneilmiöstä on riittänyt, tullaan vuosi 2019 muistamaan taas uutena ennätyksellisten hiilidioksidipäästöjen vuotena.”
Vuodelle 2020 isä Mikko toivoo mielenrauhaa.
”Voimme muuttaa maailmaa vain muuttamalla itseämme. Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen sanoin: ’hanki rauha sielullesi, niin tuhannet ympärilläsi pelastuvat.”
