Rovasti Heikki Huttusen opetuspuhe tuhlaajapojan sunnuntaina

Evankeliumi Luukkaan mukaan 15:11–32

11 Jeesus jatkoi:
»Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. 12 Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. 13 Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. 14 Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. 15 Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. 16 Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
17 »Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. 18 Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. 19 En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ 20 Niin hän lähti isänsä luo.
»Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. 21 Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ 22 Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. 23 Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! 24 Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.
25 »Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. 26 Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. 27 Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ 28 Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, 29 mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. 30 Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ 31 Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. 32 Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.»

+ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Tänään on suuren paaston toinen valmistussunnuntai. Näinä sunnuntaina kirkko tuo meille
kristinuskon keskeiset teemat. Ne toistuvat jälleen paaston viikkojen aikana.

Kaikista meidän Herramme vertauksista tämän päivän evankeliumikertomus tiivistää
ainutlaatuisella tavalla kristinuskon koko opetuksen. Mitä on ihmisen pelastus? Tunnemme
kertomuksen vertauksena tuhlaajapojasta, ja se on myös tämän sunnuntain nimitys.
Vertauksen päähenkilö on kuitenkin perheen Isä. Vapahtaja kertoo meille, millainen on
Hänen Isänsä ja meidän taivaallinen Isämme, josta Hän käyttää läheistä nimitystä Аbba – isi.

Mutta mitä tämä vertaus sanoo meistä, suhteessa taivaalliseen Isään ja suhteessa
toisiimme?

Tarinan nuorempi veli loukkaa Isää, kun vaatii saada osansa perinnöstä. Se tarkoittaa, että
hän sanoo Isälle: ”Kuole, ukko, anna tänne mitä minulle kuuluu kuolemasi jälkeen”.
Meidänkin asenteemme voi olla ”Mulle tänne kaikki heti.”? Saatuaan perinnön poika
häipyy kaukaiseen maahan ja tuhlaa kaiken. Lahjoilla ei voi elää loputtomasti, ilman
yhteyttä lahjojen lähteeseen. Poika päätyy juutalaisen miehen kannalta mahdollisimman
syvään alennustilaan, ammattiin, jonka Vanha Testamentti kieltää – sikopaimeneksi.

Haluamme samastua tuhlaajapoikaan, kun tämä menee itseensä ja tekee päätöksen
palata Isän luo. Hän tunnustaa itselleen tilanteensa ja valmistelee katumuspuheensa: ”…
Ota minut palkkalaistesi joukkoon.” (Lk
15:19). Totta on, että kuinka tahansa syvällä olemme synneissämme ja murheissamme,
evankeliumi sanoo, että aina voimme palata Isän kotiin. Kysymys kuuluu, tunnistammeko
tilanteemme ja löydämmekö itsestämme tahtoa palata, niin kuin tuhlaajapoika.

Mutta paluu on erilainen kuin mihin tuhlaajapoika valmistautui. ”Kun poika vielä oli
kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli
häntä.” (Lk 15:20). Pojan katumuspuhetta ei tarvittu:
Isä oli jo kauan odottanut häntä takaisin ja otti hänet vastaan ilman mitään ehtoja. Isä ei
torunut eikä kysellyt tuhlattujen rahojen perään. Pyhä Johannes Siinailainen
muistuttaa, että jo kun tulemme katumuksen sakramenttiin Jumala rakastaa
meitä, ottaa meidät vastaan ja syleilee meitä, ennen kuin olemme saaneet sanottuakaan
mitään. Eikö Isä tässä ole aivan liian salliva ja suvaitsevainen! Mieleeni tulee myös
kysymys: Jos minulla on välit poikki oman lapseni tai vaikka ystäväni kanssa, olenko
valmis ottamaan hänet vastaan niin kuin tuhlaajapojan Isä, ennen kuin hän on ehtinyt edes
esittää anteeksipyyntöään?

Palannut tuhlaaja puetaan heti juhlapukuun, hän on perillinen, ei orja eikä palvelija.
Hänelle annetaan vapaalle miehelle kuuluvat kengät ja sormeen pannaan sinettisormus,
nykykielellä hän saa Isän pankkitunnukset. Alkaa ilojuhla. Juhlaillallinen ja sen
ylitsevuotava pöytä ruokineen ja juomineen, musiikki ja iloinen hälinä, ovat kuva Taivaan
valtakunnan juhlasta. Sillä juhlaillallisella jokaista meitä odottaa kutsuvieraan paikka.
Näemmekö itsemme vapaina Jumalan lapsina, otammeko paikkamme toinen toisemme
vieressä, kutsuvieraina Taivaan valtakunnan pöydässä?

Kertomuksessa on kolmaskin henkilö, vanhempi veli. Hän on niin sanottu ”kunnon
ihminen”. Hän ei ole lähtenyt maailmalle, ei pyytänyt ennakkoperintöä eikä tuhlannut
rahoja. Mutta kun kuolleeksi luultu pikkuveli palaa, tämä jää ulkopuolelle juhlasta. Hän
paheksuu Isälle juhlaa: ”Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt
omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!” (Lk 15:30).

Mielellämme samastumme tuhlaajapoikaan. Mutta saatamme myös olla tuo vanhempi veli.
Ehkä elämme kirkollisen tradition sisällä, mutta saatammeko samalla olla kaukana Isästä
ja Isän rakkaudesta? Voivatko pyrkimys uskollisuuteen pyhää perinnettä kohtaan ja sen
kaikki tavat ja säännöt peittää näkyvistä evankeliumin, Jumalan rakkauden? Jos joku
syntinen tulee kirkon kynnyksen yli, arkana palaamassa kirkon elämän piiriin, onko häntä
vastassa rakastavan Isän syli, vai kenties paheksuva ylimielinen isoveli?

Vertaus esittää meille haasteen, kun se jättää auki isoveljen vastauksen Isän kutsuun.
Jäänkö ulkopuolelle tuomitsemaan ja ylenkatsomaan rakkautta, vai noudatanko kutsua,
otanko paikkani juhlapöydässä?

Isän kutsu asettaa vertauksen kaikkein suurimpaan asiayhteyteen. Se päättyy pääsiäisen
sanomaan, siihen ilojen iloon, joka aina on evankeliumin tausta ja päämäärä, joka koskee
meitä jokaista, tuhlaajapoikia ja tyttöjä ja vanhempia veljiä ja siskoja: ”Mutta olihan nyt
täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa
mutta on nyt löytynyt. (Lk 15:32.)

Rovasti Heikki Huttunen
Sunnuntai 1. helmikuuta 2026
Pyhien lapsimarttyyrien Pistiksen, Elpiksen, Agapen ja heidän äitinsä Sofian kirkko