Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjastossa on voinut vuoden alusta lähtien ostaa tuohuksia, pieniä ikoneja, kirkkokalentereita, adresseja, kortteja ja seurakuntamme pyhäköistä kertovia kirjoja.
Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjastonhoitaja Christina Kontkanen on tyytyväinen myyntipisteeseen:
”Vaikka valikoima on vielä varsin suppea, tämä on tärkeä alku. Olen saanut tästä jo paljon myönteistä palautetta ja kiitosta.”
Samalla Christina muistuttaa, että jokainen voi myös vaikuttaa valikoimaan:
”Tämä on palveleva seurakunta. Kuulen mielelläni asiakkaiden toiveita valikoiman suhteen ja teen tilauksia sekä täydennyksiä myyntipisteeseen. Tervetuloa tutustumaan myyntipisteeseen sekä seurakuntamme kirjastoon!”
Seurakunnan kirjasto palvelee maanantaisin ja tiistaisin kello 10-15 sekä keskiviikkoisin ja torstaisin kello 15-19 osoitteessa Liisankatu 29 A, 2. kerros. Kirjaston yli 11 000 niteen kokoelmasta löytyy niin ortodoksisuutta käsittelevät teokset, uusimmat ortodoksikirjailijoiden julkaisut kuin klassikot.
Kirjasto on avoin kaikille ja lainaaminen onnistuu vaivattomasti rekisteröimällä itsensä ensimmäisen asioinnin yhteydessä. Lainojen uusiminen ja muut tiedustelut voi tehdä sähköpostitse christina.kontkanen@ort.fi tai puhelimitse 050 572 1696.
Kirjastossa on myös työskentelytila sekä kokoustila.
Lue lisää kirjaston sivuilla.
Lämpimästi tervetuloa seurakunnan kirjastoon!