Pyhän Platonin hauta. Kuva: Aamun Koitto

11.1.2024

Tallinnassa toimitetaan synodaaliliturgia pyhän marttyyripiispa Platonin juhlan edellä. Tänä vuonna liturgia toimitetaan perjantaina 12. tammikuuta.

Suomen ortodoksista kirkkoa edustavat palveluksessa Haminan piispa Sergei ja ylidiakoni Andreas Salminen sekä Helsingin ortodoksisen seurakunnan edustajana kirkkoherra Markku Salminen.

Lisäksi Viron Ystävyysseuran edustajana paikalla on seuran puheenjohtaja, rovasti Heikki Huttunen.

Vuonna 1919 teloitetun pyhän marttyyripiispa Platonin muistopäivää vietetään 14. tammikuuta. Viron apostolisessa ortodoksisessa kirkossa toimitetaan vuosittain juhlapäivän tienoolla liturgia, johon kokoontuvat kirkon kaikki piispat ja koko papisto mahdollisuuksiensa mukaan. Palvelus toimitetaan Tallinnan keskustassa sijaitsevassa Kristuksen kirkastumisen kirkossa, johon piispa Platon on myös haudattu (Suur-Kloostri 14).

Lähde: Suomen ortodoksinen kirkko 

Kategoriat Uutiset