Kuva: Pixabay

11.1.2023

Helsingin ortodoksisen seurakunnan toiminta on palannut 9.1. alkaneella viikolla joulutauolta. Ohjelmaa löytyy kaiken ikäisille.

Voit tarkastella tarjontaa joko tapahtuma- ja toimintakalenterissa, jossa voit valita tietyn päivämäärän tai toimintamuodon. Kalenterissa voi myös erikseen tarkastella pääkaupunkiseudun ja muiden alueiden tapahtumia.

Säännölliseen viikoittain toistuvaan ohjelmaan voi tutustua parhaiten Tule mukaan osiossa, jossa on erikseen kerrottuna eri ikäryhmille suunnatusta toiminnasta: lapset ja perheet, nuoret, aikuiset ja seniorit. Lisäksi osiossa kerrotaan erikseen myös ikonimaalauksesta ja kirkkoon liittymiseen tähtäävästä katekumeenitoiminnasta. Yksi tapa olla mukana on myös vapaaehtoistoiminta seurakunnassa. Lue lisää, mitä tarkoittaa olla vapaaehtoisena seurakunnassa,  tutustu avoinna oleviin tehtäviin ja tule mukaan toimintaan!

Poimintoja tämän kevään ohjelmasta ja toimintamuodoista

Helsingin keskustassa järjestetään säännöllisesti toimintaa tiistaista torstaihin:

Tiistaisin Helsingin keskustassa järjestetäään diakoniaruokailu tiistaisin kello 12. Ateria maksaa euron. (Unioninkatu 39 A, sisäpiha)

Ramattupiiri tiistaisin kello 17:30 kirjaston tiloissa (Liisankatu 29 A, 2. kerros) 

Nuorille – NUPI eli nuorten piiri tiistaisin kello 17 Kasvatuksen kerhotiloissa (Unioninkatu 39 B, 2.kerros).

Hyvän tuulen kahvila torstaisin kello 12. Tarjolla kahvia/teetä, suolaista, makeaa sekä hyvää seuraa. Nyt torstaina uusi diakoniatyöntekijä Anneli Tamme esittäytyy. Kahviraha yksi euro.

Lapsille ja lapsiperheille – torstaisin kello 10:30 muskari, perhekerho, yhteinen lounas ja rukoushetki Kasvatuksen kerhotiloissa (Unioninkatu 39 B, 2. kerros, soita summeria)

Espoossa kokoontuu tällä viikolla keskiviikkokerho 11.1. kello 18. Konstantinos Stylianou kertoo lähetystyöstä Madagaskarilla. Perjantaina 13.1. kello 12 Tapiolan kirkolla järjestetään kaikille avoin ystävyydenateria, jossa lounas maksaa euron. Ystävyydenateria järjestetään kerran kuukaudessa perjantaisin. Lisäksi Tapiolan kirkolla järjestetään viikoittain keskiviikkoisin kello 10: 30 perhekerho ja muskari. Kerhon yhteydessä ilmainen lounas.

Vantaalla kokoontuu muun muassa joka toisena tiistaina käspaikkakerho. Seuraava kokoontuminen 17.1. kello 10.

Näiden lisäksi ohjelmaa ja tapahtumia järjestetään kaikkialla seurakunnassa Hangosta Lahteen, Heinolaan ja Hämeenlinnaan saakka.

Seurakunnan tärkein toimintamuoto, yhteiset jumalanpalvelukset jatkuvat säännöllisesti ja johdattavat meidät vähitellen valmistautumaan suureen paastoon ja Kristuksen ylösnousemusjuhlaan. Katso tarkemmin: hos.fi/jumalanpalvelukset.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!