Kuva: Shaika Balalaika

22.11.2022

Balalaikkaorkesteri Shaika Balalaika konsertoi Helsingin ortodoksisen seurakunnan Hyvän tuulen kahvilassa Helsingissä 24.11.  kello 12:50.  Konserttiin on vapaa pääsy. 

Seurakunnan diakoniatyöntekijä Kari Hartikka on on soittanut Shaika balalaikassa sen perustamisesta lähtien ja on yksi kahvilan järjestäjistä.  Nyt Kari tuokin merkittävän soitinharrastuksensa työpaikalleen kaikkien iloksi. 

Vuonna 1990 Helsingissä perustettu Shaika Balalaika soittaa alkuperäisillä slaavilaisilla kansansoittimilla, erikokoisilla domrilla ja balalaikoilla. Lisäksi yhtyeen soitinvalikoimaan kuuluu harmonikka. Vuosien ja vuosikymmenten aikana yhtye on konsertoinut lukuisissa tapahtumissa ja myös ulkomaita myöten. 

Tällä hetkellä yhtyeen jäseniä ovat seurakunnan diakoniatyöntekijä Kari Hartikan lisäksi Uspenskin katedraalin vahtimestari Pekka Eronen sekä Heli Jormanainen (laulu); Jouko ”Tino” Timonen, Olli Knuth, Turkka Wahlbäck ja Raimo Nummela. 

Shaika Balalaikan ohjelmisto koostuu slaavilaisista (aiemmin erityisesti venäläisistä, mutta nykyisin myös ukrainalaisista) kansan-, laulelma- ja iskelmämusiikkiklassikoista. Sovituksia ovat tehneet Olli Knuth, Jouko Timonen ja Raimo Nummela.

Seurakunnan diakonian järjestämä Hyvän tuulen kahvila on matalan kynnyksen paikka kohdata niin pappi kuin diakoniatyöntekijä ja muita ortodokseja. Kahvi ja jälkiruoka maksavat yhden euron. Viikoittain järjestettävässä kahvilassa myös esitellään seurakunnan toimintaa.

24.11. Hyvän tuulen kahvilassa on musiikin lisäksi kahvia/teetä, pientä purtavaa ja hyvää seuraa. Kahviraha 1 euro. Konserttiin on vapaa pääsy.

Aika: Torstai 24.11.2022, Hyvän tuulen kahvila avautuu kello 12, konsertti alkaa noin kello 12:50.

Paikka: Unioninkatu 39 A (sisäpiha)

Lämpimästi tervetuloa!