Kirkoissa kerättyjen kolehtien tuotto lähetetään Filantropian kautta Keniaan klinikan käynnistämiskuluihin. Kuva: Filantropia

15.9.2023

Tulevana sunnuntaina 17.9. Filantropia ry kantaa kolehdin kansainvälisen diakoniatyön hyväksi. Tuotto käytetään Lintulan edesmenneen igumenia Marinan ja hänen Kenian lähetysvuosiensa muistolle nimetyn klinikan käynnistämiskuluihin.

Kirkon kansainvälisen diakonian ja lähetystyön järjestö Filantropia ry pyytää vuosittain seurakuntia kantamaan kolehdin kansainvälisen diakonian hyväksi kunniallisen ja eläväksi tekevän ristin ylentämistä edeltävänä sunnuntaina. Tänä vuonna mainittu sunnuntai osui yksiin Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen vierailun kanssa. Siksi seurakuntia on pyydetty kantamaan kolehti tulevana sunnuntaina, 17. syyskuuta.

Kolehtituotto käytetään pyhän Marinan klinikan käynnistämiskuluihin Keniassa.

Filantropia tukee pienen terveysaseman käynnistämistä Nandin alueella Keniassa. Pyhän Marinan klinikka sijaitsee vuosi sitten Suomessa vierailleen piispa Neofitoksen uudessa Eldoretin hiippakunnassa. Klinikan rakennukset ovat jo pääosin valmiita ja paikalliset seurakuntalaiset ovat vetäneet tontille vesijohdot läheiseltä koululta. Lintulan edesmenneen igumenia Marinan ja hänen Kenian lähetysvuosiensa muistolle nimetty klinikka avataan vuoden vaihteessa. Alkuvaiheessa klinikalta saa lääkkeitä ja siellä pystytään tekemään pieniä leikkauksia.

Lue lisää Filantropian toiminnasta: filantropia.fi

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset