Uspenskin katedraali kuvattuna rukouspalveluksen edellä. Kuva: Khrystyna Martyniuk. Kuvaa rajattu julkaisua varten.

29.4.2026

Helsingissä 24.–26.4. järjestettyjen 20. ortodoksisten kirkkolaulupäivien ensimmäisenä päivänä toimitettiin Uspenskin katedraalissa Elia Pietarisen säveltämä rukouspalvelus Ukrainan rauhan puolesta. Monet viikonlopun tapahtumista suunniteltiin ennakkoon seurattavaksi myös verkkolähetyksinä, mutta ei kaikkia. Tämä palvelus oli esimerkiksi lauantain ehtoopalveluksen ja kuorokavalkadin ohella yksi striimamatta jätetyistä osista.

Koska kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun uusi sävellys laulettiin julkisesti, Digital Palola tallensi palveluksen kuitenkin maksutta lahjaksi säveltäjälle. Palveluksen tekstit ja sävellys keräsivät suurta kiitosta tapahtumassa, joten Helsingin seurakunnassa tehtiin Digital Palolan luvalla päätös julkaista tämä lahjatallenne näin jälkikäteen kaikkien kuultavaksi. Lähetys tulee pääsiäisen keskijuhlan kunniaksi katsottavaksi Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube -kanavalla ja tällä sivulla 29.4. klo 12 alkaen.

Palveluksen toimitti rovasti Teo Merras yhdessä diakoni Joakim Pietarisen kanssa ja Uspenskin katedraalikuoroa johti dir.cant. Varvara Merras-Häyrynen. Palveluksen aluksi kuullaan arkkipiispa Elian puhe.

Rukouspalveluksen sävellystyö on toteutettu Suomen Kulttuurirahaston tuella.

Rukouspalveluksen tekstit on laatinut rovasti Rauno Pietarinen ja ne on hyväksytty piispainkokouksessa liturgiseen käyttöön. Tallenteella Uspenskin katedraalikuoro laulaa palveluksen jälkeen vielä kaksi Pietarisen sävellyskokonaisuuteen kuuluvaa veisua (tropari ja kontakki Ukrainan rauhan puolesta). Tekstejä ei sisällytetty Uspenskin katedraalissa toimitettuun palvelukseen, sillä niitä ei ole vielä käsitelty piispainkokouksessa. Ne kuuluvat seuraavasti:

Tropari Ukrainan rauhan puolesta 3.sävelmä:

Pahan nuolet, vihan salamat käyvät kimppuunne taivaalta. Tuhoten luostareita, kirkkoja ja viatonta kansaanne, mutta taivaallinen Kuningas näkee kärsimyksenne ja antaa Ukrainan uskovalle kansalle voiman korkeudesta ja kaikkein kirkkaimmat kruunut.

Kontakki Ukrainan rauhan puolesta 4.sävelmä:

Tulkaa kaikki ortodoksiset kristityt, jotka olemme samasta kasteastiasta ukrainalaisten kanssa. Tulkaa Jumalan yksi ja suuri pyhä veljeskansa, joka on jo luomisessa saanut mittaamattoman vapauden. Julistakaamme yhdessä, että maailman herrat ovat voimattomia taivaan Herran edessä. Julistakaamme, että pahuus on jo hävinnyt mielettömän sotansa ja helvetti on kukistettu. Nähkäämme kuinka Herran Risti osoittaa väärän vääräksi ja totuuden totuudeksi. Pysykäämme aina totuudessa seuraten Kristuksen viitoittamaa elämän tietä ja anokaamme kärsivälle Ukrainan kansalle voimaa korkeudesta ja meidän sieluillemme pelastusta.

Uutinen julkaistu ensimmäiseksi Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla. Teksti: Maria Hattunen/ Suomen ortodoksinen kirkko

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset