Teofania muistuttaa kristittyjä myös heidän oman kasteensa merkityksestä

Tammikuiseen juhlaan liittyi alun alkaen useita merkityksiä. Silloin muisteltiin Kristuksen syntymää ja kastetta, Kristus-lasta kumartaneita tietäjiä ja paimenia sekä Kaanaan häitä eli Kristuksen ensimmäistä julkista ihmettä. Ortodoksisessa perinteessä juhlan keskusteemaksi muodostui Kristuksen kaste ja sen avaamat näkökulmat Kristuksen ihmiseksi syntymiseen.

Juhlan raamatullisena aineksena ovat Uuden testamentin kuvaukset Johannes Kastajan suorittamasta Kristuksen kasteesta Jordanilla (Matt. 3:13-17; Mark. 1:9-11; Luuk. 3:21-22). Roomalaiskatolisessa ja laajemminkin läntisessä perinteessä puolestaan painottuu Kristuksen ilmestyminen pakanoille sekä tähän korostukseen hyvin sopiva itämaan tietäjien muistaminen.

Juhlan leviämiseen ja juhla-aiheen näkökulman vakiintumiseen ortodoksisessa kirkossa vaikutti vuonna 325 Nikeassa pidetty ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous. Kokouksessa keskusteltiin Kristuksen alkuperästä: kuka ja mikä Kristus on? Nikeaan kokoontuneet piispat laativat uskontunnustuksen, jossa ilmaistiin kristillinen oppi Kristuksesta: hän on syntynyt ikuisuudessa Isästä ja ajassa Neitseestä Mariasta. Näin ollen hän on sekä Jumalan Poika että ihmislapsi – samaa olemusta niin Jumalan kuin meidän ihmistenkin kanssa. Käsitys Kristuksen ja Isän yhteydestä on kristillisen kolminaisuusopin perusta.

Kristuksen alkuperän ja olemuksen kuvailu muodostaa keskeisen aiheen teofanian juhlassa. Kreikankielinen sana teofania merkitsee juuri Jumalan ilmestymistä. Juhlan nimi viittaa siihen, että Jordanilla kastettu Kristus tunnistetaan maailmaan ihmisten keskelle syntyneeksi Jumalaksi. Käsitys käy ilmi apostoli Paavalin kuvauksessa: ”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille […] kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.” (Kirje Tiitukselle 2:11, 13).

Teofanian juhlassa Kristuksen kaste kuvataan tapahtumana, jolloin Jumala ilmaisi itsensä maailmalle Pyhänä Kolminaisuutena. Teofania on siksi myös Pyhän Kolminaisuuden ilmestymisen juhla. Näkökulma on keskeisesti esillä juhlan aiheeseen liittyvissä Uuden testamentin teksteissä sekä teofanian veisuissa. Tekstit julistavat, että Kristus on Isästä syntynyt todellinen Jumala ja jumaluudessaan Isän ja Hengen vertainen.

Juhlan liturgisena erityispiirteenä on teofanian aattona tai varsinaisena juhlapäivänä toimitettava vedenpyhitys. Toimituksella on vanhat perinteet, muun muassa Johannes Krysostomos viittaa teofanian vedenpyhitykseen arviolta vuodelta 387 olevassa saarnassaan. Vedenpyhitys korostaa juhlan yhteyttä kasteen sakramenttiin. Tammikuun kuudes onkin yksi kirkon perinteisistä kastepäivistä. Juhlan teksteissä olevat viittaukset kasteeseen osoittavat teofaniana muisteltavien tapahtumien yhteyden kirkon kastekäytäntöön. Kasteessa, samoin kuin teofanian juhlassa, on kyse hengellisestä valistumisesta, Pyhän Kolminaisuuden tunnustamisesta ja Kristuksen vastaanottamisesta ihmisten pelastajana.

Vaikka teofanian viettämiseen ei enää välttämättä liity kasteen toimittamista, kasteteema ei ole menettänyt merkitystään. Juhla muistuttaa kristittyjä heidän oman kasteensa merkityksestä. Näin teofania on myös kasteen armon uudistamisen ja kasteen merkityksen uudelleenymmärtämisen juhla. Juhlan veisut johdattavat pohtimaan, miten oma elämäni on yhteydessä Kristuksessa olevaan pelastukseen. Vaikka omasta kasteesta olisi aikaa jo vuosikymmeniä, Kristuksen maailmaan ilmestymisen merkitys on jatkuvasti ajankohtainen kysymys jokaiselle kristitylle.

Teofanian suuren ehtoopalveluksen litaniastikiirassa ilmaistaan kauniilla tavalla kasteeseen liittyvä Jumalan ihmisrakkauden merkitys: ”Hän laskeutuu tänään Jordanin virtaaviin vesiin, ei puhdistuakseen, vaan uudistaakseen meidät veden kasteessa. Oi suurta ihmettä! Hän puhdistaa meidät niin kuin kullan tulessa kuitenkaan polttamatta; rikki repimättä Hän meidät jälleen rakentaa ja pelastaa ne, jotka Hänen nimeensä kastetaan. Hän, Kristus Jumala, on sielujemme pelastaja!”

Veisussa osoitetaan, että Jumala katsoo ihmistä rakastavasti, olipa ihmisen tila millainen tahansa. Kristuksessa Jumala on astunut ihmisten keskelle ja kutsuu jokaista ihmistä luokseen. Veisu osoittaa lohdullisen väkevällä tavalla, miten kirkko ymmärtää rakastavan Jumalan kutsun ja toiminnan ihmisiä kohtaan: Jumala ei hauraan ja haavoitetun ihmisen kohdatessaan torju häntä. Jumala ei riko tai polta langennutta ihmistä, vaan rakastavan huolenpidon kautta entisöi hänet alkuperäiseen kunniaansa.

Jumalan rakastavasta toiminnasta aukeava näkökulma tekee teofanian juhlasta yhteiskunnallisesti ajankohtaisen. Kristillisen käsityksen mukaan ihmiset ovat entisöityjä luomuksia. Mitä tällainen itseymmärrys voisi tarkoittaa kun etsitään ratkaisuja ajankohtaisiin sosiaalisiin, taloudellisiin ja muihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin?

Teksti: Pekka Metso
Lähde: www.ort.fi