Ukrainan ortodoksisen kirkon metropoliitta Epifani: ”Venäjä yrittää kieltää kirkollisen olemassaolomme”

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksen ulkoasiain osasto järjesti perjantaina tiedotustilaisuuden, jossa Suomessa 14.–17.12. vierailleet Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifani ja piispa Pavlo Shvarts (Saksalainen evankelis-luterilainen kirkko Ukrainassa) kertoivat kirkkojensa elämästä sodan keskellä.

Tilaisuus alkoi aplodein. 15. joulukuuta on Ukrainan autokefalisen ortodoksisen kirkon syntymäpäivä sekä metropoliitta Epifanin virkaanastujaispäivä.

Omassa puheenvuorossaan metropoliitta Epifani kiitti Suomen kirkkojen ja Euroopan kristittyjen antamasta tuesta ja rukouksista sekä puhui hyvin kärjekkäästi Venäjän valtion ja Moskovan patriarkaatin toiminnasta.

Sodassa kyse myös ortodoksisesta identiteetistä ja kirkollisesta olemassaolosta

Metropoliitta Epifani aloitti tilaisuuden puheella, jossa hän kuvasi Ukrainan ortodoksisen kirkon tilannetta Venäjän hyökkäyssodan keskellä.

– Olemme olleet sodassa Venäjän kanssa pian jo 10 vuoden ajan. Venäjän täysimittainen hyökkäyssota on jatkunut 22 kuukauden ajan.

Hän viittasi Venäjään pahuuden imperiumina, joka yrittää sotkea maailman valheillaan. Esille nousivat myös Venäjälle kaapattujen lasten kohtalot.

– Venäjä pyrkii kieltämään ukrainalaisen identiteetin ja viemään meiltä oikeuden kirkolliseen itsenäisyyteen. Miehitetyillä alueilla tapahtuu pahoja uskonnonvapauden loukkauksia.

Metropoliitta Epifanin puheen voi lukea kokonaisuudessaan tämän julkaisun lopusta.

Seurakuntamme venäjänkielisestä seurakuntatyöstä vastaava pappi Heikki Huttunen käytti tilaisuudessa puheenvuoron ja pyysi metropoliitta Epifania kertomaan tarkemmin Ukrainan ortodoksien tilanteesta ja Moskovan patriarkaatin alaisen kirkon toiminnasta, sillä aiheesta uutisoidaan melko vähän Suomessa ja tästä liikkuu myös paljon disinformaatiota.

– On tosiasia, että ortodoksisuus Ukrainassa on jakautunutta.  Noin 75% ukrainalaisita pitää itseään ortodokseina. Heistä kirkkoomme kuuluu 55%. Autonomiseen Moskovan ortodoksisen patriarkaatin alaiseen kirkkoon kuuluu noin neljäsosa maamme ortodokseista. Lukumääräisesti olemme siis suurin kirkko Ukrainassa. Lisäksi 10 % on heitä, jotka eivät ole vielä päättäneet kantaansa. Meidän kirkollamme on noin 9 000 seurakuntaa Ukrainassa. Moskovan patriarkaatilla 7 000 seurakuntaa, kertoi metropoliitta Epifani.

– Olemme aina painottaneet dialogin tärkeyttä suhteessa Moskovan patriarkaatin alaiseen kirkkoon. Mutta heidän suunnaltaan emme ole nähneet vastaantulemista. Näemme asian niin, että samoin kuin Putin haluaa Ukrainan antautuvan, myös Moskovan patriarkaatti haluaa kieltää olemassaolomme.

Jokapäiväinen rukous rauhan puolesta Ukrainassa

Ukrainan ortodoksisen kirkon johtajan puheessa korostui useaan otteeseen kiitollisuus maan saamasta tuesta sekä rukouksen merkitys.

– Olemme hyvin kiitollisia siitä, mitä Suomi on tehnyt ja tekee edelleen Ukrainan eteen. Taloudellisen tuen lisäksi me todella tarvitsemme rukouksia rauhan puolesta. Olemme kiitollisia kaikille rukoilijoille. Tunnemme rukoustenne voiman. Pyydän, että muistaisitte Ukrainaa joka päivä. Uskon, että jos kaikki kristityt todella rukoilisivat jatkuvasti rauhaa, niin se koittaisi.

Metropoliitta Epifani kertoi, että yhä useammat ihmiset ovat löytäneet tiensä kirkkoon sodan aikana. Sota lisää hengellistä etsintää ja saa miettimään elämän perusasioita. On monia esimerkkejä ihmisistä, jotka kokevat pelastuneensa kuin ihmeen kaupalla ja lähestyneet kirkkoa tällaisen kokemuksen jälkeen.

Piispa Pavlo Shvarts kertoi omassa puheenvuorossaan, kuinka myös pieni kirkko voi tehdä paljon. Lisäksi tilaisuudessa esiteltiin kirkollisen avustusjärjestön, Kirkon ulkomaanavun ja Suomen ortodoksisen kirkon kansainvälisen diakonian ja lähetyksen järjestö Filantropia ry:n toimintaa Ukrainassa.

Tilaisuuden päätteeksi metropoliitta Epifani myönsi Filantropian toiminnanjohtaja Riina Nguyenille Ukrainan ortodoksisen kirkon ansiomerkin.

Filantropian roolista ukrainalaisten hyväksi tehtävässä työssä voit lukea lisää Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla.

 

Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifanin puhe:

Rakkaat veljet ja sisaret!

Ensinnäkin haluaisin ilmaista sydämellisen kiitokseni sekä itseni, Ukrainan ortodoksisen kirkon sekä kansamme puolesta, joka kärsii Venäjän hyökkäyssodasta; siitä avusta ja tuesta, rukouksista ja surunvalitteluista, joita saamme teiltä. Kuten monet hyväntahtoiset ihmiset maailmassa, Euroopan Pohjoismaiden kristityt eivät jääneet välinpitämättömiksi, eivätkä jättäneet ukrainalaisia yksin maamme nykyhistorian pahimman haasteen kanssa, vaan riensivät apuun.

Yhteys maittemme ja kansojemme välillä oli pitkään katkaistu rautaesiripulla totalitaristisen Venäjän pahan valtakunnan toimesta. Muistamme kuitenkin, että historian syvyyksissä kansojemme kohtalot kietoutuivat tiiviisti toisiinsa. Historiallisesti kansamme ottivat kristinuskon vastaan samaan aikaan. Ja nyt meidän on palautettava historiallinen totuus, palautettava kanssakäymisemme, erityisesti Venäjän hyökkääjän aiheuttaman uhan edessä, joka on yhteinen koko mantereellemme.

Aloitin muistuttamalla pitkästä yhteisestä historiastamme, koska yksi nykyisen kriisin tärkeimmistä syistä on Kremlin diktaattorin ja Venäjän maallisten ja uskonnollisten johtajien halu palauttaa imperiumi. Venäjää inspiroi sodankäyntiin keskiaikainen imperialistinen käsitys ”Moskovasta kolmantena Roomana”, joka on muuttunut ”Venäjän maailman” ideologiaksi. Ja tämä käsite sulkee pois riippumattoman ja itsenäisen ukrainalaisen identiteetin olemassaolon.

Moskova uskoo, ettei Ukrainan kansaa ole olemassa ja että olemme vain osa ”suurta venäläistä kansakuntaa”. Kieltämällä ukrainalaisen identiteetin Moskova kieltää sekä oikeutemme itsenäiseen ukrainalaiseen valtioon että oikeutemme omaan kirkolliseen itsenäisyyteen.

Mikä on tärkein syy tähän asenteeseen? Se, että ilman historiallisen perintömme, menneisyytemme ja identiteettimme anastamista venäläinen imperialistinen aate ei voisi olla olemassa. Kun Kiovan valtio oli vielä vauras kristitty maa Itä-Euroopassa, Moskovan suuriruhtinaskuntaa ei ollut edes olemassa. Se ilmestyi historialliselle näyttämölle 1300-luvun ensimmäisellä puoliskolla Mongolian Kultaisen ordan ansiosta, ja siten Moskovan valtion juuret ovat tässä aasialaisessa itsevaltiudessa.

Kuitenkin Moskova, alkuperäänsä häpeillen, on vuosisatojen ajan pyrkinyt sinnikkäästi anastamaan itselleen paitsi muinaisen Kiovan ruhtinaskunnan perinnön, mutta myös jopa Bysantin perinnön. Nykyinen totalitaarinen hallinto sekä sitä innoittava ja siunaava Moskovan patriarkaatti pitävät Venäjää kristillisen sivilisaation maailmankeskuksena, ”Roomana” tämän käsitteen keskiaikaisessa tulkinnassa. Vaikka he elävät samassa ajassa kuin me, henkisesti he ovat keskiajan vankeja.

Julmuus ja väkivalta, jolla Moskova toimii Ukrainassa, kansanmurha ja valtioterrori, joihin Venäjä on syyllistynyt Ukrainan kansaa vastaan, muistuttavat Euroopan menneisyyden uskonsotien julmuutta. Venäläisen maailman ideologit määrittelevät ukrainalaisen identiteetin harhaoppiseksi. Tätä on hankala ymmärtää, mutta Venäjän valtio ja kirkko elävät ja toimivat 2000-luvulla keskiajan realiteettien mukaan.

Tässä ei siis ole kyse kiistasta alueista tai poliittisista ryhmittymistä. Puhumme perustavanlaatuisista asioista – siitä, ovatko Ukrainan kansa ja koko Eurooppa olemassa nykymaailmassa, pystymmekö puolustamaan vapauden saavutuksia. Vai palauttavatko Venäjän pahan valtakunta ja muut totalitaariset hallinnot Euroopan ja koko maailman menneisyyden todellisuuteen, jolloin oli voimassa voimainavalta, ei oikeusvaltio.

Venäjä on sotinut Ukrainaa vastaan kymmenen vuotta. Täysimittainen hyökkäys on jatkunut 22 kuukautta. Huolimatta sekä vihollisten että jopa ystävien uskomuksista, ettei Ukraina kestä hyökkäystä ja kaatuu muutamassa päivässä tai jopa viikossa, olemme kuitenkin selvinneet ja jatkamme vastarintaa. Tavoitteenamme ei ole tulitauko eikä rauha hinnalla millä hyvänsä, sillä se vain pitkittää kärsimystä ja antaa Venäjälle aikaa valmistautua uuteen hyökkäykseen. ”Minskin prosessi” on todiste tästä. Tavoitteenamme on oikeudenmukainen ja kestävä rauha. Haluamme varmistaa, että tämän ja tulevien sukupolvien ukrainalaisten ja eurooppalaisten ei tarvitse enää tarttua aseisiin puolustaakseen itseään Venäjän uutta hyökkäystä vastaan.

Jotta voimme voittaa hyökkääjän ja saada aikaan oikeudenmukaisen rauhan tarvitsemme apua. Sillä jos Ukraina voitettaisiin, se tarkoittaisi, että hyökkääjä siirtyisi eteenpäin. Kuten se teki Georgiaa vastaan vuonna 2008 käydyn sodan jälkeen. Sen seuraavina kohteina ovat Euroopan naapurimaat. Suomi, Baltian maat ja Puola muistavat hyvin omasta historiastaan, millaista Venäjän aggressio on. Siksi tarvitsemme nyt kaiken mahdollisen avun ja tuen. Tukemalla Ukrainaa Eurooppa suojelee tulevaisuuttaan, vapauttaan ja rauhaansa.

Tarvitsemme rukouksia voiton ja rauhan puolesta Ukrainassa. Olemme kiitollisia kaikille, jotka rukoilevat tämän puolesta sillä tunnemme näiden rukousten voiman. Tarvitsemme totuuden todistusta ja moraalista tukea. Venäjän pahan valtakunta yrittää sotkea koko maailman valheillaan. Siksi meidän on yhdistettävä voimamme todistaaksemme tämän sodan todellisesta luonteesta, todistaaksemme Venäjän rikoksista, mukaan lukien uskonnonvapauteen kohdistuvasta julmuudesta miehitetyillä alueilla. Tarvitsemme humanitaarista apua, ja olemme vilpittömästi ja äärettömän kiitollisia kaikesta siitä, mitä te, teidän kirkkonne ja maanne olette jo tehneet ja teette edelleen.

Toinen suuri ongelma on Venäjän karkottamien ukrainalaislasten palauttaminen. Kymmeniä tuhansia ukrainalaislapsia on viety Venäjälle, jossa heiltä on tarkoituksellisesti riistetty identiteetti ja yhteys kotimaahansa. Tarvitsemme apua julmissa ja epäinhimillisissä oloissa pidettyjen vankien ja panttivankien palauttamisessa. Ilman jatkuvaa kansainvälistä painostusta Venäjää kohtaan näitä kysymyksiä ei voida ratkaista.

Toivon, että minulla on tilaisuus vastata kysymyksiinne täällä ja tulevassa yhteydenpidossamme. Haluan vielä kerran kiittää teitä, kaikkia ystävällismielisten Pohjois-Euroopan kristittyjä tuestanne, rakkaudestanne ja avustanne pakolaisillemme sekä pakkosiirretyille. Jumala palkitkoon ja siunatkoon teitä runsaasti siitä hyvästä, mitä teette.

Kiitän huomiostanne ja pyydän, että muistaisitte Ukrainaa rukouksissanne joka päivä. Pyytäkää Jumalalta totuuden voittoa sekä oikeudenmukaista rauhaa kärsivälle kansallemme.

Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifani intronisaationsa 5-vuotispäivänä