8.8.2018

Uspenskin katedraalin rakentaminen vahvistettiin keisarillisella määräyksellä vuonna 1859. Rakentamispaikaksi valittiin korkea kallio Katajanokalta, aivan keisarillisen palatsin ja päävartion tuntumasta. Maisemallisesti edustava paikka luonnollisesti heijasteli katedraalin merkitystä. Helsinkiin haluttiin luoda maineikkaiden arkkitehtien avulla pääkaupungin arvoista näyttävyyttä. Katedraali valmistui puolitoista vuosisataa sitten vuonna 1868, jolloin katedraalia reunustivat vielä pääosin puutalot.

Tänä päivänä Uspenskin katedraali on erottamaton osa Helsingin kaupunkikuvaa ja erottuu mereltä päin lähestyttäessä jo kaukaa kaupungin siluetissa. Venäläisen kirkkoarkkitehdin ja akateemikon A.M. Gornostajevin suunnittelema kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävä Uspenskin katedraali on myös aktiivisen jumalanpalvelusyhteisön kotikirkko ja lukuisten matkailijoiden pyhiinvaelluskohde, jossa vierailee vuosittain arviolta puoli miljoonaa kävijää.

Alla oleva video kuljettaa meidät keskelle Helsinkiä, esittelee Uspenskin katedraalia osana Helsingin kaupunkikuvaa ja tutustuttaa meidät kirkon näyttävään interiööriin.

Kuvaus ja editointi: Petrus Palola