Susanne Hellberg

Ehdokkaan numero: 2

Olen ollut eri tavoilla mukana seurakunnan ja kirkon toiminnassa nuoresta asti. Nyt aikuisena, opettajana ja kolmen ortodoksin vanhempana haluan kantaa vastuuta yhteisestä seurakunnastamme ja vaikuttaa siihen, millaiseksi sen tulevaisuus rakentuu. Asetuin ehdolle, koska koen tärkeäksi, että seurakunta on hengellisesti vahva mutta myös käytännön toiminnassaan avoin, vastuullinen ja lähellä ihmisten arkea. Valtuusto tekee keskeisiä ja merkittäviä päätöksiä, ja haluan olla mukana varmistamassa, että niitä tehdään yhteistä hyvää, ei yksittäisiä etuja ajatellen. Etenkin päätöksissä, jotka vaikuttavat muun muassa talouteen, tilojen käyttöön ja toiminnan painopisteisiin, koen tärkeäksi olla mukana varmistamassa, että päätöksenteossa kuullaan monenlaisia ääniä ja että toiminta rakentuu kirkkomme hengelliselle perustalle mutta myös tämän ajan tarpeisiin.

Toisin valtuustotyöskentyyn kohtaamisen ja kuuntelemisen taitoa, yhteistyökykyä ja rakentavaa keskustelukulttuuria. Minulla on kattavasti kokemusta vaativasta asiantuntijatyöstä, projektityöskentelystä sekä erilaisten EU-hankkeiden menestyksekkäästä toteuttamisesta ja rahoituksen hakemisesta. Olen myös toiminut yrittäjänä ja uskon, että monipuolisesta kokeksestani on hyötyä valtuustotyöskentelyssä.

Vuosikausien leireillä työskentely vei minut opiskelemaan teologiaa ja sitä kautta opettajaksi. Kasvatus ja koulutus onkin eri muodoissaan ollut ammattini jo pitkään. Osaan tarkastella asioita niin yksittäisen seurakuntalaisen kuin laajemminkin yhteisön näkökulmasta. Lisäksi arvostan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä päätöksenteossa – nämä ovat tärkeitä arvoja, joita haluan edistää.

Minua kiinnostaa erityisesti nuorten ja lasten parissa tehtävä työ – se, miten seurakunta voisi tukea heitä kasvamaan uskossa ja löytämään oman paikkansa kirkon yhteydessä. Koen, että kirkon tulevaisuus rakentuu juuri siinä, miten hyvin se tavoittaa ja ottaa vastaan uusia sukupolvia. Lisäksi seuraan tarkasti talouden ja hallinnon kysymyksiä. Haluan varmistaa, että seurakunnan varoja käytetään läpinäkyvästi ja viisaasti – tavalla, joka palvelee koko yhteisöä ja tukee sen hengellistä tehtävää.

Seurakunnan hengellinen elämä on kaiken toiminnan ydin – rukous, jumalanpalvelukset ja kirkon pyhät sakramentit ovat se perusta, josta kaikki muu kasvaa. Valtuustossa pitää tehdä työtä sen eteen, että jumalanpalveluselämä voi olla elävää, saavutettavaa ja kutsuvaa eri-ikäisille seurakuntalaisille. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi perheisiin, lapsiin ja nuoriin liittyvien aloitteiden tukemista, kieliryhmien huomioimista tai viestinnän kehittämistä niin, että ihmiset tietävät ja tuntevat olevansa tervetulleita.

Nuoria ja uusia jäseniä tavoitetaan ennen kaikkea kohtaamalla heidät aidosti ja kuuntelemalla heidän kokemustaan – mikä heitä puhuttelee, mikä on vierasta tai vaikeasti lähestyttävää. Tärkeää on ylläpitää ja luoda uusia matalan kynnyksen mahdollisuuksia tulla mukaan: somessa näkyminen,  nuortenillat, leirit, kuorot, keskusteluryhmät, tapahtumat, nuorten työllistäminen esim. kerhon- ja leirinohjaajiksi on esimerkkejä em. toiminnoista, jotka voivat puhutella heidän elämäntilannettaan.

Uudet jäsenet kaipaavat usein johdatusta ortodoksisen uskon rikkauteen – esimerkiksi selkeitä tapoja osallistua ja oppia lisää. Seurakunta voisi tarjota enemmän ns. saattajia kirkon maailmaan. Uskon, että lämpimästi vastaanottava yhteisö ja avoin viestintä ovat tässä avainasemassa.

Seurakunnan varojen vastuullinen käyttö edellyttää myös erinäisten omistusten kriittistä tarkastelua. Esim. sijoituskiinteistöt eivät ole itseisarvo, vaan väline. Niiden tehtävänä on tukea seurakunnan perustehtävää: hengellistä elämää, yhteisöllisyyttä ja palvelutehtävää. Samalla meidän on kannettava vastuullisesti huolta omaisuudesta, joka on meille uskottu – ei vain nykyhetken vaan myös tulevien sukupolvien näkökulmasta.

Mielestäni sijoituskiinteistöjen tulevaisuutta tulee arvioida realistisesti ja avoimesti. Jos korjausvelka kasvaa hallitsemattomaksi tai kiinteistö ei enää palvele seurakunnan kokonaisetua, tulee olla valmius myös luopumiseen. Toisaalta hyvin hoidettuna sijoituskiinteistöt voivat tuottaa vakautta ja mahdollistaa sen, että seurakunta voi keskittyä ydintehtäväänsä ilman jatkuvaa taloudellista epävarmuutta.

Päätöksenteon täytyy perustua huolelliseen tietoon, avoimeen keskusteluun ja pitkäjänteiseen strategiaan – ei vain lyhyen aikavälin reaktioihin tai tulipalojen sammutteluun. Tärkeää on, että varallisuus ei sido seurakuntaa, vaan palvelee sitä.

Valtuusto kantaa vastuun seurakunnan suurista linjoista – se on päätöksenteon korkein elin ja toimii koko seurakunnan edustajana ja sen tulee neuvoston kanssa toimia hyvässä yhteistyössä ja luottamuksessa toisiaan kohtaan. Hiippakunnan piispa on hengellinen isä, jonka johdossa seurakunta elää ja toimii. Valtuuston roolina on tehdä päätöksiä, jotka tukevat seurakunnan hengellistä elämää, eivät vain hallintoa. Näen tärkeänä, että valtuusto kuuntelee sekä seurakuntalaisia että piispaa – niin syntyy päätöksiä, jotka heijastavat kirkon henkeä ja seurakunnan tarpeita.

Tulevalla valtuustokaudella tärkeintä on vahvistaa seurakunnan yhteisöllisyyttä ja hengellistä elämää niin, että kaikki – nuorista senioreihin, pitkään mukana olleista uusimpiin jäseniin – kokevat seurakunnan omakseen. Kirkon on oltava hengellinen koti, ei etäinen instituutio.

Henkilökohtaisesti haluaisin nähdä, että lapset ja nuoret kokevat ortodoksisen kirkon aidosti merkitykselliseksi osaksi elämäänsä. Jos valtuustotyöni kautta voin olla tukemassa heidän osallisuuttaan ja kasvuaan kirkon yhteyteen, koen sen merkittävimmäksi saavutukseksi.

Lopuksi haluan sanoa, että jokainen seurakuntainen on tärkeä – kirkkomme ei ole olemassa ilman sen jäseniä. Valtuuston työ ei ole vain hallintoa, vaan myös palvelua. Toivon, että vaalien myötä herää keskustelua siitä, millaisen seurakunnan me haluamme rakentaa.