Valtuuston kokous on laillisesti koolle kutsuttu, mikäli kaikki valtuuston jäsenet ovat saaneet kokouskutsun vähintään 14 päivää ennen kokousta. Teknisen vian vuoksi näin ei tapahtunut 13. elokuuta kokouksen osalta. Kuva: Pauliina Happo. Teksti: Vlada Wahlstén
Helsingin ortodoksisen seurakunnan seurakunnanvaltuuston kokous 13.8. on peruttu kokouskutsuun liittyvän teknisen vian vuoksi.
Valtuuston puheenjohtaja Maria Mountraki teki päätöksen kokouksen siirtämisestä 12. elokuuta:
”Koska kokous ei ole laillinen teknisen vian vuoksi, siirretään kokous pidettäväksi torstaina 27.8. eli kahden viikon kuluttua”, kirjoittaa Mountraki.
Teknisen vian seurauksena kokouskutsu ei ollut saapunut kaikille valtuuston jäsenille määräajassa. Kirkkojärjestyksen 88 § mukaan valtuusto eli valtuuston kaikki 21 jäsentä tulee kutsua koolle vähintään 14 päivää ennen kokouksen alkua. Helsingin ortodoksinen seurakunta selvittää parhaillaan 20.7. lähetettyyn kokouskutsuun liittyvän teknisen vian syitä.
Valtuuston kokouksen uusi ajankohta on näin ollen torstaina 27.8. kello 18:15.
12.8. toimitettu uusi kokouskutsu ja esityslista on julkaistu seurakunnan sivuilla ja katsottavissa tästä. Kokous pidetään Helsingissä Seurakuntasalilla (Unioninkatu 39) ja kokous myös suoratoistetaan seurakunnan YouTube-kanavalle. Kokousta edeltää suljettu haastattelutilaisuus.
Valtuuston 13.8. kokouksessa oli määrä suorittaa kanttorin ja kahden papin vaalit sekä päättää Pyhän Kolminaisuuden kirkon lisäbudjetista. Esityslistan asiat siirtyvät elokuun lopulla pidettävään kokoukseen. Lohjan alueen, venäjänkielisen työn papin sekä Myllypuron kanttorin vaalit toimitetaan näin ollen 27. elokuuta.
Uutisoitu aiemmin seurakunnan sivuilla: https://hos.fi/valtuusto-kokoontuu-13-8-suorittamaan-kanttorin-ja-kahden-papin-vaalit-kokousta-voi-seurata-paikan-paalla-tai-suoratoistona/
Päivitetty 10:30: Lisätty uutiseen maininta kirkkojärjestyksestä valtuuston koollekutsumisen laillisuuteen liittyen sekä tarkennettu uuden kokouskutsun mukaisesti, että teknisestä viasta johtuen kaikki valtuuston jäsenet eivät olleet saaneet kokouskutsua määräajan puitteissa.


