Ortodoksisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisten suuruus perustuu siihen, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Ihmisellä on siis aivan erityinen suhde Luojaan: ”Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme’.” (1. Moos. 1:26). Syntiinlankeemuksessa ihmisen ja Jumalan suhde rikkoutui, mutta Kristuksessa tämä lankeemuksen historia päättyi. Kristus on puhdas kuva Jumalasta, hän on sellainen, jollaisiksi meidänkin – Jumalan kuviksi luotujen – tulisi tässä maailmassa tulla.
Uuteen ihmisyyteen kuuluu toisten palveleminen. Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa tämä piirre on ratkaisevan tärkeä. Jumalaa ei voida lähestyä lähestymättä samalla kärsiviä. ”Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ ”Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’” (Matt: 25:34–40:). Ihmiselämän ehdoton kunnioitus kristillisessä perinteessä perustuu tähän ajatusmaailmaan ja näihin teksteihin. Jokainen ihminen on Jumalan kuva, jonka Kristus on tullut vapauttamaan. Kristityt eivät voi muuta Kristuksen seuraajina kuin pyrkiä toimimaan tämän mukaan. Vapaaehtoistoiminta heijastaa tätä hengellistä perintöä. Toimimalla lähimmäisten apuna erilaisissa vapaaehtoistehtävissä elämme todeksi tätä syvää hengellistä sanomaa. Seurakunnan vapaaehtoiset noudattavat toiminnassaan yhteisiä vapaaehtoistoiminnan sääntöjä.
Vapaaehtoistoiminnan yhteiset säännöt