Vapaaehtoistoiminta voimaannuttaa ja antaa seurakuntalaisille hyvän mahdollisuuden osallistua yhteiseen seurakuntatyöhön. Onnistunut vapaaehtoistoiminta antaa iloa, virkistystä ja voimaannuttaa. Oheiset videot ovat tarkoitettu vapaaehtoistoiminnan järjestämisen tueksi seurakunnan eri pyhäköihin.  Videoiden tehtäväosioon liitettyjen tehtävien tavoitteena on herättää keskustelua ja pohdintaa vapaaehtoistoiminnan toteuttamisen tavoista seurakunnassa. Tehtäviä voi pohtia ja purkaa erilaisissa ryhmäkokoonpanoissa tai vaikka yksin. Tehtävien tekemiseen ja pohdintaan voi osallistua henkilöstön edustajia, vapaaehtoisia tai vaikka vain vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita. Oikeita vastauksia kysymyksiin ei ole olemassa, jokainen ryhmä toimii eri tavalla ja siksi on tärkeää rakentaa juuri omaan toimintaan soveltuvat ja oman näköisensä käytännöt vapaaehtoistoiminnan tueksi. Hedelmällisiä keskusteluja vapaaehtoistoiminnan tiimoilta!

Koulutuspaketteja on kolme, joista jokaiseen liittyy oma tehtäväosionsa. Ensimmäinen koulutuspaketti sisältää yleistietoa seurakunnan tarjoamasta monipuolisesta vapaaehtoistoiminnasta. 

Videokoulutus 1 – vapaaehtoisena ortodoksisessa seurakunnassa:

 

Videokoulutus 2 – Diakonian eli lähimmäistyön vapaaehtoisuus:

Toinen koulutuspaketti antaa eväitä diakonian eli lähimmäispalvelun vapaaehtoistoiminnan järjestämiseen.

Videokoulutus 3.  Pop-up -vapaaehtoisuus

Kolmas koulutus avaa lyhytaikaisen eli pop up-vapaaehtoisuuden mahdollisuuksia. Linkki koulutukseen: