Ihmisten lähellä ja heitä varten: diakoniatyö
Diakoniatyö on käytännön työtä vanhusten, sairaiden, syrjäytyneiden ja muilla tavoin avun tarpeessa olevien ihmisten parissa. Se on kuuntelemista, sielunhoitoa ja arkista auttamista. Perustehtävänsä toteuttamiseksi diakonia järjestää toimintaa eri ikäryhmille, sekä antaa tarvittaessa aineellista apua, tukea ja neuvontaa. Diakonian vapaaehtoistoiminta keskittyy lähimmäisapuun sekä erilaisiin ruokailupalveluihin.
- Lähimmäisapu: keskustelu/seurusteluseura, kahvittelu yhdessä asiakkaan kanssa, pienimuotoinen avustaminen esimerkiksi ulkoilu, kaupassa käynti tai muu saattoapu
- Ystäväpuhelin: keskusteluseuraa yksinäisille seurakuntalaisille puhelimen välityksellä
- Keittiötehtävät: ruuan valmistus eri tilaisuuksiin, ruuan jakelu, tilojen siistiminen ja tiskaus, yleinen järjestyksenvalvonta esimerkiksi diakoniaruokailuissa, seniori-iltapäivissä tai merkkipäivätarjoiluissa.
- Ryhmät ja työryhmät: erilaisten tilaisuuden valmistelutyöt, ohjelman suunnittelu, tarjoilusta huolehtiminen, siistiminen
- Kuljetusapu: edellyttää ajokorttia, erikseen sovittavat tehtävät
Kiinnostuitko? ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin: kristiina.aminoff@ort.fi, puh. 040 350 1951.
Vauvasta vaariin yhdessä kasvaen: kasvatus
Seurakunnan kasvatustoimi toteuttaa kirkon tärkeää perustehtävää; antaa jäsenilleen ja kirkkoon liittyville kasteopetusta, tukee koulun uskonnonopetusta sekä perheiden kristillistä kasvatustyötä. Ortodoksisen kasvatusnäkemys on kokonaisvaltaista, koko ihmisen ja koko seurakunnan huomioon ottamista. Kasvatustoimi palveleekin kaikkia seurakuntalaisia ”vauvasta vaariin”, koko seurakunnan alueella. Tärkeimpiä toimintamuotoja ovat kerhot, leirit ja tapahtumat
- Keittiötehtävät: ruuan valmistus eri tilaisuuksiin, ruuan jakelu, tilojen siistiminen ja tiskaus, yleinen järjestyksenvalvonta esimerkiksi koululaisruokailuissa, kerhoissa tai ylioppilastarjoiluissa
- Tapahtumat: tapahtuman mukaan sovittavat tehtävät
- Leirit: leirien mukaan erikseen sovittavat tehtävät
Kiinnostuitko? ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin: kristiina.aminoff@ort.fi, puh. 040 350 1951.
Kirkoissa olevat tehtävät:
- Kirkkokahvitus: kahvin keitto, tarjoilujen valmistus, tarjoilu ja tiskaus
- Kirkon koristelijat ja siistijät: kirkkotilojen siistiminen, kukkien asettelu, kirkkoesineiden huolto- ja puhdistustehtävät
- Tekstiilihuolto: kirkkotekstiilien puhdistus, silitys ja korjaus, seurakuntatilojen tekstiilien huolto ja puhdistus. Edellyttää erityisosaamista, sovitaan erikseen
- Pihojen hoito: seurakuntatilojen piha-alueiden istutusten hoito, haravointi, lumen luonti, hiekoitus
- Puu-ja tekstiilityöt: erilaiset tilaustyöt kirkko- ja seurakuntatiloihin; nuottitelineet, ikoniseinät yms.
- Kerhot ja seurat: eri tilaisuuksien valmistelutyöt, ohjelman suunnittelu, tarjoilusta huolehtiminen, siistiminen
- Tapahtumat: sovitaan tapauskohtaisesti erikseen
- Kuorotoiminta: sovitaan tapauskohtaisesti erikseen kuoron kanttorin kanssa
Kiinnostuitko? ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin: kristiina.aminoff@ort.fi, puh. 040 350 1951.
Pääsiäisen ajan tehtäviä:
· Kirkkojen koristelu: virpovitsojen valmistaminen, kirkkojen koristelu
· Pääsiäisyön tarjoilut: ruuan valmistus, ruuan jakelu, tilojen siistiminen ja tiskaus
· Koululaisruokailut: ruuan valmistus, ruuan jakelu, tilojen siistiminen ja tiskaus, yleinen järjestyksenvalvonta
· Lasten pääsiäinen: ruuan valmistus, ruuan jakelu, tilojen siistiminen ja tiskaus, yleinen järjestyksenvalvonta
Pääsiäisen tehtävistä sovitaan kirkko-/tapahtumakohtaisesti