Päivän sana 
Päivän pyhät 
Rovasti Heikki Huttunen ennenpyhitettyjen lahjain liturgian edellä Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Helsingissä. Kuva: Kateryna Chyhryn
Helsingin ortodoksisen seurakunnan venäjänkielisestä seurakuntatyöstä vastaava pappi rovasti Heikki Huttunen on tottunut puhumaan Ukrainan sodasta. Kuluneen vuoden aikana sota on ollut läsnä hänen työssään lähes jokaisena päivänä.
”Olen tavannut ensimmäistä kertaa näin paljon ihmisiä, jotka ovat syvän murheellisia ja traumatisoituneita. Ukrainalaisten suru tulee hyvin lähelle. Mutta samalla ihmettelen, kuinka elämänuskoisia ja lämpimiä nämä ihmiset jaksavat olla.”
Venäjänkielisen seurakuntatyön keskus on Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, seurakuntamme ensimmäisessä ja vanhimmassa pyhäkössä. Ukrainan sota on aivan erityisellä tavalla koskettanut, vavisuttanut ja myös yhdistänyt pyhäkön kävijöitä, jotka ovat alkujaan tulleet monista eri maista, ja joita juuri venäjän sekä kirkkoslaavin kieli ja ortodoksinen usko on yhdistänyt.
Ukrainan sodan vuosipäivänä seurakunnan lukuisissa pyhäköissä toimitetaan panihida, muistojumalanpalvelus kaikkien Ukrainan sodassa menehtyneiden puolesta. Isä Heikki tietää, että menehtyneitä on paljon. Monilla seurakuntalaisilla asuu sukulaisia Ukrainassa ja Venäjällä. Ukrainasta paenneet saavat suruviestejä rintamalta.
”Mennyt vuosi on ollut erilainen, ihan toisenlainen kuin mikään vuosi ennen ja aivan erilainen kuin olisi voinut kuvitella. Maailma muuttui 24. helmikuuta 2022. Entiseen ei ole paluuta. Emme tiedä, minkälaiseksi muutos muodostuu ja mihin se johtaa, sillä katsomme maailmaa menneen ajan silmin. Vasta vuosien päästä voimme sanoa, miten se muuttui ja mihin muutos johti. Tiedämme kuitenkin, että Eurooppa muuttui, samoin muuttui Ukraina, Venäjä ja Suomi. Myös Suomen ortodoksinen kirkko muuttui, koska saimme ottaa vastaan suuren määrän ortodoksisia ihmisiä lähinaapurista. Osa näistä ihmisistä jää tänne. Ja moni meistä toivookin, että nämä ihmiset vahvistaisivat kirkkoamme.”
”Mutta samalla ydinasia ei ole muuttunut. Evankeliumi ei ole muuttunut, kirkon pyhyys ei ole kadonnut eikä lähimmäisenrakkauden merkitys ole vähentynyt. Kaikesta väkivallasta ja väkivallan lietsomisesta, kaikesta kauhusta ja kaikista menetyksistä huolimatta.”
Seurakuntamme venäjänkielinen yhteisö pysynyt yhtenäisenä ja tukenut Ukrainaa
Isä Heikki Huttunen ei ole kohdannut eripuraa tai erimielisyyttä venäjänkielisten ja ukrainalaisten keskuudessa.
”Aivan sodan alussa oli jotain merkkejä erimielisyydestä, mutta se jäi jonnekin pinnan alle. Muualla Suomessa on ollut joitakin tapauksia. Me kaikki yhdessä seurakuntamme venäjänkielisten kanssa rukoilemme rauhaa Ukrainaan ja vastustamme sotaa. Jos joku ajatteleekin eri tavalla, hän pitää sen visusti omana tietonaan. Seurakunnassa tai kirkon piirissä ei ole näkynyt lainkaan jakautumista näissä kysymyksissä. ”
”Monilla on sukulaisia sekä Venäjällä että Ukrainassa. Ukrainassa olevien kohdalla ihmiset pelkäävät pommeja ja tykistökeskityksiä, lapsikaappauksia ja muita hyökkäyssodan kauhuja. Venäjällä olevien kohdalla taas pelottaa, mitä maassa seuraavaksi tapahtuu ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan.”
Jo sodan alussa ryhmä venäjänkielisiä aktiiveja vei arkkipiispa Leolle yhteisen adressin, johon he olivat keränneet venäjänkielisten seurakuntalaisten nimiä, jotka halusivat osoittaa vastustavansa sotaa, tukevansa Ukrainaa ja kannattavansa Suomen ortodoksisen kirkon linjaa. Kaikki Suomen ortodoksisen kirkon toimessa olevat piispat tuomitsivat Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa heti sodan sytyttyä.
”Monilla on sukulaisia sekä Venäjällä että Ukrainassa. Ukrainassa olevien kohdalla ihmiset pelkäävät pommeja ja tykistökeskityksiä, lapsikaappauksia ja muita hyökkäyssodan kauhuja. Venäjällä olevien kohdalla taas pelottaa, mitä maassa seuraavaksi tapahtuu ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan.”
”Kirkko ei voi asettua hyökkääjän ja väkivallan puolelle”
Isä Heikki haluaa muistuttaa, että Venäjällä näkemykset sodasta ja sen oikeutuksesta eivät ole yhtenäisiä.
”Eiväthän kaikki Venäjälläkään tue tätä sotaa. Myös Venäjän ortodoksinen kirkko on laaja. Sodan aikana meillekin on tullut yhteydenottoja papeilta ja seurakunnilta Venäjällä, jotka eivät jaa tätä patriarkka Kirillin kantaa. Mutta ne yhteydenotot ovat yhä yksityisempiä ja arkaluontoisempia. Tilanne Venäjällä on pelottava.”
Isä Heikki Huttunen on seurannut Venäjän ortodoksisen kirkon kehitystä jo pitkään. Siksi hänelle ei tullut yllätyksenä, että kirkko ei tuominnut sotaa. Silti Moskovan patriarkka Kirillin sotaa tukeva ja perusteleva sekä suorastaan väkivaltaa lietsova linja oli järkytys.
”Venäjän ortodoksinen kirkko on kehittynyt jo kahden viimeisen vuosikymmenen ajan kansalliskiihkoisempaan suuntaan. Siitä huolimatta se on ollut yllätys, kuinka selkeästi ja voimakkaasti patriarkka Kirill on asettunut tämän sotapolitiikan puolelle. Kirkko ei voi asettua hyökkääjän ja väkivallan puolelle.”
Kirkon ovet avoinna jokaiselle
Isä Heikki toivoo kirkkojemme ovien pysyvän kaikille avoimina.
”Vaikka tuomitsemme teot ja puheet, emme voi katsoa maailmaa mustavalkoisesti ja nähdä esimerkiksi venäläiset pahoina. Kirkon tulee olla paikka, jonne kaikkien on turvallista tulla. Turvapaikka ja lohdutuksen paikka, jossa löydämme toinen toisemme ja tuemme toinen toisiamme, löydämme Jumalan ja voimaa elää ihmisinä toinen toisillemme ja elää ihmisinä tämän kaiken keskellä, koska emme tiedä, kauanko tämä kestää ja minkälaiseksi sota vielä muuttuu.”
”Vaikka olisi eri näkemys sodasta ja katsoisi asiaa eri näkökulmasta kuin me tai ukrainalaiset, niin myös ne, jotka katsovat sotaa Venäjän näkökulmasta, heidänkin tulee olla tervetulleita kirkkoon. Se on tärkeä asia sanoa. Ja sitä olemme yrittäneet pitää esillä. Samalla, kun olemme rauhan puolella ja olemme hyökkäyksen kohteena olevan Ukrainan ja uhrien puolella, emme ole ihmisiä vastaan, vaan vastustamme pahuutta ja väkivaltaa. Vastustamme sotaa. Meidän tulee erotella ihminen ja pahuus sekä pahat teot toisistaan.”
Lopuksi isä Heikki vielä lisää:
” Pyhän Kolminaisuuden kirkossa rukoillaan isänmaan Suomen, kärsivän Ukrainan kansan sekä myös Venäjän maan, ja kansan puolesta, jotta rauhantahto valaisisi mielet ja sydämet. Olen tosi iloinen ja kiitollinen jokaisesta venäläisestä ja venäjänkielisestä, joita tapaan ja jotka tulevat kirkkoon. Olen kiitollinen Jumalalle jokaisesta Ukrainan sodan pakolaisesta, jota voimme auttaa, ja jokaisesta joka osallistuu tähän auttamistyöhön. Jokainen kirkkoon tuleva ihminen on aina lahja.”
Helsingin ortodoksinen seurakunta on suurin Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista ja siihen kuuluu yli kolmannes kirkon jäsenistä. Tänä kesänä tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun Suomen ortodoksinen kirkko liittyi Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkkaattiin autonimisena arkkipiispakuntana.
Teksti: Vlada Wahlstén
Kuva: Kateryna Chyhryn
