17.3.2026

Arkkipiispa Elia on Helsingin ortodoksisen hiippakunnan piispana suorittanut Helsingin ortodoksisen seurakunnan avoinna olleen pain toimen ehdokasasettelun.

Lohjan toimintakeskuksen papin toimen hakuaika päättyi 11.3.2026. Hakuajan puitteissa toimeen saapui kaikkiaan viisi hakemusta.

Arkkipiispa Elia on asettanut toimen ensimmäiselle ja ainoalle vaalisijalle TM diakoni Valtteri Oksan.

Arkkipiispa Elia on lisäksi asettanut diakoni Valtteri Oksan ensimmäiselle ja ainoalle vaalisijalle myös samaan aikaan avoinna olleeseen Turun ortodoksisen seurakunnan toisen papin toimeen. Turun seurakunnan avoinna olleeseen tehtävään saapui kolme hakemusta. Yksi hakija on näin ainoana ehdokkaana molempien seurakuntien papin toimiin.

Seurakunnanvaltuusto suorittaa papin vaalin ehdokasasettelun pohjalta. Neuvosto päättää mahdollisista koepalveluksista. Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuuston seuraava lakisääteinen tilinpäätöskokous pidetään 28.5. Valtuuston puheenjohtaja  voi kuitenkin kutsua valtuuston koolle tätä ennen suorittamaan papin vaalin. Valtuuston kokoukset ovat avoimia yleisölle ja ne myös lähetetään suoratoistona seurakunnan YouTube-kanavalle.

Lohjan alueen papin tehtävä tulee avoimeksi tämän vuoden syyskuussa. Seurakuntamme Länsi-Uudenmaan pitkäaikainen pappi rovasti Kalevi Kasala jää eläkkeelle 1.9.2026. Kesälomien johdosta käytännössä Isä Kalevin viimeinen työpäivä on Kaikkien pyhien sunnuntaina 31.5.2026. Eläkkeellelähtöjuhla pidetään näin Länsi-Uudenmaan kesäisen pyhäkön, Metsolan tsasaounan temppelijuhlan yhteydessä.

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset