Jumalansynnyttäjän suojeluksen, pokrovan ikoni kuvattuna Pyhän Kolminaisuuden kirkon puutarhassa. Ikonin kuva koristaa myös uusimman Aamun Koiitto-lehden kantta. Kuva: Esko Jämsä. Teksti: Heikki Huttunen
Kristinusko ilman Jumalansynnyttäjää ei ole sama kristinusko,” patriarkka Athenagoras siteerasi venäläistä emigranttiteologi Sergei Bulgakovia ja jatkoi, ”Jumalansynnyttäjä ja pyhät kantavat meidät Kristuksen luo. He todistavat siitä, että koko elämä kirkastuu.”
Lokakuun ensimmäisenä päivänä vietämme Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlaa. Se on saanut suuren juhlan aseman kirkkovuodessa, vaikka ei varsinaisesti kuulu 12 suuren juhlan joukkoon. Juhlan aihe on suloinen ja läheinen, mutta se liittyy ankariin hätätilanteisiin ja syvään pimeyteen kansakuntien historiassa ja ihmisten omassa elämässä.
Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhla on alun perin asetettu kiitokseksi hänen esirukouksistaan, kun Konstantinopolin kaupunki pelastui pohjoisten barbaarien hyökkäykseltä. Juhlan ikonissa hän levittää taivaallisen viittansa (omoforin) kansan ylle, joka hädässään rukoilee varjelusta. Se kuvaa ilmestystä, jonka näki pyhä Andreas, Kristuksen tähden houkka, ja joka ennakoi Konstantinopolin vapautumista piirityksestä. On kristillisen uskon ja sen aikaansaaman muutoksen paradoksi, että nyt noiden samojen barbaarien jälkeläiset rakastavat tätä juhlaa.
Sama taivaallisen Äidin esirukousten valo, turva ja toivo toistuvat kaikissa tilanteissa, joissa hän on tullut uskovien avuksi, joko yhteisenä ilmoituksena tai omakohtaisessa rukouksessa. Venäjällä pokrovan juhlaa vietetään vanhan ajanlaskun mukaan 14.10. Kreikassa juhla on siirretty päivämäärälle 28.10., jolloin muistellaan Italian hyökkäystä vuonna 1940 ja kiitetään Jumalan varjeluksesta toisen maailmansodan aikana. Ukrainassa juhlaa vietetään 1.10. uuden ajanlaskun mukaan, ja se on samalla Ukrainan puolustajien päivä, jatkuvasti traagisen ajankohtainen. Oman aikamme tunnetuin suojelusnäky lienee vuosilta 1968-71 Kairon köyhän Zeitounin kaupunginosan yllä.
Jumalansynnyttäjän juhlilla ei ole suoranaista taustaa Raamatun kertomuksina. Ne liittyvät kuitenkin elimellisesti kirkon uskoon ja sanomaan siitä, kuinka Jumalan Poika tulee Ihmisen Pojaksi ja mitä Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa merkitsevät. Opetus Jumalansynnyttäjästä nousee kirkon Kristus-uskosta ja johtaa siihen.
Jumalansynnyttäjän suojeluksen lähtökohta on Johanneksen evankeliumissa, jonka mukaan ristillä riippuessaan Vapahtaja antoi Äitinsä äidiksi opetuslapselleen Johannekselle ja tämän kautta kaikille kristityille ja koko ihmiskunnalle (Joh. 19:27). Luukkaan evankeliumissa taas vanhurskas Simeon ennustaa Marialle: ”… ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.” (Luuk.2:35) Tämän mukaan ajatellaan, että Poikansa ristintien kulkeneena Jumalansynnyttäjä tuntee ihmisen pimeimmät kärsimykset ja lohduttomimmat menetykset ja on kaikkien ahdistettujen vierellä. Johanneksen evankeliumin alussa hän anoo Poikaansa auttamaan ihmisiä ja kehottaa toisaalta ihmisiä: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.” (Joh. 2)
Etiopialaisessa ja eritrealaisessa perinteessä Herran rukouksen (Matt.6:9-13) jälkeen lausutaan aina toinen raamatullinen rukous, ylienkelin ja Elisabetin tervehdys Jumalansynnyttäjälle, ”Iloitse Jumalan Äiti” (Luuk.1:28,41). Evankeliumin sanomaa Jumalan huolenpidosta ihmistä kohtaan ja Hänen pelastusteoistaan ei voi ymmärtää eikä ottaa vastaan ilman Jumalansynnyttäjää. Nuori neitsyt-äiti antaa suostumuksensa kaikelle sille. Hänen sylinsä tulee paikaksi, jossa Jumala on läsnä ja josta alkavat lihaksitulleen Jumalan pelastusteot.
Jumalansynnyttäjä levittää kätensä esirukoukseen puolestamme ja peittää meidät kaikki taivaallisella viitallaan (omoforilla). Se on kudottu Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta. Siitä säteilee ylösnousemuksen valo. Koko elämä kirkastuu.
Heikki Huttunen
Kirjoittaja jää eläkkeelle Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlana 1.10. Helsingin ortodoksisen seurakunnan venäjän- ja ukrainankielisen työn papin toimesta tehtyään yli 40 vuoden uran kirkkomme pappina. Teksti on käännetty ja julkaistu venäjän kielellä valtakunnallisessa Aamun Koitto-lehden 2/2026 numerossa.


