”Joskus tie näyttää vievän vain yhteen suuntaan” – rovasti Teo Merraksen opetuspuhe liturgiassa

Sunnuntain liturgiassa 18.10. luetaan opetuspuheen edellä evankeliumi (Luuk. 7:11–16):

”Siihen aikaan 11 Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. 12 Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. 13 Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: ”Älä itke.” 14 Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” 15 Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. 16 Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: ”Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.”

Rovasti Teo Merraksen opetuspuhe koepalveluksessa sunnuntaina 18.10.2026: 

---

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen,

Evankeliumien kertomuksissa on usein pieniä yksityiskohtia, joiden ohi on helppo kulkea. Ne tuntuvat ensi lukemalta lähinnä kuvaukselta siitä, missä jotakin tapahtui tai keitä paikalla oli. Mutta joskus juuri tällainen yksityiskohta alkaa avata koko kertomusta uudella tavalla.

Tämän päivän evankeliumissa tällainen yksityiskohta on Nainin kaupungin portti.

Portti merkitsi rajaa kaupungin sisä- ja ulkopuolen välillä. Portti oli usein myös kaupungin elämän keskus. Hautapaikat sen sijaan sijaitsivat kaupungin ulkopuolella. Siksi kaupungista kulkee ulos hautajaissaatto. Sen keskellä kannetaan kuollutta nuorukaista, leskiäidin ainoaa poikaa, pois elävien yhteisöstä kohti hautaa.

Mutta samaa porttia lähestyy vastakkaisesta suunnasta toinen saatto. Kristus on opetuslastensa ja suuren ihmisjoukon kanssa tulossa kohti kaupunkia.

Toinen saatto kulkee kaupungista ulos, kohti hautaa. Toinen kulkee kohti kaupunkia, ja sen keskellä on Kristus.

Kaupungin portilla nämä kaksi saattoa kohtaavat. Siinä kohtaavat elämä ja kuolema.

Tämän jälkeen tapahtuu jotakin tärkeää. Evankelista Luukas ei ensimmäiseksi kiinnitä huomiotamme kuolleeseen nuorukaiseen, vaan hänen äitiinsä. Evankelista kirjoittaa: ”Kun Herra näki hänet, hänen tuli tätä sääli.”

Äiti ei pyydä Jeesukselta mitään. Evankeliumi ei kerro hänen uskostaan eikä siitä, että kukaan saatossa olisi edes ajatellut Jeesuksen voivan tehdä jotakin.

Aloite tulee kokonaan Kristukselta. ”Älä itke”, hän sanoo. Sitten hän menee paarien luo ja koskettaa niitä. Kantajat pysähtyvät. Jeesus sanoo: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” Ja kuollut nousee istumaan ja alkaa puhua.

Tässä on hyvä huomata jotakin olennaista Jumalan sanasta ja sen voimasta. Vanha testamentti tuntee kertomuksen profeetta Eliasta, jonka rukouksen kautta leskiäidin kuollut poika saa elämänsä takaisin (1. Kun. 17:21–23). Mutta Nainissa Kristus ei rukoile, että Jumala herättäisi nuorukaisen. Hän sanoo itse: ”Minä sanon sinulle: nouse.”

Kristuksen sana ulottuu sinne, minne ihmisen sana ei enää ulotu. Ja samalla tapahtuu jotakin, joka helposti jää itse ihmeen varjoon: Hautajaissaaton suunta muuttuu.

Joukko oli lähtenyt kaupungista saattamaan nuorukaista kuolemaan ja hautaan. Mutta hautaan ei enää mennäkään. Kuollut elää. Tie, joka johti kaupungista ulos, kääntyy takaisin kohti kaupunkia, takaisin elävien yhteisöön.

Kristus ei siis ainoastaan pysäytä kuolemaa. Hän kääntää ihmisen kulkusuunnan kuolemasta kohti elämää.

Ja juuri siinä kohdassa Luukas kirjoittaa yhden koko kertomuksen kauneimmista lauseista: ”Ja Jeesus antoi hänet äidilleen.”

Ihme ei pääty siihen, että kuollut hengittää jälleen. Se päättyy siihen, että ihminen annetaan takaisin toiselle ihmiselle. Leskiäiti sai poikansa kautta mahdollisuuden elämään. Kuolema erottaa. Kristus palauttaa yhteyden.

Ehkä juuri tämän vuoksi tämä lause vie ajatukseni väistämättä toiseen äitiin ja toiseen ainoaan Poikaan.

Johanneksen evankeliumissa olemme Golgatalla. Nyt ristillä on Kristus itse ja ristin juurella hänen äitinsä.

Jeesus näkee äitinsä ja tämän vierellä rakkaimman opetuslapsensa. Hän sanoo äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi.” Ja opetuslapselle: ”Tämä on äitisi.” (Joh. 19:26–27)

Nainissa Kristus antaa äidille takaisin hänen poikansa. Golgatan ristillä Kristus antaa äidilleen pojan ja opetuslapselleen äidin – ja samalla koko Kirkolleen huolenpitäjän, ettei kaikki päättyisi hajaannuksen Hänen itsensä noustua ylös taivaaseen.

Mutta yhteys näiden kahden tapahtuman välillä menee vielä syvemmälle.

Nainissa Kristus seisoo kuoleman edessä ja pysäyttää kuolemaa kohti kulkevan saaton. Golgatalla hän ei enää pysäytä kuolemaa ulkopuolelta, vaan astuu itse sen sisälle. Nainissa hän kohtaa hautaan kannettavan ihmisen. Golgatalla hän itse tulee haudattavaksi.

Kristus siis kulkee itse sen tien, jolta hän kuolleen nuorukaisen käänsi takaisin. Juuri tässä tiivistyy kristillisen käsityksemme ydin elämästä ja kuolemasta.

Nainin nuorukainen palasi tähän elämään. Hänen kuolemansa siirtyi myöhemmäksi. Hänkin joutui aikanaan uudelleen tämän saman rajan eteen ja kohtaamaan kuoleman.

Kristuksen kuolema ja ylösnousemus merkitsevät jotakin enemmän. Kristus ei vain palaa entiseen elämään, vaan hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa muuttavat kuoleman merkityksen. Kuolema ei enää ole vain tie pois elämästä, sillä Kristus on itse kulkenut sen läpi ja avannut kuoleman kautta tien todelliseen elämään.

Ehkä juuri tässä yhteydessä on erityisen puhuttelevaa muistaa, että tänään vietämme tämän evankeliumin kirjoittajaksi mainitun, pyhän apostoli ja evankelista Luukkaan omaa muistopäivää, ja samalla myös oman patriarkaattimme julistamaa kaikkien pyhien parantajien muistoa. Luukas oli kirkon perinteen mukaan lääkäri.

Lääkärin tehtävänä on palvella ja varjella elämää: hoitaa sairautta, lievittää kärsimystä ja parantaa siellä, missä parantaminen on mahdollista. Lääketieteen panos ihmiskunnalle on elintärkeää. Samalla lääketieteen työ tapahtuu jatkuvasti ihmiselämän rajallisuuden äärellä. Suurinkaan lääketieteellinen taito ei poista sitä tosiasiaa, että ihminen on kuolevainen.

Nainin kaupungin portilla lääketieteen mahdollisuudet ovat jo päättyneet. Nuorukainen ei ole sairas. Hän on kuollut. Häntä ollaan viemässä hautaan.

Mutta siinä, missä ihmisen mahdollisuudet päättyvät, evankeliumin kertomus ei pääty.

Siinä Kristus tulee vastaan. Tämä on tärkeää myös meille.

Meidän kuuluu vaalia elämää. Meidän kuuluu hoitaa sairasta, auttaa kärsivää ja käyttää kaikkea sitä tietoa ja taitoa, jolla ihmiselämää voidaan suojella. Elämä on Jumalan lahja. Lääketiede on tämän elämän ylläpitämiseksi Jumalan ihmiselle antama arvokas taito.

Mutta kristillinen toivo ei lopulta voi perustua vain siihen, kuinka pitkään onnistumme säilyttämään tämän elämän.

Jokaisen ihmisen elämässä tulee vastaan raja, jota emme itse pysty ylittämään. Sairaus muistuttaa siitä. Vanheneminen muistuttaa siitä. Läheisen ihmisen kuolema tekee sen meille konkreettiseksi. Ja lopulta jokainen meistä itse saapuu saman rajan äärelle.

Kristillinen usko ei lupaa meille elämää ilman tätä rajaa. Se lupaa jotakin enemmän.

Kun me tulemme tuolle rajalle, se lupaa, että Kristus tulee meitä vastaan.

Siitä Nainin kaupungin portti kertoo. Kaupungista kulkee ulos hautajaissaatto. Kristus tulee sitä vastaan. Hän pysäyttää sen, osoittaa sanansa kuolleelle ja kääntää saaton suunnan takaisin kohti elämää.

Ja ehkä juuri siksi evankeliumin lopussa ihmiset sanovat: ”Jumala on tullut kansansa avuksi.” Niin Hän todella on tullut.

Syntyessään ihmiseksi Kristus, Jumalan Sana, ei jäänyt ihmisen kärsimyksen eikä edes ihmisen kuoleman ulkopuolelle. Hän tuli täydellisesti ihmiseksi ja astui itse ihmisyyden tielle. Hän kulki sen loppuun asti. Ja ylösnousemuksellaan hän muutti sen suunnan pysyvästi.

Siksi viimeinen sana ei ole kuolemalla. Viimeinen sana kuuluu Kristukselle:

”Minä sanon sinulle: nouse.”

Aamen.

Rovasti Teo Merras

Uspenskin katedraalissa liturgiassa 18.10.2026

Palvelus lähetettiin myös suoratoistona Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube-kanavalle.

---

Rovasti Teo Merras on ensimmäisellä vaalisijalla Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran toimeen. Tutustu tarkemmin rovasti Teo Merrakseen kirkkoherran vaalin ehdokas-sivulla. Toisella vaalisijalla on ehdolla rovasti Petri Korhonen Helsingin ortodoksisen seurakunnan 25.-31.10. toimitettavassa kirkkoherran vaalissa.