Pääsiäisen viettoa Wolkoffien tapaan

Wolkoffin talo on Lappeenrannan vanhimpia puurakennuksia. Se oli venäläisen kauppiasperheen koti usean sukupolven ajan ja toimii nykyään museona. Kauppiassuku omisti kauppakartanon vuodesta 1872 vuoteen 1986 ja puutalossa asui neljä sukupolvea Wolkoffeja. Heistä ensimmäisenä saapui Ivan.

Lappeenrannan valloituksen myötä Venäjän keisarikunnan valtauskonto ortodoksisuus tuli kaupunkiin ja sen ympäristöön. Ivan Wolkoff saapui Lappeenrantaan paremman elämän toivossa Jaroslavin kuvernementistä, jossa hän oli alkujaan ollut maaorjana.

– Hän aloitti vaatimattomasti puutarhurina linnoituksessa kohoten aina kauppakartanon isännäksi, kertoo museoassistentti Marja-Liisa Tams talomuseon salissa.

Museon esineistö on kerrostuma eri aikakausia. Viehättävästi sisustetuissa kabineteissa ja saleissa käyskennellessä tuntuu siltä, kuin isäntäväki olisi vain hetkeksi piipahtanut jonnekin.

Ivan Wolkoffin pojan Nikolain vaimo Maria toi aikoinaan salin peilin Pietarista myötäjäislahjana.

Tarkkaa perinteiden noudattamista

Wolkoffeilla säilytettiin tarkoin kunnioitus menneiltä sukupolvilta periytyneitä ortodoksisia tapoja kohtaan. Perheen elämä noudatteli slaavilaisia kirkollisia tapoja, joista osa oli yleisortodoksisia ja osa perheen omia piirteitä. Perheen lapset eivät esimerkiksi käyneet virpomassa, sillä virpominen oli pikemminkin karjalainen kuin slaavilainen tapa.

– Lapset tekivät virpovitsoja, jotka vietiin kirkkoon siunattaviksi. Virpovitsat tuotiin kirkosta kotiin ikoninurkkauksia koristamaan.

Vuoden tärkeimpään juhlaan eli pääsiäiseen valmistautuminen alkoi kauppakartanossa sovintosunnuntaina, jolloin alkoi paasto. Perhe noudatti paastoa tarkasti. Ainoastaan lasten kohdalla tehtiin pieniä poikkeuksia. Sovintosunnuntaita seurasi puhdas maanantai, jolloin perheen kattilat kuurattiin putipuhtaiksi, jottei niihin jäänyt rasvaa paaston ajaksi.

Suuren viikon askareet

Suuri viikko oli talossa monella tapaa pääsiäiseen valmistavaa aikaa. Viikko oli kiireinen, sillä pääsiäiseen liittyvät askareet piti hoitaa lukuisten jumalanpalvelusten lomassa. Suurena keskiviikkona käytiin synnintunnustuksella, ja kotona keitettiin ja värjättiin kananmunat. Lisäksi keskiviikkona valmistettiin kulitsataikina. Taikinan alustaminen oli raskasta työtä, sillä taikinaan piti saada hyvä sitko.

– Kun munat oli keitetty, ne värjättiin lasikulhossa kreppipaperin tai sipulinkuorien avulla punaiseksi. Varhaisempina aikoina suvulla oli tapana murskata pääsiäismunia hautojen päälle, Tams kertoo, ja esittelee suurta kattilaa, jossa keitettiin kymmenittäin munia.

Suuren torstain aamuna Ivanin pojanpojan, agronomi Johannes Wolkoffin puoliso Martta heräsi varhain aamulla paistamaan kulitsoja. Suurella viikolla yleinen puheenaihe emäntien kesken oli se, miten kulitsan paistaminen oli onnistunut, sillä leivonnainen saattoi kohotessaan repeillä.

Wolkoffeilla oli tapana leipoa kolmikerroksisia kulitsoja.

Suuren torstain illalla toimitettavasta 12 kärsimysevankeliumin palveluksesta oli tapana tuoda palava tuohus kotiin.

– Näin tuotiin evankeliumin valo kirkosta kotiin. Palveluksen jälkeen pitkä jono palavia tuohuksia kantavia ihmisiä kulki linnoituksesta kaupunkiin. Perinteiden noudattajina myös Wolkoffit tekivät näin, muistelee Helsingin Pyhän Kolminaisuuden kirkon isännöitsijä Herman Merras, joka on syntyjään Lappeenrannasta.

Elävän liekin kuljettaminen ei läheskään aina sujunut ongelmitta. Usein tuli sammui harmillisesti juuri ennen kotitaloa.

Suurena lauantaina Kauppakadun talo valmisteltiin juhlakuntoon ja ullakolta haettiin pääsiäiskoristeet alakertaan. Johannes Wolkoffin sisar Anna oli tarkka koristeiden sijoittelusta. Anna Wolkoff-Nissinen oli Lappeenrannan lyseon legendaarinen opettaja, joka tunnettiin ankaruudestaan ja temperamenttisuudestaan.

Lehtori Anna Wolkoff-Nissinen. Kuva: Etelä-Karjalan museo

Kummiäitini Anna Wolkoff-Nissinen istui nojatuolissa tupakoiden. Hän antoi kovalla ja määrätietoisella äänellä ohjeita siitä, mihin mikäkin pääsiäiskoriste kuului. Jos huomautin, ettei tämä ollut viime vuonna tässä vaan tuolla, alkoi melkoinen ripitys julkeudestani, kun rohkenin epäillä hänen muistiaan, kirjoittaa Hariton Tuukkanen kirjassaan Venäläinen keittiö.

Toisaalta Annalla oli myös lempeämpi puolensa.

– Jouluna juotiin aina kahvit ruokasalissa, jossa oli joulukuusi. Pääsiäisenä seisova kahvipöytä oli katettu salin puolelle. Vieraiden joukossa oli 50–60-luvuilla myös runsaasti lapsia. Jouluna lapset saivat Anna Wolkoff-Nissiseltä karkkipussit ja pääsiäisenä suklaamunat, Merras kertoo.

Pääsiäisenä aurinko tanssii

Pääsiäsyön kirkkoon koko perhe lähti yhdentoista aikaan illalla ja kirkkoon siunattaviksi otettiin pääsiäisruuista pasha, kulitsa ja pääsiäismunat. Pääsiäisyöpalveluksen ristisaatossa Johannes Wolkoff kulki aina ristin vierellä. Herman Merras muistaa, miten tuohon aikaan useat kaupunkilaiset saapuivat seuraamaan ristisaattoa.

– Agronomi Wolkoff sanoi alati aidan takana oleville ihmisille: ”Kunnioittakaa ristiä. Ottakaa hattu pois päästä.”

Palveluksen jälkeen palattiin kotiin Kauppakadulle nauttimaan pääsiäisherkuista ja lapset saivat valvoa aamuun asti. Vanhan sanonnan mukaan aurinko tanssii noustessaan pääsiäisaamuna. Sanonta tunnettiin Lappeenrannassakin.

– Perheen lapsilla oli tapana kiivetä pääsiäisenä Linnoituksen valleille katsomaan auringonnousua, Tams sanoo.

Pääsiäissunnuntain juhlahetki oli, kun pappi saapui toimittamaan kotiin jokavuotista perinteistä rukouspalvelusta. Salin juhlapöytään katettiin pääsiäissunnuntaina parhaimmat astiat ja herkullisimmat tarjoilut. Johannes Wolkoffkin poikkesi tavoistaan ja lisäsi kahviinsa kermaa, vaikka normaalisti arkena joi kahvinsa mustana.

Salin pääsiäistarjoiluihin kuuluivat vohvelit, kulitsa ja baba.

Herman Merras kertoo, että Lappeenrannassa eli tuohon aikaan hyvin voimakkaana slaavimisperinne, eli suurina juhlina jouluna ja pääsiäisenä papisto kiersi seurakuntalaisten kodeissa toimittamassa lyhyen juhlapäivän rukoushetken. Viimeisenä illalla mentiin aina kirkon isännöitsijän luokse.

– Johannes Wolkoff oli Pokrovan kirkon isännöitsijä kolmannessa polvessa. Hän noudatti perinnettä, jonka mukaan kirkon temppelijuhla on myös isännöitsijän nimipäivä. Hänellä oli aina vastaanotto kotonaan 1. lokakuuta. Kuinka tärkeää tämä oli hänelle, sen kuvaa hänen tyttärensä Maria Karjomaan kertomus. Jos hän ei muistanut soittaa ja onnitella isäänsä Johannes Kastajan syntymäpäivänä, sen sai anteeksi. Mutta jos ei onnitellut Pokrovan päivänä, silloin isä loukkaantui.

Wolkoffin kauppakartano jatkaa nykyään elämäänsä museona ja ravintolana, mutta suku ei ole unohtanut menneisyyttään. Suvun jäsenet tapaavat edelleen talossa vuosittain joulun aikaan.

– He tulevat tänne joka joulu ja viettävät täällä pari tuntia menneitä muistellen. Osa suvun jäsenistä asuu nykyään Yhdysvalloissa, paljastaa Tams.

Teksti: Saara Kallio Kuvat: Saara Kallio ja Etelä-Karjalan museo

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 3/19. Löydät lehden täältä.