Anne Aropaltio: ”Pelastus on minulle tärkeä sana, uskon perusta”

MEIKÄLÄISIÄ

Nimi: Anne Aropaltio

Ikä: 63 vuotta

Asuu: Porvoossa

Ammatti: koulukuraattori

Harrastukset: liikunta, musiikki, lukeminen ja avantouinti

Jo kirkkoon sisälle astuminen tuntuu arvokkaalta. Tunnen siirtyväni ympäröivästä maailmasta pyhän rukouksen, Jumalan yhteyteen. Yhteisöni on Porvoon Kristuksen kirkastumisen kirkossa, missä kilvoittelutehtävänäni laulan mieheni Samulin kanssa kuorossa. Joukkomme on aika pieni. Olen kuoron ainoa sopraano, joten pyrimme olemaan mukana jokaisessa palveluksessa.

Koronan aikana kaipuu kirkkoon on ollut kova. Olemme rukoilleet ja laulaneet veisuja kotona mieheni kanssa.

Pelastus on minulle tärkeä sana, uskon perusta. Etsin pelastusta Kristukseen Jumalaan yhdistymisestä. Koen pelastuksen tässä ajassa, jossa voin jo olla yhteydessä Kristukseen matkalla iankaikkiseen elämään.

Paavalikin sanoo, ettei meidän pidä panna toivoamme ainoastaan Jumalaan tämän elämän ajaksi vaan myös tulevan elämän ajaksi. Haluan kurottautua kohti iankaikkista pelastusta. Se jää mysteeriksi, missä paikkani silloin on.

Ajattelen, että Jumalanäidin ja pyhien esirukousten tähden minun täytyy kuitenkin uskoa siihen, että iankaikkisuus on olemassa. Vaikka kukaan ei sitä meille voi todistaa, uskon ja luotan siihen. Suuntani on selvä.

Koetan rukoilla joka päivä. Ilman sitä en jaksaisi tehdä koulukuraattorin tehtävääni Porvoon Albert Edelfeltin koulussa, jossa on ollut lähiopetusta koko korona-ajan esikoululaisista yhdeksäsluokkalaisiin ja myös kehitysvammaisten luokille.

Työ on hyvin mielenkiintoista ja mukavaa mutta samalla varsinkin näin erityisaikana kovin raskasta. Monilla perheillä on paljon haasteita elämässään. He ovat eläneet syvässä ahdingossa. Apu on nyt ollut tärkeää. Myös itselleni. Rukoilen Jumalalta voimia ennen jokaista tapaamista.

Teen tällä hetkellä nelipäiväistä työviikkoa. Näin vanhemmiten omia rajojaan on pakko kunnioittaa, jotta jaksaa.

Työhuoneessani tukenani ovat oman esirukoilijani Jeesuksen isoäidin Pyhän Annan ikoni sekä koululaisten, opiskelijoiden ja opettajien suojeluspyhän Johannes Venäläisen ikoni. Koen, että monissa myös oman elämäni raskaissa kohdissa olen saanut apua omalta esirukoilijaltani. Hänen puoleensa on ollut aina arvokasta kääntyä. Olenhan myös äiti ja isoäiti.

Kesäloma antaa hengähdystauon raskaasta työstä. Perinteisesti suuntaamme mieheni kanssa heinäkuun puolivälissä Valamon Konevitsan ikonin ristisaattoon. Ristisaatto Valamosta Lintulaan on meille yksi kesän kohokohdista.

Ristisaattoon voi osallistua kävellen tai laivalla. Aiemmin kävelimme edestakaisen lähes 40 kilometrin matkan. Nykyään kuljemme laivalla, jossa me kaikki pyhiinvaeltajat laulamme yhdessä. Lintulassa ristisaattojoukkoa odottaa aina mitä kaunein kukkamatto ja lämmin vastaanotto. Rukoushetki ja lounas luostarin lammen rannalla kruunaavat päivämme.

Lintula on meille myös rakas talkoopaikka. Autan kasvimaalla ja mieheni on mukana rakennus- tai metsätöissä. Kun pääsen eläkkeelle, vietämme siellä varmasti entistä enemmän aikaa.

Monia vuosia Lintulan luostarissa asunut äiti Kristoduli oli ortodoksisuuteen johdattajani, Jumalan kumppani polullani. Näin hänet ensi kerran televisiossa, Arto Nybergin ohjelmassa. Otin häneen yhteyttä.

Minut on kastettu luterilaiseksi. Sen jälkeen toimin vuosia Vapaakirkossa. Äiti Kristodulin kanssa käymieni keskustelujen ja rukouksen avulla löysin lopullisen hengellisen kotini ortodoksisesta kirkosta. Täällä on hyvä olla. Kauneus kutsuu luokseen.

Teksti ja kuva: Mari Vainio

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 5/21.