Tuula-Maria Mattila: ”Rukous pitää minut kirkon yhteydessä”

MEIKÄLÄISIÄ

Nimi: Tuula-Maria Mattila

Perhe: Asuu yksin

Asuu: Koski Tl

Harrastukset: Lukeminen, kielten opiskelu ja käsityöt

”Olen syntynyt ja käynyt kouluni Koskella, mutta päästyäni ylioppilaaksi muutin Helsinkiin. Pääkaupunkiseudulla vierähtikin sitten lähes viisikymmentä vuotta. Päästyäni eläkkeelle palasin juurilleni, vaikka en olekaan enää se sama ihminen, joka täältä aikoinaan lähti.

Toisaalta eipä Koskikaan ole enää entisensä. Itse muuttuu, paikkakunta muuttuu ja siellä asuvat ihmiset muuttuvat. Olen tehnyt sukututkimusta ja saanut tietooni, että sukumme on tullut Koskelle vuonna 1897. Leikilläni olen sanonut, että olen maahanmuuttaja, sillä yksi sukumme haara on Ruotsista ja toinen Saksasta.

Tieni ortodoksiksi on ollut pitkä ja vaiheikas. Vuonna 1972 olin ensimmäisen kerran Kreikassa, ja seuraavana vuonna olin ensimmäisen kerran Uspenskin katedraalissa pääsiäisenä. Siitä se alkoi. Olin hetken aikaa naimisissa kreikkalaisen miehen kanssa ja sovimme, että liittyisin ortodoksiseen kirkkoon. Asuimme tuolloin Ruotsissa.

Liitto päättyi eroon, muutin Suomeen ja asia jäi, mutta opiskelin kuitenkin alati lisää ortodoksisesta kirkosta. Luin runsaasti ortodoksista kirjallisuutta. Työskennellessäni Lähetysseurassa 80-luvulla, kirjoitin päiväkirjaani, että kyllä minun pitäisi vielä tuo ortodoksinen kirkko katsoa.

Sitten elämässäni koitti ajanjakso, jota kutsun kelttiläiseksi buumiksi. Tutustuin erääseen anglikaani-isään, jonka kanssa aloin kirjeenvaihtoon. Kävin vierailulla hänen ja hänen puolisonsa luona Englannissa. Olen kääntänyt kelttiläisiä rukouksia suomeksi kahden kirjan verran. Lopulta menin ortodoksiakerhoon Liisankadulle ja minulla oli koko ajan vahva kotiinpaluun tunne.

Vierähti vuosi ja sanoin isä Markulle, että haluaisin mennä jo ehtoolliselle. Isä Markku otti heti kalenterin esille ja sovimme, että syyskuun alussa Jumalansynnyttäjän syntymäjuhlan aikaan liityn ortodoksiseen kirkkoon. Kirkkoon liittyminen Uspenskin katedraalissa vuonna 2001 oli upea kokemus. Joskus ajattelen, että olisi hienoa kokea se kaikkineen uudelleen. Kun osallistuin liturgiaan ja suutelin ristiä, isä Markku sanoi: ”Tervetuloa kotiin.”

Olen sukuni ensimmäinen ortodoksi. Koskella ei lisäkseni ole kuin pari muuta ortodoksia, mutta ajattelen, että rukous pitää minut kirkon yhteydessä. Ortodoksisessa kirkossa minua puhuttelivat alun perin juuri rukoukset. Vaikka olen täällä yksin, elän ortodoksista viikkoa ja vuotta. Muistan aina, mikä juhlapäivä on milloinkin.

Ortodoksisuus ei ole vain pieni viipale minussa, vaan se on läsnä kaikessa. Ajattelen, että vastoinkäymiset ovat osa suurempaa suunnitelmaa. Vaikka kreikkalainen avioliittoni päättyi eroon, se on ollut suuri osatekijä siinä, että löysin ortodoksisen kirkon. Jumala on ihmeellinen.”

Teksti ja kuva: Saara Kallio

Artikkeli on julkaistu alun perin Ortodoksiviestissä 1/17.