Helsingin ortodoksisen seurakunnan kerhot ovat syyslomaviikolla 17.-21.10. ja Lahdessa 24.-28.10. suurimmaksi osaksi syystauolla.
Tikkurilassa Kristuksen taivaaseenastumisen kirkolla järjestetään syyslomaviikolla 19.10. kello 9 alkavan liturgian jälkeen, noin kello 10:30 alkaen lasten muskari ja perhekerho. Kerho alkaa yhteisellä lounaalla. Ruokailun ja kahvittelun jälkeen alkaa muskari, jossa lauletaan ainakin syyslauluja ja parhaita lastenlauluklassikoita, lorutellaan hevosen laukan tahtiin sekä vilkutetaan, taputetaan ja tömistetään. Kerho päättyy noin kello 12. Mukaan ovat tervetulleet kaiken ikäiset lomalaiset.
Koululaisten lomalla voi myös lähteä tutustumaan lähipyhäkköön tai lähteä syysretkelle toisen paikkakunnan kirkkoon. Kaikilla seurakunnan toiminta-alueilla toimitetaan syyslomaviikolla jumalanpalveluksia. Suurimmassa osassa pyhäkköjä on myös lasten nurkkaus, Myllypurossa myös oma leikkihuone. Seurakunnassa myös riittää tapahtumia ja uutta ihmeteltävää: Lauantaina Järvenpäässä vietetään temppelijuhlaa ja julkaistaan kirkon historiikista kertova kirja, Hämeenlinnassa taas voi ihastella restautoitua ikonostaasia ja Hangossa vastamaalattua kirkkoa. Myös Uspenskin katedraali on avoinna päivittäin.
Katso palveluksien aikataulut jumalanpalveluskalenterista.
Ja pyhäkköjen yhteystiedot löytyvät kirkot-sivuilta.