Sairaus koskettaa – Jumala kutsuu lähelle

Tiinan kasvain saatiin silloin leikatuksi eikä kehossa ollut metastaaseja eli etäpesäkkeitä.

– Tuolla ennusteella 60-80 % sairastuneista on elossa vielä viiden vuoden jälkeen. Syöpä oli silti hirvittävä shokki.

Kolmen vuoden voimakkaan pyristelyn jälkeen tuli tunne, että elämä voittaa.

Reilun seitsemän vuoden päästä tilanne kuitenkin muuttui dramaattisesti.

– Kilpirauhasestani löytyi patti, joka diagnosoitiin etäpesäkkeeksi. Ennuste oli huono. Tuolloin vain 2 % näin sairastuneista oli hengissä viiden vuoden päästä.

Tiinalta on leikattu munuaista, keuhkoja, kainaloita ja haimaa kaikkiaan 9 kertaa. Syöpä on hitaasti kehittyvää laatua, mutta se tuntuu putkahtelevan jatkuvasti ympäri kehoa.

– Luultavasti kuolen tähän sairauteen, sanoo Tiina rauhallisesti.

Ajatuksia sairastumisesta

Tiinan suhtautuminen kuolemaan on arkista mutta syvän kunnioittavaa. Sen edessä voi vain painaa päänsä alas, kuunnella ja kuulla Jumalaa. Tiina ei kutsu sairauttaan onnettomuudeksi.

– Näen, että se on eräänlainen Jumalan tapa kutsua minua lähemmäksi itseään. Hän laittaa kyllä välillä käden hyvin raskaasti päälleni.

– En ole koskaan kapinoinut kohtaloani vastaan. En ole koskaan ollut Jumalalle vihainen tai katkera.

Tiina kertoo elämänsä parantuneen syövän tuomien kokemusten kautta.

– Tämä ajatus voi kuulostaa naistenlehtien otsikoinnilta, mutta se on kyllä totta.

– Olen saanut herätä näkemään elämän aivan uudella tavalla. Tunnen suurta kiitollisuutta niistä arjen pienistäkin hetkistä, jopa huonoistakin jutuista, joita vielä saan jakaa elämässäni.

Ennen sairauttaan Tiina ei ymmärtänyt samalla tavalla kaikesta kiittämisen merkitystä.

– Tämän kokemuksen kautta minulla on edes pieni mahdollisuus korjata asioita päivissäni, nähdä ne edessäni aivan uudella tavalla. Elämässäni on tapahtunut paljon asioita, joita olisin halunnut tehdä toisin jos minulla olisi ollut niihin silloin ymmärrystä, voimia ja kykyä.

– Hyväksyn nyt sen mitä minulle annetaan enkä taistele vastaan.

Voima elämään löytyy omasta kirkosta ja sen syvästä rukouksesta. Helsingin keskustassa sijaitsevan kodin ympärillä on kolme kirkkoa kävelymatkan päässä. Tällä hetkellä Tiina käy kirkossa usein 3-4 kertaa viikossa.

– Rukous herkistää kuulemaan ja näkemään. Välillä väsyn, voimani eivät riitä. Jumalanpalvelukset kantavat kuitenkin tuntemaan oman sisimmän ja ihmisyyden herkkävireisesti.

Tiina pohtii ihmisyyden syvyyttä, jonka ydin hänelle on sydämessä.

– Haluaisin tulla enemmän sydänkeskeiseksi ihmiseksi. Se on ollut matkani päämäärä jo kauan. Kuten pyhät isämmekin sanovat, haluaisin yhdistää sydämen ja mielen. Toivon, että elämäni suurin johdattaja on Pyhä Henki.

Taiteesta rukoukseksi

Kuvataiteilijana elämäntyönsä tehnyt Tiina kokee aiemmin eläneensä enemmän vaistonvaraisesti. Kaiken on pitänyt olla vapaata, kontrolloimatonta ja estotonta.

– Nyt kirkon elämän suoma rauha ja hengellisyys ovat tuoneet minulle vastauksen luovuuden kaipuuseen. Entisenlainen itseilmaisun tarve on olennaisesti väistynyt.

Rukous  ja ikonimaalaus ovat tulleet tilalle. En koe taidetta enää niin tärkeäksi itselleni.

– Mummoni muistutti minua jo nuoruudessani siitä kuinka meistä jatkuvasti riisutaan niitä identiteettejä, joita olemme kuvitelleet olevamme. Taiteilijan identiteetti on ollut itselleni yksi niistä.

– En halua suunnitella liikoja, elän paljolti tässä ja nyt. Hahmotan elämääni eteenpäin kolmen kuukauden jaksoissa. Ne ovat syövän kontrollivälit.

– Elämä on luopumista. Annoin työhuoneeni pitkäksi aikaa vuokralle. Se oli kova paikka. Työtila on ollut perheeni keskellä täysin oma, luovuuden, hyvän yksinäisyyden alueeni, jossa tein työtä rukouksen kautta.

– Elämäni vire on usein ollut kaipuu. Taidekaan ei lopulta täysin täyttänyt sitä.

Taiteen tilalle Tiina kokee saaneensa kirkon entistäkin rakkaampana. Kirkossa käynti oli tiivistä jo ennen sairautta.

– En voi kuvitella miten raskasta ja epätoivoista olisi sairastaa yksin. Kirkko antaa täydellisen perspektiivin muutokseen.

– Taiteessa esiintyvä kauneus on kuin kohtaisi jumalallisen sanansaattajansa, mutta kirkossa saan kohdata itse Kristuksen.

Nyt enemmän kuin aikaisemmin Tiina sanoo kaipaavansa ihmisiä ympärilleen.

– Rukouselämäni tarvitsee yhteisön voiman.

Kaikesta luottamuksesta huolimatta, joskus raskaat ajatukset saavat vallan.

– Rakkaat ihmiset ovat tärkeitä. Haluan olla heidän kanssaan ja auttaa heitä niin paljon kuin vain jaksan.

Oman lisänsä arkeen antaa kirkkokahvien keittely varhain aamusella Kotikirkossa.

– On hienoa saada aloittaa päivä liturgialla ja jakaa päivän ensimmäiset tunnit muitten rukoilijoiden kanssa, sanoo Tiina.

– Erityisen kiitollinen olen kummilapsistani, tyttärestäni ja lapsenlapsistani, sekä miehestäni ja hänen lapsistaan.

Kirkkomme iloisuus koskettaa Tiinaa juuri nyt, ylösnousemuksen juhlan jälkeen.

– Minulle tärkeä vaikuttaja, filosofi, monialainen ”uomo universale” isä Pavel Florenski kirjoitti vankileiriltä lapsilleen: ”Eläkää ilolla”.

– Joka päivä voimme vain katua ja vaihtaa suuntaa kohti Jumalaa yhä uudestaan ja uudestaan, luottaa että Kristuksen rakkaus ylittää syntiemme paljouden. Voimme toivoa pelastusta.

Tiina kertoo Kreikan matkallaan tapaamastaan syöpää sairastaneesta munkista, joka sanoi hänelle: ”Rukoile, älä pelkää. Luota Jumalaan”.

– Ymmärrän, että kokemukset Jumalasta tulevat omien valintojeni kautta. Valitsen mihin olen menossa, ojennanko käteni Jumalaa kohden.

Kuolema on tie

Kuoleman Tiina kokee porttina tai tienä uuteen.

– Maanpäällinen elämä vaihtuu kuolemassa iankaikkiseksi elämäksi. En pelkää tuntematonta, olen jopa utelias.

Tiina osaa katsoa itseään rehellisin silmin. Anteeksianto myös omaa ihmisyyttä kohtaan on tärkeää.

– Paljon on vielä intohimoja ja paheita, tuomitsemista ja huonoja ajatuksia, joista haluaisin päästää irti. Välillä sen tuntuu pelottavalta. Onneksi ei tarvitse osata ja jaksaa yksin.

– Meillä on kirkko ja toinen toisemme. Me rukoilemme ja meidän puolestamme rukoillaan. Tämä on tärkeää. Saan yhä jakaa eukaristian ja käydä omin jaloin ripillä. Ne ovat suuria ilon aiheita.

– Koen saavani elämäni lahjaksi joka päivä. Yritän kiittää siitä koko ajan. Näin jokainen ihminen on lahja, jokainen ihminen lahjoittaa itse itsensä Jumalalle.

Tiina kuvailee ihmisyyttä ihanaksi tarjottimeksi, johon voi kasata koko elämänsä.

– Ihminen on sitä mitä hän tarjottimelleen asettaa.

Tiina kertoo joskus pelkäävänsä kipuja. Oma kipulääkäri ja niin monien läheisten ja tuntemattomienkin ihmisten esirukoukset antavat luottamusta tulevaan.

– Esirukouksilla on ihmeellinen vaikutus elämään, niiden suoma voimavara on loputon.

– Kun leikkausten jälkeen olen joskus tuntenut suuria kipuja enkä ole voinut nukkua tai olla hyvin missään asennossa, olen katsonut ikkunasta hiljaista, usein öistä maisemaa. Silloin olen ajatellut, että juuri nyt jossain joku rukoilee puolestani ja koko maailman puolesta. Siitä syntyy yhteinen, meitä kaikkia kantava rukouksen lanka kohti kaikille tarjottua Jumalan valtakuntaa.

Teksti ja kuva: Mari Vainio

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 5/17.