Helsingin ortodoksisen seurakunnan omistamien Helsingin keskustan kiinteistöjen, Unioninkatu 39 kiinteistön katto ja pihanpuoleinen julkisivu sekä Liisankatu 29 kiinteistön kirkontorni ja kadun- sekä pihanpuoleinen julkisivu peruskorjataan 2.4.2024 alkaen.
Seurakunta on toimittanut 31.1.2024 kiinteistöpäällikkö Kaj Rosenbergin allekirjoittaman alustavan tiedotteen kiinteistön käyttäjille. Tarkemmasta aikataulusta ja peruskorjauksen mahdolllisista vaikutuksista tiedotetaan lähempänä korjauksen ajankohtaa.
Peruskorjaus tulee rajoittamaan sisäpihan käyttöä. Kulku seurakuntasalin sekä diakonian kerhotilaan pyritään pitämään auki koko peruskorjauksen ajan.
Peruskorjauksen aloituksessa on pyritty huomioimaan myös kirkkovuoden kulku, minkä vuoksi julkisivun peruskorjauksen aloitus pyritään mahdollisuuksien mukaan ajoittamaan huhtikuussa pääsiäisen ja kirkkaan viikon jälkeiseen aikaan. Kristuksen ylösnousemusjuhla, pääsiäinen on ortodoksisessa kirkossa merkittävin juhla, ja tänä vuonna pääsiäistä vietetään 31.3. alkaen neljänkymmenen päivän ajan. Seurakuntasalilla järjestetään 1.4. lasten pääsiäinen -suurtapahtuma. Lisäksi pääsiäisviikolla eli kirkkaalla viikolla 2.-5.4. seurakuntasalilla järjestetään päivittäin koululaisten pääsiäisruokailuja.