21.2. vietämme Jumalansynnyttäjän Kozelštšanin ikonin muistopäivää. Ja helmikuussa on tullut kuluneeksi 13 vuotta ikonin ihmeellisestä löytymisestä maakätköstä ja ikonin varastaneiden miesten katumuksesta ja tunnustuksesta. Vaikka varkauden myötä suurin osa votiivi eli uhrilahjoista oli kadonnut, nyt ikonia ympäröi suuri määrä uusia korulahjoituksia, jotka ovat todistuksia Jumalan tekemistä ihmeistä tänäkin päivänä. Lue ikonin paluusta kertova vuonna 2021 julkaistu seurakuntamme kirkkoherra Markku Salmisen kirjoitus.
Ja nyt viimeisen kahden vuoden ajan ikoni on saanut toivottaa tervetulleeksi erityisesti ukrainalaisia pakolaisia, sillä Kozelštšanin Jumalanäidin ihmeitätekevän ikonin historia juontaa juurensa Ukrainaan. Uspenskin katedraalissamme sijaitseva ikoni on kopioikonista, joka on saanut nimensä ukrainalaisen Kozelštšinan kylän mukaan. ikoni on tuttu ja rakas ukrainalaisille, ja siksi se on kuvattuna kirkkomme painattamassa ukrainankielisessä esitteessä tuomassa turvaa ja lohdutusta.
”Iloitse, Helsinki ja koko Suomen maa, sillä sinun ihmeellinen ikonisi, oi siunattu Jumalansynnyttäjä, on ilmestynyt kirkkaan auringon kaltaisena valaisten maailman monilla ihmeillä. Sen kautta saamme maan päällä monenlaista hyvää ja tulemme otollisiksi perimään taivaalliset aarteet. Sen tähden laulamme sinulle: Iloitse, aina ylistettävä ja kunnioitettava Jumalanäiti. Auta meitä esirukouksillasi, sinä ainoa toivomme ja sinua ylistävien ikuinen ilo.”
(Jumalansynnyttäjän Kozelštšanin ikonin tropari, 4. sävelmä).