Syksyn ylioppilas Liul Getachew luottaa Jumalan johdatukseen ja huolehpitoon elämässään. Valmistumisen myötä suunnitelmissa ovat opinnot tekniikan parissa.

19.12.2024
”Yksin ei koskaan tarvitse olla, sillä Jumala on aina mukana”.
 
Tällaisen elämänviisauden jakoi tämän syksyn ylioppilas Liul Getachew Helsingin ortodoksisen seurakunnan ylioppilaille järjestämässä juhlassa 19.12.
Liul Getachew valmistui nyt joulukuussa Munkkiniemen yhteiskoulusta. Opinnot olivat välillä haastavia ja toisinaan ortodoksisen uskonnon tunneilla sai olla yksin, mutta se ei ole lannistanut tuoretta ylioppilasta.
 
”Vaikka olisi vaikeaa, aina kannattaa yrittää ja taistella, jos haluaa hyvän elämän”, muistuttaa Liul ja lisää vielä viestinä kaikille nuorille:
”Kannattaa uskoa itseensä. Ja aina ei voi opiskella tai tehdä töitä, vaan kannattaa iloita ja nauttia elämästä vauvasta vanhuuteen saakka. Meillä on vain yksi elämä.”
 
Uskosta on ollut Liulle omien sanojen mukaan paljon apua kaikessa elämässä. Hän muistelee edelleen lämmöllä muutaman vuoden takaista kristinoppileiriä ja oli erityisen mielissään, että tänään ehtoopalvelusta oli toimittamassa tuttu pappi, kasvatuksen isä Sergei Petsalo. Ruusun ja stipendin ylioppilaalle puolestaan ojensi kasvatustyöntekijä Maura Ihatsu, joka on aiemmin itsekin opettanut ortodoksista uskontoa, joskin Hämeenlinnassa.
Tänä syksynä ortodoksista uskontoa opiskelleita ylioppilaita oli seurakuntamme alueella kaikkiaan 15. Helsingin ortodoksinen seurakunta muistaa ortodoksista uskontoa opiskelleita ylioppilaita sadan euron stipendillä.
 
Helsingin ortodoksinen seurakunta toivottaa Liulle ja kaikille syksyn ylioppilaille sekä myös ammattiin valmistuneille monia, monia armorikkaita vuosia!
 
Kuvat: Vlada Wahlstén
 
#ortodoksi #kirkko #ylioppilas
Kategoriat Ajankohtaista Uutiset