Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen paimenkirje suuren paaston alkaessa

Konstantinopolin, Uuden Rooman arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka Jumalan armosta koko kirkon täyteydelle: Olkoon Herramme ja pelastajamme Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha, anteeksianto ja siunaus rukouksiemme kanssa kaikkien teidän kanssanne.

Kunnioitettavat esipaimenet ja siunatut lapset Herrassa,

taas kerran olemme Jumalan, kaiken hyvän antajan, tahdosta ja armosta astumassa Suureen paastoon, siunattuun kilvoittelun ja katumuksen sekä hengellisen valppauden aikaan kulkemaan yhdessä Herran kanssa kun hän kulkee kohti vapaaehtoista kärsimystä päästäksemme kunnioittamaan hänen riemullista ylösnousemustaan ja tulemaan kelvollisiksi omalla tiellämme pois maallisista asioista ja kohti asioita ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa”. (1. Kor. 2:9)

Varhaiskirkossa Suuri paasto merkitsi valmistautumisaikaa katekumeeneille, jotka saivat sitten kasteen pääsiäisliturgiassa. Tämä yhteys kasteeseen on säilynyt myös siinä Suuren paaston ymmärryksessä ja kokemuksessa, jossa paaston katumusta korostavaa luonnetta kuvataan ”kasteen uudistamisena”, ”toisena kasteena” tai ”sopimuksena Jumalan kanssa uudesta elämästä”. Toisin sanoen kyse on kasteen lahjojen uudistamisesta ja lupauksesta Jumalalle aloittaa uudenlainen elämä. Paastokauden palvelukset ja veisut rinnastavat uskovaisten hengellisen kamppailun Herran pääsiäisen odotukseen ja koko nelikymmenpäiväinen paasto säteilee pääsiäisilon sävyjä.

Suuri ja pyhä paasto on mahdollisuus tulla tietoiseksi uskostamme, siis Kristuksen henkilökohtaisen kohtaamisen syvyydestä ja rikkaudesta. On aivan oikein todettu, että kristinusko on äärimmäisen henkilökohtaista – kuitenkaan tarkoittamatta, että se olisi individualistista. Nikoalos Kabasilaksen mukaan uskovaiset kohtaavat, tunnistavat ja rakastavat yhtä ja samaa Kristusta, joka yksin ja ainoana paljasti todellisen ja täydellisen ihmispersoonan. Kristus kutsuu kaikki kansat, ja jokaisen yksittäisen persoonan, pelastukseen. Näin jokaisen ihmisen vastaus tähän kutsuun perustuu yhteiseen uskoon ja on silti samaan aikaan ainutlaatuinen.

Muistamme pyhän Paavalin sanat: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.” (Gal. 2:20) Tässä tapauksessa sanat ”minä”, ”minussa” tai ”minua” eivät ole ristiriidassa sanojen ”me”, ”meissä” tai ”meitä” kanssa. Ne viittaavat yhteiseen pelastukseen. Vapauden apostoli oli aina kiitollinen uudesta elämästään Kristuksessa, jakaen siten mikä hänen omaansa oli, aivan kuten iankaikkinen Jumalan Sana olisi tullut lihaksi, ristiinnaulittu ja ylösnoussut henkilökohtaisesti häntä varten.

Oma kokemuksemme uskostamme on ainutlaatuinen ja syvästi persoonallinen, sillä kyse on Kristuksen meille antamasta vapaudesta, joka silti on samaan aikaan olemukseltaan kirkollinen, kokemus yhteisestä vapaudesta. Tämä aito vapaus Kristuksessa tulee ilmaistuksi rakkautena ja käytännön hyväntekemisenä konkreettiselle lähimmäisellemme, aivan kuten asia kuvataan vertauksessa laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:30-37) sekä kuvauksessa viimeisestä tuomiosta (Matt. 25:31-46). Mutta kyse on myös huolesta ja kunnioituksesta maailmaa kohtaan ja eukaristisesta asenteesta luomakuntaa kohtaan. Vapaudella Kristuksessa on persoonaan käyvä ja kokonaisvaltainen luonne, joka tulee aivan erityisesti ilmeiseksi Suuren paaston askeettisuuden ja paastoamisen täyttämänä aikana. Kristillinen vapaus, eksistentaalisena aitoutena ja täyteytenä, ei pidä sisällään synkkää askeettisuutta vailla armoa ja iloa, aivan kuin Kristus ei olisi koskaan tullutkaan maailmaan. Lisäksi paasto ei tarkoita vain ruoasta pidättäytymistä, vaan synnin kieltämistä, kamppailua itsekeskeisyyttä vastaan, rakastavaa lähtölaukausta pois itsestämme ja kohti puutteessa olevaa lähimmäistämme, kohti sydäntä, joka palaa rakkaudesta koko luomakuntaa kohtaan. Hengellisyyden kokonaisvaltainen luonne tulee ravituksi paaston aikana sillä, että ymmärrämme sen matkana kohti pääsiäistä ja esimakuna ”Jumalan lasten vapaudesta ja kirkkaudesta”. (Room. 8:21.)

Rukoilemme, että Pelastajamme Jeesus Kristus voisi tehdä meidät kaikki kelvollisiksi kulkemaan Suuren paaston matkan kilvoittelussa, anteeksiannossa, rukouksessa ja jumalallisessa vapaudessa. Lopuksi lainaamme hengellisen isämme, edesmenneen Khalkedonin metropolitta Melitonin, sanoja vuoden 1970 sovintosunnuntailta Ateenan katedraalista: ”Astuessamme Suureen paastoon on se, mikä meitä lopussa odottaa, näky, ihme ja ylösnousemuksen kokemus, ortodoksisen kirkon keskeinen kokemus. Lähtekäämme tuota näkyä ja kokemusta kohti, mutta ei ilman anteeksi saamista ja antamista, ei pelkästään paastoamalla lihasta ja öljystä, ei tekopyhyydellä, vaan jumalallisella vapaudella, hengessä ja totuudessa, Totuuden Hengessä, Hengen totuudessa.”

Suuren paaston alussa 2025,

Konstantinopolin Bartolomeos

Suomennos: Ari Koponen

Lähde: Suomen ortodoksinen kirkko