Arkkipiispa Leo yhteiskuvassa Uspenskissa palkittujen äitien kanssa.

25.3.2018

Kasvatustyössä ansioituneita äitejä palkittiin Uspenskin katedraalissa palmusunnuntaina 25.3. Pyhän Karitsan ritarikunnan I luokan ritarimerkit jaettiin tänä vuonna ensi kertaa Helsingissä, jonne arkkipiispanistuin siirtyi vuodenvaihteessa.

Ritarimerkki myönnettiin tänä vuonna kaikkiaan 17 äidille eri puolilta maata. Helsingin ortodoksisesta seurakunnasta merkin saivat Ritva Harle, Silja Ingman ja Salme Laasonen. Kunniamerkit luovutti juhlaliturgian yhteydessä Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo.

Suomen ortodoksinen kirkko on muistanut ansioituneita äitejä vuodesta 1994. Palkitut äidit ovat omistautuneet kirkon elämälle eri tavoin: kasvattajina, ohjaajina, tukijoina ja toimijoina. Heidän elämässään ortodoksisuus on vaikuttanut myönteisesti lähipiirissä ja säteillyt myös koko kirkkoon.

Ennen juhlaliturgian alkua arkkipiispa Leo vihki käyttöön uudet alttaripöydän liinat eli antiminssit katedraaliin ja sen kryptaan. Antiminssi on liina, jonka päällä ehtoollinen toimitetaan. Antiminsseista voit lukea lisää täältä.

 

teksti ja kuva: Mirva Brola

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset