Arktinen diplomaatti Aleksi Härkönen

Merikasarmi Katajanokalla on remontissa ja ulkoministeriö väistötiloissa, joten suurlähettiläs Aleksi Härkönen saapuu Helsingin kirkkoherranvirastoon haastattelua varten. Paikka on tuttu, vaikka kirjaston löytämiseen tarvitaankin opastusta.

– On minullakin ollut toimisto täällä, yksiö Unioninkadun puolella. Siellä oli silloin Syndesmoksen toimisto, Härkönen muistelee ja silmäilee ympärilleen.

Pitkän uran ulkoasiainhallinnossa tehneellä Härkösellä on vankat ortodoksijuuret. Isä Pentti Härkönen oli aktiivinen ortodoksi ja kansakoulunopettaja, joka opetti pappisseminaarilaisille suomen kieltä. Perhe muutti Pohjois-Karjalan Polvijärveltä isän työn perässä Kuopioon 60-luvulla. Siellä Aleksi oppi tuntemaan kaikki seminaarissa opiskelleet, vaikka nämä olivatkin häntä hieman vanhempia.

– Eniten olen ollut tekemisissä rovasti Rauno Pietarisen kanssa. Hänen kanssaan ollaan ystäviä ja perhetuttuja.

Klassillisessa lukiossa opiskelleen Härkösen tuttavapiiriin lukeutuivat niin ikään muun muassa Mikko Kärki ja Pekka Helakallio. Lukiosta tie vei Helsingin yliopistoon lukemaan valtiotieteitä ja kansainvälistä politiikkaa.

Opiskeluaikoina Härkönen oli tiiviisti mukana erilaisissa ortodoksien riennoissa: Ortodoksisen ylioppilasliiton hallituksessa sekä pääsihteerinä Ortodoksisten lasten ja nuorten liitossa ja kansainvälisessä Syndesmos-järjestössä.

– Opiskelijariennot olivat kaikin puolin miellyttäviä. Löysin puolisoni Tarunkin niistä tehtävistä.

Innokkuuden taustalla oli kotoa tullut perintö mutta myös ystäväpiiri. Mihinkään ”osakuntahöpötyksiin” Härkönen ei osallistunut, politiikkaankin hyvin vähän.

– Opiskelujen kautta politiikka kiinnosti, mutta ei niin paljoa, että olisin lähtenyt sitä tietä eteenpäin. Poliitikkojen kanssa on mukava olla tekemisissä, kansanedustajien ja ministerien, olematta heidän kilpailijansa. He ovat mukavia ihmisiä – jonkun matkan päästä katsottuna. Osa lähempääkin.

Jää sulaa pohjoisessa

Vuonna 1980 Härkönen aloitti työnsä ulkoministeriössä. Viimeisimmät vuodet hän on perehtynyt pohjoiseen ulottuvuuteen arktisten asioiden suurlähettiläänä.

Aihealue on mielenkiintoinen: ilmastonmuutoksen seurauksena jää sulaa Pohjoisella jäämerellä, ja arktisen alueen öljy- ja kaasuvarannot tulevat helpommin hyödynnettäviksi. Vielä joitain vuosia sitten alueelle povattiin melkoista ryntäystä.

– Sitä ei ole tullut. Moni öljy-yhtiö on vetäytynyt pois etsinnöistä ja koeporauksista, koska se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Uusiutuvat energiamuodot yleistyvät koko ajan. Voi olla, että fossiiliset polttoaineet tulevat tiensä päähän. Ilmaston kannalta tämä olisi toivottavaa, Härkönen sanoo.

Toinen syy ryntäyksen laimenemiseen ovat länsimaiden asettamat sanktiot Venäjää kohtaan. Maa tarvitsisi läntistä teknologiaa luonnonvarojen hyödyntämiseen, mutta sitä ei ole tullut.

– Tämä on lyhytaikainen ilo. Venäjä kyllä pystyy yhdessä Kiinan kanssa luomaan teknologiaa. Toisaalta Venäjä investoi parhaillaan kaasun tuotantoon Jamalin niemimaalla eli mantereella, ei merialueella.

Pitkällä aikavälillä tilanne voi muuttua: esimerkiksi Kiina seuraa tilanteen kehitystä ja varautuu tulevaan.

Pohjoisessa on myös vedenalaisia aluekiistoja: useampikin valtio on esittänyt vaatimuksia mannerjalustaan liittyvistä alueista merenpohjassa. Kiista on käsiteltävänä YK:ssa, jonka alainen komitea tekee aikanaan omat suosituksena aluejaosta. Osalliset ovat ilmoittaneet kunnioittavansa menettelyä.

Myönteistäkin kehitystä tapahtuu. Vielä jään peitossa olevalle Jäämerelle on sovittu 16 vuotta kestävästä kalastuskiellosta. Sopimuksessa ovat mukana arktisten maiden lisäksi muita keskeisiä valtioita sekä EU.

– Tämä on ensimmäisiä kertoja ihmiskunnan historiassa, kun kielletään jotain, mitä ei vielä voi tehdä. Voi olla, että kaloja siirtyy pohjoiseen jääpeitteen vetäytyessä, mutta vielä ei ole varmuutta, miten kalat käyttäytyvät. Alueelle täytyy myös sopia kalastuskiintiöistä.

Erikoinen Koillisväylä

Paljon on puhuttu Koillisväylän avautumisesta meriliikenteelle. Jäämerta pitkin kulkeva reitti lyhentäisi kilometreissä mitattuna huomattavasti merimatkaa Aasiasta Eurooppaan. Viime syksynä sitä kautta kulki ensimmäinen konttialus.

Härkösen mukaan varustamoiden into liikennöidä reitillä ei ole kasvamaan päin vaan pikemminkin päinvastoin.

– Moni laivayhtiö on kokeillut reittiä mutta todennut, ettei se ole kannattava. Reitti on toki lyhempi mutta haastavampi. Jos konttilaiva myöhästyy jäiden tai byrokratian vuoksi, yhtiöt eivät toista kertaa lähetä alusta sitä kautta.

Reittiä saatetaankin ryhtyä käyttämään liikennöintiin esimerkiksi venäläisten satamakaupunkien välillä, ei niinkään Aasiasta Eurooppaan, Härkönen uumoilee.

– Koillisväylä on aika erikoinen merialue. Paitsi että siellä on jäätä, se on myös matala. Sulavassa meressä on ahtojäätä ja jäävuoria. Itse asiassa reitti on vaikeakulkuisempi kuin sellainen, joka on kokonaan jäässä.

Epäselvyyttä on myös kansainvälisen oikeuden tulkinnassa merialueen avoimuudesta, Härkönen kertoo. Periaatteessa reitin pitäisi olla avoin, mutta Venäjä näkee asian toisin ja tarjoaa alueella liikkuville aluksille hinnakasta luotsaus- ja jäänmurtopalvelua.

Jonkin verran esillä on ollut ajatus suomalaisten jäänmurtajien hyödyntämisestä Jäämerellä.

– Suomi on ehdottanut, että jäänmurtajia otettaisiin yhteiskäyttöön, mutta asia ei ole edennyt pitkälle. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa on liian vähän jäänmurtokapasiteettia, mutta sinne ei haluta ulkomaista kalustoa, mikä on selvää protektionismia.

Suomen toiveissa olisi myös vetää uusi tietoliikennekaapeli Koillisväylälle, mikä lyhentäisi tiedonsiirron viivettä Aasiasta Eurooppaan. Asia ei ole juuri edennyt, ja siihen kytkeytyy teknisten kysymysten lisäksi huolta tietoturvallisuudesta.

Paineita alkuperäisasukkaille

Suomi on vielä tämän kevään puheenjohtajana Arktisessa neuvostossa, joka on alueen valtioiden ja alkuperäisasukkaiden keskustelufoorumi. Kaksivuotinen kausi päättyy ulkoministerikokoukseen toukokuussa Rovaniemellä.

Neuvosto perustettiin vuonna 1996 ennen kaikkea ympäristönsuojelua varten. Sen päätehtäviä ovatkin ympäristö- ja ilmastoasiat. Kolmas päätehtävä on arktisen alueen asukkaiden hyvinvoinnin turvaaminen.

– Varsinkin alkuperäisasukkaat ovat aikamoisessa paineessa. Ilmastonmuutos tuo mukanaan globalisaation, ja perinteiset elinkeinot, kuten metsästys ja kalastus, jäävät sivuun. Arktisten asukkaiden pitää oppia uusia ammatteja.

Suomessa ainoita alkuperäisasukkaita ovat saamelaiset, joita neuvoston suuntaan edustaa saamelaiskäräjät. Saamelaisia huolettaa esimerkiksi suunnitelma Jäämeren junaradasta. Liikenneministeriö on selvittänyt Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen kulkevaa ratalinjausta, joka menisi ortodoksisten kolttien alueella Inarinjärven etelä- tai pohjoispuolelta.

Koulutus on ollut yksi Suomen puheenjohtajakauden kärkiteemoista yhdessä ympäristönsuojelun, meteorologisen yhteistyön ja viestintäyhteyksien edistämisen kanssa. Kaikilla näillä osa-alueilla onkin saatu edistystä aikaan.

Härkönen pitää merkittävänä Suomen jäsenyyttä arktisessa neuvostossa.

– Suomelle on erikoinen tilanne, että pieni maa kuuluu yhdessä suurvaltojen, Yhdysvaltojen ja Venäjän, kanssa tällaiseen kahdeksan valtion kerhoon.

Ortodoksisuus aina mukana

Kun puheenjohtajakauden viimeiset rutistukset on hoidettu, Härkösellä on aikaa seuraaville suunnitelmille. Edessä on eläkkeelle siirtyminen myöhemmin tänä vuonna. Takana on liki 40 vuoden ura, mistä 17 vuotta on kulunut ulkomailla kuudessa eri maassa.

– Nyt on annettu keisarille se, mikä keisarille kuuluu.

Ortodoksisuus on kulkenut mukana koko uran ajan. Missä Härkönen onkin kulkenut, hän on löytänyt ortodoksisia kirkkoja ja seurakuntia. Niissä on ollut mukava piipahtaa tai viettää enemmän aikaa. Ehkä erikoisin kokemus liittyy Etelä-Amerikan Venezuelaan, josta löytyi venäjänkielinen ortodoksiseurakunta.

– Olen pyrkinyt löytämään hengellisen kodin joka asemamaasta. Sitä olen aktiivisesti etsinyt myös käydessäni eri maissa. Ortodoksinen kirkko on maailmanlaajuinen, mutta ei kovin yhtenäinen käsityksiltään tai mielipiteiltään. Yhteisö tai verkosto on kuitenkin olemassa.

Härkönen on kansainvälisissä tehtävissään nähnyt ortodoksikirkon roolin erilaisissa murroskohdissa. Hän järkyttyi nähdessään, miten ortodoksiset paikalliskirkot toimivat 90-luvulla Balkanin hajoamissodissa.

– Olisin kuvitellut, että kirkot olisivat toimineet rauhantekijöinä, mutta eivät ne toimineet. Ortodoksit eivät toki olleet ainoita, sillä uskontoa käytettiin väärin eri puolilla. Tästä huolimatta mielessäni on järkyttäviä kuvia.

Toisenlaisiakin kokemuksia on. Myös Albaniassa tilanne oli jännittynyt: maa oli jakautunut, ja asukkaissa oli sekä ortodokseja että islaminuskoisia. Lopputulos oli kuitenkin toinen kuin naapurimaissa.

– Arkkipiispa Anastasios tuli Kreikasta johtamaan Albanian kirkkoa, kun maa luopui ateismista. Hän toimi juuri niin kuin kirkollisen johtajan tulee toimia, Härkönen kiittelee.

Ortodoksikirkot ovat politisoituneita erityisesti Itä-Euroopassa, mutta myös Kreikassa kirkko on vallankäytössä mukana. Härkönen pitää yllättävänä, kuinka Venäjän kirkko ateismin puristuksista vapauduttaan lyöttäytyi yhteen uusien vallanpitäjien kanssa.

– Siitä ei suinkaan tullut mitään oppositiovoimaa tai järjen ja kohtuuden ääntä. Toki se ilmentää kristillistä aatetta mutta hyväksyy samalla kritiikittömästi maan suurvaltapolitiikan.

Härköselle itselleen ortodoksinen usko muodostaa elämänkatsomuksen perustan. Sen ulkoisista muodoista hän ei niinkään välitä. Nykyisin kirkossa käydessään hän valitsee mieluusti hautausmaan Profeetta Eliaan kirkon.

– Ympäristö on upea, ja siellä alkaa olla entistä enemmän tuttuja ja sukulaisia. Samalla voi viedä kynttilän ja kukkia. Minusta on hyvä idea, että kirkko sijaitsee hautausmaan yhteydessä. Se antaa perspektiiviä, kun näkymätön seurakunta on läsnä.

Teksti: Mirva Brola
Kuvat: Teemu Perhiö

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 1/19. Löydät lehden täältä.