Auttava puhelin aukoo elämän solmuja

Päivystäjän tärkein tehtävä on kuunnella ja olla läsnä. Moni soittaja kärsii yksinäisyydestä, johon ei ole olemassa helppoa ja yksinkertaista lääkettä. Usein soittajalle merkitsee paljon jo se, että on joku, jolle voi puhua.

– Alun perin toiminnan tarkoitus on ollut se, että olemme korva, jolle ihmiset voivat puhua. Tämä on peruslinjaus edelleen. Yleisin ongelma soittajilla on yksinäisyys. Ei ole ketään, jolle he osaisivat tai voisivat puhua, sanoo Vankka Karttunen, joka on toiminut Auttavan puhelimen päivystäjänä seitsemän vuotta.

Arkista työtä

Puhelut alkavat harvoin dramaattisissa merkeissä. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Kristiina Aminoff sanoo, että toisinaan osalla päivystäjiksi aikovista on varsin hohdokkaita käsityksiä päivystystyöstä. Puheluja kuilun partaalta tulee kuitenkin ani harvoin.

– Joillakin on tästä työstä sellainen kuva, että tämä on hektistä ja dramaattista työtä, jossa pelastetaan jatkuvasti ihmishenkiä. Loppujen lopuksi tämä on aika arkista työtä.

Vankka on samoilla linjoilla. Hän törmää työssään uhkaaviin tilanteisiin hyvin harvoin. Niistä hän pyrkii selviämään puhumalla soittajan kanssa – pitkään.

– Pyrin keskustelemalla laukaisemaan uhkaavat tilanteet. Siihen menee aikaa, mutta yleensä se onnistuu. Kokemuksen pohjalta sanoisin, että ihminen, joka uhkaa tappaa itsensä, ei sitä tee. Hän haluaa ennen kaikkea huomiota ja keskusteluapua.

Jo lähes 15 vuotta päivystystyötä tehnyt Tuomas (nimi muutettu) haluaa korostaa, että Auttava puhelin on kaikille tarkoitettu palvelu. Päivystäjille voi soittaa, vaikka meneillään ei olisikaan mitään suurta kriisiä.

– Ymmärrän, että saatetaan arastella soittamista, mutta tämä palvelu on aivan kaikille. Kriisin ei tarvitse olla mikään elämää suurempi, että meille voi soittaa. Tukevaa ja rohkaisevaa puhetta ei ole koskaan liikaa tässä maailmassa. Kun ajattelen itseäni nuorempana, olisin päässyt paljon helpommalla, jos olisin silloin osannut puhua ongelmistani muille.

Vaikka päivystysvuoroja ei ole kovin usein, on työ itsessään henkisesti kuormittavaa. Siksi päivystystyötä ei suositella liian herkille ihmisille, joilla on taipumus jäädä miettimään puheluja pitkiksi ajoiksi. Vankka sanoo, että raja työn ja vapaa-ajan välillä on selvä. Puhelut eivät seuraa kotiin.

– Opin jo aikoinaan työelämässä sen, että asioita ei pidä jäädä loputtomasti märehtimään. Siinä vain kuluttaa itsensä loppuun ja aivan turhaan, koska monesti ne mietityttävät asiat ovat jo tapahtuneet. Menen päivystyksestä yleensä suoraan kotiin, teen voileivän, luen kirjaa ja sitten menen nukkumaan.

– Asiat jäävät vaivaamaan äärimmäisen harvoin. Lopetettuani päivystysvuoron käyn tuulettumassa puolen tunnin kävelyllä. Jos on viikonloppu, saatan viedä kirkkoon rukouspyynnön niiden ihmisten puolesta, joiden kanssa olen puhunut, jatkaa Tuomas.

Vankalla on yleensä ratkaisukeskeinen lähestymistapa soittajien murheisiin ja ongelmiin. Kaikkiin ongelmiin ei kuitenkaan löydy aina ratkaisua ja silloin korostuu kuuntelun merkitys.

– Pyrin pitämään soittajan asiaan kliinisen välimatkan. Siitä ei ole hyötyä, jos menen mukaan soittajan ongelmiin. Kaikkiin asioihin ei ole ratkaisua ja silloin pitää vain kuunnella, kulkea hetki soittajan vierellä. Joskus se on ainoa asia, mitä on tehtävissä.

Perehdytyksellä puhelimen ääreen

Kristiina, Tuomas ja Vankka korostavat, että päivystäjien ei tarvitse olla mielenterveysalan ammattilaisia. Auttavan puhelimen päivystäjät eli aupulaiset, kuten he itseään kutsuvat, ovat maallikkoja, jotka saavat tehtäväänsä perusteellisen perehdytyksen. Ennen perehdytystä on kaikille avoin infotilaisuus ja sen jälkeen alkuhaastattelut, joissa kartoitetaan päivystäjiksi aikovien motiiveja ja lähtökohtia työhön.

Auttavan puhelimen uudet päivystäjät, jotka aloittavat työnsä tänä vuonna, ovat käyneet koulutuksen, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa yhteistyössä Mielenterveysseuran kanssa.

– Koulutus on räätälöity puhelinpäivystystä ajatellen. Myös jatkokoulutusta pyrimme järjestämään tarpeen vaatiessa. Jos puheluissa toistuu jokin tietty teema, siihen tarpeeseen pyritään vastaamaan ja järjestämään lisäkoulutusta, lupaa Kristiina.

Työnohjaus on päivystäjien jaksamisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Päivystäjät käyvät työnohjauksessa kahdeksan kertaa vuodessa ja samalla he tapaavat myös muita puhelinpäivystäjiä, joiden kanssa voi vaihtaa kokemuksia työstä.

– Työnohjauksessa käydään sellaisia puheluja läpi, jotka ovat jollain tavalla jääneet askarruttamaan ja vaivaamaan. Toisinaan on koulutuksellista sisältöä. Ennen kaikkea työnohjaus on ryhmähengen ylläpitämistä. Ryhmähenki päivystäjien kesken on kaiken a ja o tällaisessa toiminnassa, sanoo Tuomas.

Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja työ pyritään räätälöimään kunkin päivystäjän jaksamisen mukaan. Jos omassa elämässä on meneillään poikkeuksellisen raskas vaihe, ketään ei pakoteta puhelimen ääreen. Aikaa itselleen saa ja pitää ottaa.

– Toki toivomme, että ihmiset sitoutuisivat toimintaan, koska tähän on panostettu paljon ja monesti päivystäjät myös kehittyvät työssään. Jos he yhtäkkiä lopettavat, he vievät osaamisensa pois, ja se on sääli. Toiminta suunnitellaan elämäntilanteen mukaan ja taukoa on mahdollista pitää tarpeen vaatiessa, Kristiina muistuttaa.

– Töihin ei saa tulla kompensoimaan omia ongelmiaan. Päivystäjien kesken meillä on sopimus, että jos jollakin on vaikea tilanne meneillään, kannattaa pitää paussia päivystyksestä, jatkaa Vankka.

Tällä hetkellä Auttavalla puhelimella on noin parikymmentä puhelinpäivystäjää, jotka vuorottelevat keskenään. Juhlapyhien voisi kuvitella ruuhkauttavan puhelimen, mutta Vankan mukaan tilanne vaihtelee.

– Oletamme usein, että juhlapyhät ovat erityisen ruuhkaisia, mutta ei se aina niin mene. Joskus on hyvin rauhallista, toisinaan kiireistä. Sitä on vaikea ennakoida. Enemmän ahdistusta ja soittoja tuntuvat aiheuttavan isot uutistapahtumat, kuten Turun puukotus viime vuonna.

Kristillisyyden ytimessä

Vapaaehtoistoiminta, jota aupulaisetkin edustavat, on syvää kristillisyyttä. Se on ortodoksisen ihmiskäsityksen mukaista pyyteetöntä toimintaa, joka heijastelee Jumalan valoa ja rakkautta. Jokainen vapaaehtoinen palvelee seurakuntaa, kirkkoa ja Jumalaa epäitsekkäästi ja omastaan antaen.

– Toiminnan ytimessä on ortodoksinen ihmiskuva. Näemme ihmisen Jumalan kuvana ja kohtelemme häntä yhdenarvoisesti, kunnioittavasti, ja rakkaudellisesti. Olemme täällä palvelemassa toisiamme, koska siten ikään kuin tuomme Jumalan kuvaa ihmisten keskelle, kertoo Kristiina.

Moni epäröi vapaaehtoistoimintaan osallistumista, vaikka mieli tekisikin tarttua tuumasta toimeen. Kristiina rohkaisee kaikkia mukaan. Jokaiselle löytyy jotakin ja lopulta kyse on etenkin yhteisöllisyydestä.

– On kyse siitä, että tulee jakamaan meidän kanssamme tätä seurakuntayhteyttä. Jokaisella on jotain osaamista. Kannattaa tulla mukaan, niin keksimme aina jotakin, mitä voimme yhdessä tehdä. Tulkaa jakamaan tätä yhteisöä.

Puhuminen avaa mielen lukkoja

Puhelinpäivystys on ajoittaisesta raskaudestaan huolimatta henkisesti kasvattavaa ja palkitsevaa puuhaa, joka opettaa myös tekijäänsä. Antaessaan saa. Vankalle vapaaehtoistyö päivystäjänä on opettanut ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä.

– Olen oppinut tässä työssä pitkämielisyyttä. Osaan kuunnella ihmisiä paremmin. Olen oppinut etsimään monipuolisemmin ja pehmeämmin ratkaisuja ongelmiin.

– Osaan antaa paremmin tilaa muille. Aina ei tarvitse olla päällepäsmärinä sanomassa mitä pitää tehdä. Tehtäväni ei ole opettaa soittajia, vaan kuunnella ja tukea soittajia heidän omissa valinnoissaan. Päivystäjän ego ei saa olla liian suuri, muotoilee Tuomas.

Tuomas iloitsee siitä, että kirkko tarjoaa Auttavan puhelimen palveluja ihmisille. Kaikilla on elämässään ylä- ja alamäkiä. Puhuminen toiselle tuo perspektiiviä asioihin.

– Ajattelen niin, että on hirveän arvokasta, että kirkko tarjoaa tällaisen palvelun. On selvää, että me kaikki olemme välillä elämässämme eksyksissä. Etäisyyden ottaminen omiin asioihin ja niistä puhuminen jollekin toiselle avaa mielen lukkoja, ja lisää omaa ymmärrystä. Silloin alkaa löytyä ratkaisujakin. Martti Lindqvist on kiteyttänyt saman asian nasevasti seuraavasti: ”Moni ongelma olisi lääkitty, jos jokainen löytäisi yhden sellaisen ihmisen, jolle voisi kertoa tarinansa pelkäämättä tulevansa hylätyksi ja selitetyksi.”

Teksti: Saara Kallio Kuva: Pixabay

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 2/18. Lue lehti: https://www.lukusali.fi/index.html?p=Ortodoksiviesti&i=b7cab5ba-2918-11e8-9959-00155d64030a