30.1.2018

Suomen ortodoksisessa kirkossa on vuodesta 1994 lähtien osoitettu tunnustusta ansioituneille äideille. Palkitut äidit ovat omistautuneet kirkon elämälle eri tavoin – kasvattajina, ohjaajina, tukijoina ja toimijoina. Heidän elämässään ortodoksisuus on vaikuttanut myönteisesti lähipiirissä ja säteillyt myös koko kirkkoon.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo on jälleen pyytänyt seurakuntia tekemään ehdotuksia palkittavista äideistä.

Kaikki seurakuntalaiset voivat tehdä esityksiä tänä vuonna huomioitavista henkilöistä. Vapaamuotoiset ehdotukset palkittavaksi äidiksi tulee toimittaa perusteluineen ja yhteystietoineen seurakunnan kirkkoherra Markku Salmiselle osoitteeseen markku.salminen@ort.fi viimeistään maanantaina 12. helmikuuta.

Aikaisempien vuosien tapaan palkittaville äideille myönnetään Pyhän Karitsan ritarikunnan I luokan ritarimerkki. Äitien juhlapäivää vietetään ja merkkien luovutustilaisuus järjestetään Uspenskin katedraalissa 25. maaliskuuta palmusunnuntain juhlaliturgian yhteydessä.

Kategoriat Ajankohtaista