Hiljaisuus kantaa elämään

Kaikki lähtee kaipauksesta.

– Jokaisen ihmisen sisällä on kaipaus johonkin näkymättömään. Se on kuin askelma, josta ponnistaa kohti uutta, Eija Nurmio sanoo.

Tunnetta ei aina osaa sanoittaa edes itselleen. Se on kuin kutsu uuteen, avarampaan mielen maisemaan.

Eija Nurmio pohtii sitä, kuinka kukaan ei tule retriittiin sattumalta. Hän kokee siinä Jumalan johdatuksen, joka kutsuu ihmistä eteenpäin hänen omalla ja samalla jaetulla hiljaisuuden matkallaan.

Nurmion oman runon sanoin: ”Äänien ja hiljaisuuden Jumala, mitä kaipaan, sen sinä tunnet, mitä etsin, sen sinä tiedät, mitä sanoitta pyydän, sitä hiljaa odotan.”

Hiljaisuuden levossa

Tila ja avaruus ovat tärkeitä hiljaisuuden sanoja.

– Hiljaisuudessa ei tarvitse yrittää mitään. Saa vain jäädä kuulemaan sitä, mitä Jumalalla on juuri nyt sanottavanaan.

Joka kerta hiljaisuus puhuttelee jokaista eri tavoin. Sanat nousevat senhetkisestä elämän kohdasta.

Joskus on vain suostuttava antautumaan. Antautunut ei haraa vastaan vaan pysähtyy, ja antaa päiviensä puhua.

Tuntuu, että juuri antautuminen on ihmiselle vaikeaa. Oma arvo lähtee tekemisestä ja sen arvioinnista. Olen hyvä ja arvokas tehtävieni ansiosta. Nurmio muistuttaa siitä, kuinka englannin kielestä lainaten olemme kuitenkin human beings emme human doings.

Juuri retriitissä saa oivaltaa, että oleminen on riittävästi. Voi vain pysähtyä ja levätä Jumalan olkapäätä vasten. Se riittää.

– Tämän ymmärrys heijastuu kaikkeen. Ihminen kelpaa itselleen ja muille. Näin hän oppii ymmärtämään ja kunnioittamaan erilaisuutta.

Eija Nurmio muistuttaa myös siitä, kuinka hiljaisuus ei ole vain irrallinen saareke, vaan siinä on mukana koko elämä.

– Olen usein kokenut, että moniin tilanteisiin, elämän solmukohtiin, vastaukset löytyvät juuri hiljaisuudessa.

– Hiljaisuudessa Jumala luo meitä levossa ja suo meidän luoda itse itseämme ja päiviämme eteenpäin. Se johtaa ymmärtämään omaa osaamme luomistyössä.

Retriitin rauhassa

Joskus oma velvollisuudentunto vaatii paljon. Kenties liika tekeminen nousee suorittamisenpakosta, ulkopuolisista vaateista, ei oman sisimmän kuulemisesta.

Raja on näin myös yksi hiljaisuuden tärkeistä sanoista. On tärkeää vetää rajojaan, ja toisaalta saada avartaa niitä.

”Retriitti on paastoa arjen asioista, maailman melskeestä. Jätän pois turhan, jotta tarpeellinen saa tilansa.”

Elämän kuormittuessa voi osallistua hiljaisuudenretriittiin. Retriitissä on turvallista olla. Ohjaajat pitävät käytännön asioista huolen. Hiljainen kulkija voi vain olla itsensä kanssa, osana ryhmää.

Eija Nurmio muistuttaa siitä, kuinka retriitissä on aina selkeä rakenne. Oleminen siellä ei ole vain epämääräistä hiljaisuudessa lillumista.

– Päiväohjelma sisältää rukoushetkiä, meditaatioita ja niin sanottuja virikepuheita sekä kerran retriitin aikana toimitettavan liturgian. Myös yhteiset, hiljaisuudessa nautitut ateriat ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Kaikki on valmisteltu retriittiin osallistujaa varten.

Yhteiset kokoontumiset tukevat myös hiljaisuudessaoloa. Moni miettii viettävänsä paljon aikaa yksin kotona. Se ei kuitenkaan ole sama asia. Jokainen rinnallakulkija tukee toinen toisensa hiljaisuutta.

Toisaalta retriitissä on tärkeää olla myös yksin, saada omaa aikaa. Varsinkin elämänsä ruuhkavuosissa elävät, työn ja perheen uuvuttamat, kaipaavat hetkiä olla vain itseään kuunnellen.

– Silloin voi huomata, mitä kaipaa juuri nyt. Ehkä tuntuu hyvältä lueskella, ulkoilla, kirjoittaa tai maalata ulos mieleen nousevia asioita. Joskus haluaa vain levätä, nukkua pois uupumustaan.

Jokainen rinnallakulkija tukee toinen toisensa hiljaisuudessaoloa. Eija Nurmio ja hänen miehensä jakavat usein hiljaisuuden yhdessä.

Luonnon sylissä

Retriitit järjestetään yleensä luonnonkauniissa paikoissa. Eija Nurmiolle rakas hiljaisuuden paikka on Utön saari, jossa hän aiemmin asui miehensä kanssa.

Seitsemän tunnin matka Uudeltamaalta saarelle kuljettaa hiljalleen irti kiireestä ja melskeestä. Arki jää taakse.

– Rauhaisa matkustus tuo vähitellen paitsi kehon myös sielun hiljalleen mukanaan retriittiin.

Koska Utö on kaukana, varataan retriittiin neljä päivää aikaa. Hiljaisuuteen laskeutuminen kun ottaa aina oman aikansa. Varsinkin ensimmäisellä kerralla siihen asettuu askel kerrallaan.

Luontoyhteydellä on hiljaisuudessa aina tärkeä osansa. Joku rakastaa hiljaisuutta Lapin tunturimaisemassa, toinen maalaismaisemassa tai järven rannalla. Utötä ympäröi aava meri. Rannan kalliot ja kiviröykkiöt luovat ympäristölle ainutlaatuisen ilmeen. Pieni kylä antaa saarelle oman henkensä. Kyläläiset ovat tottuneet vuosien varrella hiljaisiin kulkijoihin.

Hiljaisuuteen liittyy myös kauneuden kokeminen. Hiljaisuudessa sen voi huomata niin itsessään kuin ympäristössään. Ja luonnon keskellä voi kokea, kuinka pieni ihminen on. Sen ymmärryksestä avautuvat elämän mittasuhteet.

”Ainaisessa keskeneräisyydessä saa jälleen syntyä ikuiseen kevääseen ja täyteen kesään.”

– Samalla voi käsittää Jumalan ja Hänen luomansa maailman loiston ja suuruuden,  joita sanat eivät riitä kuvailemaan.

Ja kuitenkin kaiken sen keskellä voi laskeutua lepoon retriiteissä lauletuin laulun sanoin, ”Laupeuteesi minä turvaan jo varhaisesta aamusta.”

Korkeamman läsnäolossa

Joskus joku ihmettelee, tarvitaanko hiljaisuuden kokemiseen Jumalaa.

– Lähtökohta on mielestäni se, miten hiljaisuuteen tulija itse mieltää Jumalan. Retriittiin voivat kuitenkin tulla kaikki, vaikkei Jumalaan olisi minkäänlaista yhteyttä. Usein suhde Jumalaan avautuu juuri hiljaisuuden avulla.

Eijan ohjaamat retriitit ovat aina kristillisiä. Ekumeenisuus on niissä keskeistä. On arvokasta hiljentyä yhdessä yli kirkkokuntien rajojen.

Vapaus on myös yksi retriitin tärkeistä sanoista. Retriitissä ei kukaan pakota mihinkään. Saa vain olla ja hengittää oman elämänsä sanoja. Hiljaisuus tukee ja kannustaa olemaan se, joka osallistuja juuri siinä hetkessä on.

– Ihmisille, jotka ovat kokeneet esimerkiksi hengellistä väkivaltaa tai pakottamista, hiljaisuus voi antaa myös siitä vapauttavan kokemuksen.

Matkan polut

Eija Nurmio nauttii itse nyt eläkepäivistä. Elämäntyönsä hän teki pääosin luterilaisen kirkon diakoniatyöntekijänä. Tänä päivänä hänen hengellinen kotinsa on ortodoksisessa kirkossa. Matka sinne on ollut pitkä.

– Elämäni varrella olen tutustunut ortodoksisuuteen hiljalleen. Luterilaisena yksityishenkilönä ja seurakunnan työntekijänä olen vuosien varrella vieraillut usein muun muassa Valamon ja Lintulan luostareissa. Niiden hiljaisuus ja rukous ovat kutsuneet luokseen.

Myös kirjojen ansiosta ortodoksisuus on ottanut elämässä sijansa. Varsinkin monen rakastama Vaeltajan kertomus on avannut Jeesuksen rukouksen sisältöä ja merkitystä.

Ikonimaalaus on ollut osa Eija Nurmion elämää jo parikymmentä vuotta. Ikonit ovat osaltaan avanneet ortodoksista traditiota ja kirkkovuotta. Maalaamisesta on tullut luonteva osa hiljentymistä ja rukouselämää.

– Kävin jo työaikanani paljon ortodoksisissa jumalanpalveluksissa. Tuntui kuitenkin kipeältä kokea se, etten päässyt ortodoksisen kirkon ehtoolliselle. Se oli valtava kivi, joka hiersi sisintäni vuosia.

Eläkkeelle pääsyn ja Utössä asumisen myötä kirkkoon liittyminen kirkastui. Lohjan katekumeenikerho avasi ajatusta entisestään. Lopulta ratkaisu oli vääjäämätön.

Nyt ortodoksiset rukoukset ja kirkkoveisut ovat luonnollinen osa retriittien ohjaamista. Pääsiäiseen kantavaa paaston matkaa tukee Eija Nurmion rakastama pappismunkki Serafimin kirja Tie ylösnousemukseen.

Sanojen lahjan Eija Nurmio on kantanut ihmisten iloksi ja tueksi myös kirjoillaan. Muutama vuosi sitten hänen kirjoittamansa kirja auttaa ymmärtämään hiljaisten ruokailujen merkityksen ja antaa reseptejä Leena Kanervalta, joka on toiminut monia vuosia retriittien kokkina Vihdin Riuttarannassa.

Eija Nurmio kuvasi hiljaisuuden arvoa myös viime vuonna ilmestyneessä Aikaa hiljaisuudessa -kirjassa. Se on matkaopas oman sisimmän kuunteluun. Kirjan sisältämät mietiskelytekstit johdattavat lukijan levolliseen läsnäoloon itsensä ja ympäristönsä kanssa.

Joskus kun on vain tärkeää pysähtyä ja laskeutua olemaan hiljaisuudessa ”Avoin asenne auttaa. Otan vastaan sen, mikä tapahtuu. Elän sen varassa mitä annetaan.”

Oman elämänsä maahan voi istuttaa hiljaisuuden siemenen. Retriittien yhteydessä puhutaankin hiljaisuuden viljelystä.

– Hiljaisuus on kuin siemen, joka kylvetään ihmisen mieleen ja sieluun. Kun hiljaisuuden siemen kasvaa ihmisen sydämessä, kun hiljaisuutta harjoitetaan ja hoivataan, se tuottaa hedelmää ihmisen omassa elämässä iloksi ja turvaksi itselle ja muille.

– Jokaisella ihmisellä on kaipuu johonkin näkymättömään, joka hiljaisuudessa voi nousta näkyväksi, Eija Nurmio sanoo.

”Havahtuminen ikävään; minä kaipaan ja tarvitsen jotain itseäni vahvempaa, ihmistä suurempaa, jotain, jolle on tyhjä tila sisälläni, jotain, jolle Luoja loi paikan sydämessäni”.

 

Kursiivilla kirjoitetut tekstit ovat Eija Nurmion ja Mari Vainion kirjasta Aikaa hiljaisuudessa. Kirjapaja, 2020.

Teksti ja kuvat: Mari Vainio

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 2/21.