Pappismunkki Vladimiros: ”Ihastuin kilvoittelun ideaan ja ajatukseen itsensä antamisesta rukoukselle”

Ensimmäisinä työpäivinään Turkin Antalyan Pyhän Alypios pylväskilvoittelijan kirkon pappina isä Vladimiroksen eteen kuoli parvekkeelta pudonnut seurakuntalainen.

– Myöhemmin pidin kädestä nuoria syöpään kuolevia. Tajusin nopeasti, ettei tämä ole helppo pesti, hän sanoo.

Työtä on paljon. Pyhän Alypioksen kirkossa on palvelukset joka aamu ja ilta ja lisäksi viikossa viisi liturgiaa. Lisäksi isä Vladimiros toimittaa palveluksia myös Managvaatissa ja kerran kuussa kauempana Izmirissä ja ajoittain myös Konstantinopolissa. Hän on seurakuntansa ainoa rippi-isä, mikä tuo paljon lisää työtaakkaa.

– Yritämme saada uusia pappeja alueelle, ja Managvaattiin suunnittelemme uuden kirkon rakentamista. Seurakunnat täällä kasvavat, ihmiset löytävät seurakunnan. Aika harvoissa ei-ortodoksisissa maissa rakennetaan uusia kirkkoja, isä Vladimiros sanoo.

Kirkon palveluksessa työpäivät venyvät päivittäin yli Suomessa tavanomaisten työaikasäädöksien.

– Toki jo munkkina olen sitoutunut työhön ilman työaikoja.

Kielillä puhumisen lahja

Isä Vladimiroksen seurakunta kuuluu Vähä-Aasian Pisidan metropoliittakuntaan. Hiippakuntaa johtaa Pisidan metropoliitta Sotiros.

– Metropoliitta Sotiros on tehnyt merkittävää lähetystyötä erityisesti Etelä-Koreassa, jonka ortodoksinen kirkko on kasvanut hänen työnsä ansiosta.

Isä Vladimiroksen seurakunnassa jumalanpalvelusten pääkieli on kirkkoslaavi, koska suurin osa seurakuntalaisista on venäjänkielisiä. Tarkkoja tietoja jäsenmääristä ei ole, mutta Antalyan venäjänkielisen väestön määräksi arvioidaan noin 60 000. Luku on kasvanut vuosikymmenien myötä.

– Kirkkoslaavin lisäksi käytämme myös kreikan, romanian, georgian, turkin tai farsin kieltä tarpeen mukaan. Ortodoksinen väestö täällä on hyvin monikulttuurista.

Isä Vladimiros puhuu sujuvasti arkisina käyttökielinä suomea, ruotsia, englantia, venäjää, kreikkaa ja turkkia. Teologian opinnoissa tutuiksi ovat tulleet myös latina, heprea ja koinee-kreikka.

– Olen kiitollinen, että Jumala antoi minulle kielillä puhumisen lahjan. Olen aina rakastanut kieliä.

Isä Vladimiros kokee olevansa osa suurta jatkumoa, kun hän voi palvella alueella, jolla on vanhaa kristillistä historiaa.

 

Erämaaisien kilvoittelu ja ortodoksisuus kiehtoivat jo nuorena

Isä Vladimiroksen siviilinimi on Alex Rusanen. Hän syntyi vuonna 1988 Tukholmassa suomalaiseen perheeseen.

– Kotini oli ei-kirkollinen. Lapsuudestani muistan toki äitini lukeneen aina iltarukouksena Levolle lasken Luojani.

Isä Vladimiros muistelee, että moni sanoi hänelle jo lapsuudesta asti, että sinusta tulee pappi.

– Vihasin ajatusta. Opiskelin liiketaloutta ja ajattelin, että en takuulla halua papiksi.

Ortodoksisuus kuitenkin alkoi kiehtoa jo varhain. Erityisen vaikutuksen tekivät erämaaisien opetukset, joita nuori tukholmalaispoika luki jo 15-vuotiaana.

– Varhaisten erakkojen elämäkerroissa ihastuin kilvoittelun ideaan ja ajatukseen itsensä antamisesta rukoukselle.

Hän liittyi Tukholman suomalaiseen ortodoksiseen seurakuntaan 16-vuotiaana ja toimi seurakunnassa vuosia ponomarina.

Hengellinen tie alkoi vetää puoleensa yhä vahvemmin, ja nuori mies päätti lähteä opiskelemaan teologiaa. Hän valmistui teologian maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2017. Opintojensa aikana hän opiskeli myös Pietarin hengellisessä akatemiassa, Moskovassa sekä Aristoteleen yliopistossa Kreikan Thessalonikissa.

 Munkiksi Turkkiin

Opiskeluvuosinaan isä Vladimiros alkoi tuntea voimakasta kutsumusta munkkiuteen.

– Ajatus erämaaisien kilvoittelusta eli mielessäni, ja se kaikui sisimmässäni vahvempana kuin ajatus perhe-elämästä.

Valamokin tuli tutuksi talkoolaisena.

– Olen kiitollinen Valamon kokemuksistani ja veljestön tuesta ja esirukouksista. Oletan, että ainoastaan Jumalan johdatuksen ansiosta en kokenut Valamon olevan minun paikkani tuolloin.

Vuonna 2019 isä Vladimiros liittyi Turkin Halkin saarella Pyhän kolminaisuuden luostarin veljestöön ja sai patriarkalta munkkinimen Vladimiros. Vain pari viikkoa munkiksi vihkimisen jälkeen isä Vladimiros vihittiin pappismunkiksi ja lähetettiin Turkin Antalyaan Pyhän Alypios pylväskilvoittelijan kirkkoon, jossa hän toimi ensin pappina ja nykyisin kirkkoherrana.

Isä Vladimiros on erityisen iloinen, että hänen edesmennyt äitinsä ehti nähdä poikansa pappisvihkimyksen ja olla läsnä tilaisuudessa.

– Äitini oli minua odottaessaan käynyt lomamatkalla Pyhän Arkkienkeli Mikaelin luostarissa Thassoksen saarella, jossa pappismunkki oli tullut siunaamaan hänet.

Isä Vladimiros muistaa äitinsä kertoneen, miten tapahtuma oli täyttänyt hänet suurella ilolla ja hän oli mennyt läheiseen kirkkoon sytyttämään tuohuksen Jumalansynttäjän ikonin eteen ja sanonut; ”Pidä huolta lapsestani ja anna hänelle iloa elämässä”.

Äiti oli nähnyt tämän merkkinä siitä, että pojan polku on kirkollinen.

Apostolien jalanjäljissä

Hiippakunnalla, jossa isä Vladimiros palvelee, on vanhaa kristillistä historiaa. Pisidan Antiokia, joka sijaitsee hiippakunnan alueella, oli ensimmäinen kristinuskon kukoistuspaikka Vähässä-Aasiassa. Pisidan Antiokian lisäksi Perge sekä Attalia (Antalya) mainitaan Apostolien teoissa (Apt. 13:13–14, 14:25).

Hiippakunnan lähialueilla on monia historiallisesti ja kristillisesti merkittäviä alueita, kuten muinainen Lyykian Myrra, jossa palveli joulupukin esikuva eli Pyhä Nikolaos.

– Koen olevani osa suurta jatkumoa. On hieno todistus, että pohjoismaalainen on nyt täällä ytimessä, missä apostoli Paavalikin kerran saarnasi. Kuten helluntain prokimeni kuuluu: ”Heidän äänensä käy yli kaiken maan ja heidän sanansa maailman ääriin.”

Konkreettinen historiallinen yhteys ensimmäisten kristittyjen vaiheisiin on merkityksellistä myös seurakuntalaisille.

– Heille on suuri ylpeys saada elää tällä seudulla, monet kokevat olevansa lähempänä kristinuskon ydintä täällä varhaiskirkon entisillä alueilla, nykyään islamilaisuuden keskellä.

Historia on välillä läsnä vielä konkreettisemminkin.

–Toimitan välillä liturgioita rauniokirkoissa, toki luvanvaraisesti. Esimerkiksi Pyhän Nikolaoksen kirkossa Lyykian Myrrassa on ainutlaatuinen tunnelma, ja sinne tehdään myös paljon pyhiinvaelluksia.

Vapaus toimia, rajoituksia tuo korona, ei valtio

Isä Vladimiros on huomannut monien ajattelevan, että kristittynä eläminen ja etenkin pappina toimiminen olisi Turkissa äärettömän vaikeaa. Noin 82 miljoonan asukkaan Turkissa valtaosa, yli 90 prosenttia väestöstä on muslimeja. Valtio ja uskonto on erotettu toisistaan. Kristityt ovat Turkissa hyvin pieni vähemmistö.

– Valtion puolelta ei toimintaamme rajoiteta, kirkon ovet ovat avoinna, ja ihmiset suhtautuvat papinviitassa kulkevaan hyvinkin positiivisesti.

Isä Vladimiros muistuttaa Turkin olevan perinteisesti kahtiajakautunut maa. Turkin ensimmäisen presidentin Kemal Atatürkin sekularismin perinne elää vahvana, samoin islamilainen perinne.

Koronapandemia puolestaan on rajoittanut myös seurakunnan toimintaa, mutta yllättävän vähän. Viime keväänä pääsiäisen aikaan valtion määräyksestä kirkoissa sai olla vain kahdeksan ihmistä. Kun rajoitukset poistuivat, toimintaa saatiin avattua. Jumalanpalvelukset ja liturgiat ovat jatkuneet toistaiseksi, mutta sisäänpääsyä rajoittaen.

– Ennen koronaa kirkossa saattoi olla 300 ihmistä, nyt meillä käy noin parikymmentä ihmistä päivässä. Rajoitamme sisäänpääsyä, pidämme turvaväliä ja kirkossa kaikilla on kasvomaski päällä.

Kirkosta ei ole toistaiseksi lähtenyt yhtään koronatartuntaketjua.

– Piispa on päättänyt, että nautimme ehtoollista edelleen samasta maljasta, siltikään tartuntoja ei ole ollut.

Tuleva pääsiäinen, jota seurakunta viettää, kuten kaikkia juhlia, vanhan juliaanisen kalenterin mukaan, ajoittuu toukokuun alkuun ja pandemiarajoitukset ovat pääsiäisajalle vielä kysymysmerkkejä.

Inhimillisyys ja välittäminen

Isä Vladimiros sanoo kaipaavansa ajoittain luostarielämän hiljaisuutta ja mahdollisuutta rukoukseen keskittymiseen. Aamu- ja ehtoopalvelukset päivittäin, ja liturgia viidesti viikossa antavat voimaa ja tuovat rytmiä elämään.

– Olen kiitollinen, että saan palvella täällä, tässä kauniissa kaupungissa. Patriarkaatissa aina tiedustellaan vointiani ja jaksamistani, mikä on todella arvokas asia.

Hän on kokenut patriarkaatissa vallitsevan inhimillisen ja lämpimän hengen kollegoiden ja esimiesten välillä erittäin positiivisena.

– Ekumeeninen patriarkaatti on hyvä esimerkki hienosta hengellisestä johtamisesta, jossa ihmisläheisyys on keskeinen arvo ja ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan välitetään aidosti.

Isä Vladimiros kokee ulkoisten paineiden lisäävän sisäistä luottamusta ja lämpöä. Erityisesti seurakuntalaisten huolenpito ja välittäminen on arvokas raskaassa arkisessa työssä ja se lisää jaksamista.

– Seurakuntalaiset pitävät papeista hyvää huolta, tuovat ruokaa ja siivoavat. He todella haluavat auttaa ja pitävät auttamista suurena siunauksena.

Varhaiskirkon ydinalueen kristittyjen keskuudessa elää alkukirkon yhteisöllisyyden ja rakkauden henki.

– Antalyassa on paljon venäläisiä turisteja, jotka osallistuvat seurakuntaelämään. Moni sanoo, ettei halua lähteä kotiin, koska ei ole missään nähnyt vastaavanlaista tiivistä rakkaudellista yhteisöä, joka on kuin iso rakastava perhe.

Teksti: Päivä Arvonen Kuvat: Antalyan ortodoksinen seurakunta

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 3/21.