Karjalan kieltä ei käytetty ennen sotia kirkon piirissä. Viime kesänä Suistamon Pyhän Nikolaoksen kirkossa kaikui kuitenkin karjalankielinen veisuu kanttori Kirsi-Maria Susunan johdolla.

6.9.2018

Karjalan kieltä puhuttiin Laatokan pohjoispuolella Raja-Karjalassa, jonka väestöstä suuri osa oli ortodokseja. Nykyisin kieli on Suomessa vakavasti uhanalainen, mutta asema ei ollut hyvä ennen sotiakaan. Koulut käytiin suomen kielellä, eikä kansa kuullut äidinkieltään myöskään kirkoissa.

– Salmissa oikein taisteltiin siitä, pidettäisiinkö palvelukset suomeksi vai slaaviksi. Se ajan papeilla oli ajatus suomalaisen kirkon rakentamisesta ja siinä samalla tuli sivuutettua karjalaisuus. Oli halu pyrkiä venäläisestä ja slaavilaisesta traditiosta pois, kertoo Karjalan kielen seuran puheenjohtajana pitkään toiminut arkkipiispa Leo.

Sotien jälkeen valtaväestöstä uskonnoltaan sekä äidinkieleltään poikkeavat rajakarjalaiset kokivat suomalaistumisen paineen entistä vahvemmin. Venäläiseltä kalskahtavat nimet vaihdettiin, lapset kastettiin usein luterilaisiksi ja karjalan kieli jäi yhteisön puuttuessa kotien kieleksi.

– Monet peittivät identiteettinsä. Uskonto selvisi kieltä paremmin. Kiire ja yhteiskuntaan sopeutuminen eivät jättäneet enää voimia kielen eteen työskentelemiseksi, tuumii Pielavedellä karjalankielisessä kodissa kasvanut arkkipiispa.

Paineet tuntuivat myös kirkon piirissä. Vaikka karjalan kieltä taitavia pappeja olisi ollutkin, he eivät käyttäneet kieltä. Kieltä itsessään pidettiin yleisesti venäläisvaikutteilla saastuneena suomen murteena.

Arvostus jälleen nousussa

Vuosikymmenien hiljenemiskehityksen jälkeen tietoisuus kotoperäisestä karjalan kielestämme sekä kielen arvostus on noussut. Kansanopistojen karjalan kielen peruskurssit täyttyvät innokkaista opiskelijoista, uutta kirjallisuutta julkaistaan ja käyttöä on elvytetty myös kirkon piirissä.

Kuluvana vuonna on käynnistynyt myös Karjalan kielen seuran valmisteleva karjalan kielen ja kulttuurin elvytyshanke.

Vuosikymmenten kuluessa suomalaistumisen paine on hellittänyt. Samalla siirtokarjalaisten jälkipolvet ovat löytämässä usein jo kertaalleen katkenneita juuriaan. Kielen lisäksi sen mukanaan kantama kulttuuri kiinnostaa.

Tietoisuus omista juurista on herättänyt myös sairaalakoulun rehtorina toimivan Mika Saatsin mielenkiinnon karjalan kielen opiskeluun.

– Isäni Suistamolta kotoisin olevat vanhemmat käyttivät karjalaa kotikielenä. Omassa lapsuudenkodissani kielestä aktiivikäytössä oli ehkä viitisenkymmentä sanaa, muistelee Saatsi.

Vaikka kieli oli sivujuonteena säilynyt omassa perhepiirissä, antoi päätös opiskella ja käyttää kieltä odottaa itseään.

– Luin viime talvena Anneli Sarhimaan Vaietut ja vaiennetut – kirjan karjalan kielen asemasta Suomessa. Se oli selvää sytykettä kielen opiskelulle.

Jo aiemmin kielikärpäsen pureman oli saanut Saatsin veli, jonka suosituksesta hän haki viime kesänä opiskelemaan tverinkarjalaa Helsingin seudun kesäyliopistoon.

– Kieli ei saa olla muinaisjäänne, sitä pitäisi mahdollisuuksien mukaan ottaa myös käyttöön. Tämän takia perustin yhden hengen karjalankielisen Loimolan voima -yhtyeen, jolle veljeni on tehnyt sanoituksia useamman kappaleen verran, kertoo musiikkimiehenä tunnettu Saatsi.

Järvenpään kirkon kuorossa laulava Saatsi suhtautuu kielen käyttöön kirkon piirissä positiivisesti. Hänen mielestään olemassa olevia karjalankielisiä tekstejä voisi hyvin ottaa käyttöön osana palvelusta.

Kirkkolaulua karjalaksi

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kanttori Kirsi-Maria Susuna ei ole opiskellut kieltä kursseilla. Kielikorva kehittyi kotona sekä Lieksan mummolan naapurustossa. Vanhoista suojärveläisistä koostuva yhteisö takasi sen, että kieltä käytettiin.

Aiemmin vain perheen ja suvun piirissä käytetyn kielen osaamisesta oli yllättäen iloa töiden viedessä vuonna 2007 Iisalmeen.

– Iisalmessa on vahvan karjalaisidentiteetin omaava seurakunta, joka on pitänyt kieltä yllä. Huomasin ilokseni, että pystyin pakisemaan karjalaa 90-vuotiaan karjalaismummon kanssa!

Nyt oltiin tiellä, jolla Susuna pääsi hyödyntämään ja kehittämään osaamistaan.

– Otimme Evakon praasniekan myötä hiljalleen käyttöön karjalankielisiä käännöksiä, joita onneksi oli tuolloin jo olemassa. Suurin innostus karjalan kielen käyttöön lähti Lapinlahdelta, muistelee Susuna.

Paikkakunnalla toimi Lapinlahden karjalaiset -yhdistys, jonka aloitteesta kansanopistossa oli pitkään toiminut karjalan kielen ja kulttuurin kurssi. Yhteisö opiskeli kieltä, pyöritti yhdistystä ja kävi kirkossa. Tälle pohjalle syntyi Susunan vetämä karjalankielinen kirkkolaulupiiri.

Osaamisen karttuessa piiri lauloi Karjalan valistajien juhlassa koko liturgian karjalan kielellä. Iisalmessa vuonna 2016 televisioidussa pääsiäisyön palveluksessa työn hedelmistä päästiin nauttimaan laajemmin piirin esittäessä useita veisuja karjalan kielellä.

Karjalan kielen osaamiselle on ollut käyttöä kirkollisissa yhteyksissä Iisalmesta muuttamisen jälkeenkin. Tänä kesänä kielitaitoinen kanttori osallistui Suistamolla pidettyyn praasniekkaan. Kirkkolaulu kaikui komeasti osin karjalaksi pidetyssä liturgiassa luovutettuun Karjalaan jääneen Pyhän Nikolaoksen kirkossa. Paikassa, jossa ristiriitaista kyllä, ei aikoinaan pidetty karjalankielisiä palveluksia.

Elvytystä kirkon piirissä?

Kirkon piirissä elää tänäkin päivänä paljon aktiiveja, jotka ovat kasvaneet kokonaan tai osittain karjalankielisissä kodeissa, osin nykyisten rajojen sisäpuolella. Osa seurakuntalaisista myös opiskelee kieltä, vaikka juttukavereista onkin puutetta.

Voisiko ortodoksisen kirkon piiristä löytyä se yhteisö, jossa kielen elvyttäminen olisi mahdollista Lapinlahden tapaan?

Edellytyksiä kielen elvyttämiselle kirkollisissa yhteyksissä parantaa julkaistu käännöskirjallisuus. Käytettävissä ovat käännökset liturgiasta (Jumalalline liturgii), kodinsiunauksesta (Koin Plahoslovindu) sekä panihidasta (Panihiidan Lituanii).

Myllypurossa kanttorina toimiva Susuna on kiinnostunut käynnistämään Helsingissä karjalankielistä kirkkolaulupiiriä. Aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita Myllypuron kappelille sunnuntaina 16.9. liturgian jälkeen.

Lähteet: Anneli Sarhimaa: Vaietut ja vaiennetut. Karjalankieliset karjalaiset Suomessa. SKS 2017.

 

teksti ja kuvat: Anu Heikkilä

Kategoriat Ortodoksiviesti
Jaa juttu