Kirjailija Annina Holmberg: ”Kiitän Jumalaa jopa pahoista hajuista.”

Tapaamme kirjailija Annina Holmbergin kanssa tyhjässä Uspenskin katedraalissa. Holmberg on sytyttänyt tuohuksen rakkaimman ikoninsa, pyhittäjien Sergei ja Herman Valamolaisten ikonin äärellä. Ripeän kävelyn aiheuttama hengästyminen on jo laantunut, ja Holmberg katselee kotikirkkoaan liikuttuneena. Hän on täällä ensimmäistä kertaa sairastamisensa jälkeen, ensimmäistä kertaa kuukausiin.

Annina Holmberg sairasti koronaviruksen aivan ensimmäisten joukossa. Hän sai tartunnan naistenpäivän konsertissa Musiikkitalossa. Holmberg osasi jo oireidensa perusteella odottaa positiivista testitulosta. Silloin oli maaliskuun puoliväli. Suomi oli julistanut edellisenä päivänä poikkeustilan, ja pyhäköt sulkivat ovensa jumalanpalvelusten ajaksi. Uutisista tuli kuvaa koronaviruksen uhkaavasta leviämisestä ympäri maailman.

– Tuntui epätodelliselta olla yksi sairastuneista. Olin niin poikki, että pystyin vain makaamaan ja ihmettelemään uutta maailmantilaa.

– Olen todella onnekas, etten joutunut sairaalaan. Minulla oli kuitenkin outoja ja inhottavia tuntemuksia. Kipu kulki rintakehällä aaltoina kuin jyrä ajaisi edestakaisin. Maku- ja hajuaistin katoaminen oli pelottavaa. Siinä tuli sellainen olo, että kohta lakkaan hengittämästä, enkä edes huomaa sitä.

Sairastamisensa aikana Holmberg sai kuitenkin voimaa uskostaan. Hän luotti koko ajan paranemiseensa.

– Tuntui erityisen hienolta, kun arkkimandriitta Mikael Valamon luostarista ilmoitti minulle toimittavansa täsmäpalveluksen hänen tuntemiensa koronaviruksen sairastuttamien puolesta. Se tuntui henkilökohtaiselta.

Holmberg pohti sairastamisensa aikana sitä, miksi Jumala pysäytti maailman tällä tavalla.

– Kuten arkkimandiitta Sergei sanoi minulle, tarvitsimme tauon. Nyt emme ota enää mitään itsestäänselvyytenä.

Poikkeusolot eivät näy kirjailijan työssä

Annina Holmberg on kirjailijana tottunut työskentelemään etänä. Holmberg joutui kuitenkin sairastuttuaan ottamaan lisäaikaa työn alla olevan kirjansa ”Ina ja Tito – kohtauksia Collianderien taiteilijaliitosta” työstämiseen. Kirjaa hän on tehnyt yhdessä tietokirjailija Olli Löytyn kanssa, ja se julkaistaan lähes ajallaan syksyllä.

Annina Holmbergin elämässä kääntyi myös uusi sivu, kun hän sai keväällä kutsun Ikoni ja kulttuuri -lehden toimituskuntaan.

Peräti neljänä vuosikymmenenä kirjoja julkaissut Holmberg ei koe, että sairastaminen olisi muuttanut hänen elämänsä ja kirjallisuutensa suuntaa. Vaikka Holmbergin kirjallinen tuotanto on hyvin laaja, ja se käsittää niin nuortenkirjoja, televisiokäsikirjoituksia kuin dramaturgioita ja konserttisanoituksiakin, hän ei aio laajentaa nyt esimerkiksi tieteiskirjallisuuteen.

– En rupea kirjoittamaan mitään pandemiakirjaa, Holmberg vitsailee.
Kesällä kuvataan muun muassa Holmbergin käsikirjoittama televisiosarja. Kirjailija odottaa kuitenkin ennen kaikkea itselleen tärkeää kirjoitusprojektia, joka on saanut tähän saakka odottaa ohituskaistalta tulleiden työprojektin vuoksi.
– Aion vihdoin kirjoittaa kirjan isästäni, ohjaaja Kalle Holmbergistä. Äidistäni, dramaturgi-ohjaaja Ritva Holmbergistä kirjoitin jo vuosia sitten.

Annina Holmbergilla on hyvin erityinen suhde vanhempiinsa, ja heitä ei ole voinut kuolemakaan erottaa. Tänäkin poikkeuksellisena kesänä Holmberg odottaa pääsyä Valamon luostariin vanhempiensa haudalle.

Valamon luostarissa on Annina Holmbergin toinen hengellinen koti.

– Vanhempani olivat siellä talkoolaisina ja työssä. Olen viettänyt Valamossa hyvin paljon aikaa ennen lasteni syntymää, ja kirjoittanut luostarista kirjankin.

Side ei ole katkennut perheen perustamisenkaan myötä, ja perhe on käynyt Valamossa säännöllisesti. Annina Holmbergin tytär myös kävi Valamossa työelämäharjoittelunsa.

Lasten syntymän myötä oma seurakunta ja lähikirkko tulivat kuitenkin entistä tärkeämmiksi.

– Uspenskin katedraaliin on lyhyt matka, matala kynnys ja helppoa tulla lasten kanssa. Poikani on ollut täällä ponomarina, molemmat tyttäreni ovat olleet täällä töissä lastenhoitajina ja kynttilävastaavina. Olen kiittänyt erityisesti ylidiakoni Juha Lampista ja kripareita siitä, että lapset tulevat mielellään kirkkoon.

Poikkeuksellisena kesänä tarvitaan lepoa

Annina Holmbergilla on lääkärin mukaan mitä ilmeisimmin nyt immuniteetti koronavirukselle, ja hän voi periaatteessa elää normaalia elämää. Mies ja lapset sen sijaan eivät ole sairastaneet tautia.

– Olen aiemmissa haastatteluissani kertonut unelmoivani siitä, että pääsisin kiertämään kesällä vaikka vanhainkoteja ja käydä tapaamassa siellä yksinäisiä vanhuksia. Täytyy kuitenkin katsoa oman jaksamiseni mukaan, sillä huomaan tarvitsevani itsekin lepoa ja palautumista. Olen sanonut aina, että mökillä makaamista pitää mahtua ihmisen elämään. Aion lukea myös hengellistä kirjallisuutta, vaikka Dostojevskia.

Holmbergin voimavaroja vie myös iloinen asia, nimittäin muutto lapsuuden kotiin, rakkaaseen vanhaan kerrostaloasuntoon Helsingin keskustassa.

– Muutin ensimmäisen kerran Töölöön 13-vuotiaana, ja nyt olen 56. Elämä menee näin ympyrän, kertoo Annina Holmberg hymyillen. Eniten hän odottaa uuden kotialttarin tekemistä.

– Vanhempieni ihanat ikonit ja meidän ikonimme pääsevät samaan kotiin. Saamme rakentaa uuden ikoniseinän. Unelmoin, että voisimme pitää kodinsiunauksen kesän lopulla. Myös poikamme lakkiaiset siirtyivät elokuulle.

Vaikka perheessä jo odotetaan paluuta normaaliin, juhlia ja yhteisiä jumalanpalveluksia, pitävät he kuitenkin rajoituksia tarpeellisina.

– Vaikka sairastin vain lievän koronan, se oli todella vakava tauti.

Annina Holmberg viipyy vielä hetken kirkossa. Hänen sytyttämänsä tuohus sammuu, ja kesäinen aurinko loistaa katedraalin ikkunoista. Holmberg tekee ristinmerkin ja sulkee kirkon oven.

– Toivon mukaan tapaamme jumalanpalveluksissa ulkona.

Teksti ja kuva: Vlada Wahlstén

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 4/20.