Kristus syntyy, kiittäkää!

Kristuksen syntymä, Jumalan tuleminen ihmiseksi, on koko evankeliumin suurin ihme ja mysteeri, salaisuus. Kaikessa yksinkertaisuudessaan joulun sanoma kiteytyy siihen, että Kristuksen syntymässä huipentui Jumalan antamien lupausten täyttymys. Uusi aika alkoi. Kuolevaisille Hän lupasi kuolemattomuuden, särkyneille pelastuksen ja pimeydessä vaeltaville valon.

Kristuksen rajaton täyteys ja yltäkylläisyys ylittävät kaikki inhimilliset pyrkimykset kuvata tai määritellä Hänen merkitystään koko maailmalle. Hän on kaikkien ihmisten ja kansojen odotuksen sekä kaipauksen täyttymys.

Jumala on antanut meille kestävän elämänperustan ja pysyvän toivon. Tällaisena roolimme on olla välittäjiä. Jumalan ”ikoneina” seisomme luomakunnan keskellä siltana pyhyyden ja rajallisuuden, taivaan ja maan välillä. Osallisuus Jumalan suurpiirteisestä rakkaudesta, filantropiasta, syvenee, kun jaamme sitä ympärillemme. Pyhä Augustinus toteaa: ”Rakastava sydän saa toisen sydämen palaamaan”. Joulupaaston ja adventin aikaan kuuluu se, että käymme tapaamassa sairasta, vanhusta, pakolaista tai henkisissä vaikeuksissa olevaa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Joulu muistuttaa myös tulevasta, iankaikkisesta. Se kantaa meitä siihen todellisuuteen, jolloin Kristus on oleva kaikki kaikessa. Kaipaus Hengen läsnäoloon ja johdatukseen vakuuttaa meidät yhteisestä uskosta, toivosta ja rakkaudesta Kristuksessa. Oi, jospa ihmisellä ois joulu ainainen.

Ambrosius
Helsingin metropoliitta