Pyhän Kolminaisuuden kirkko Lahdessa on odottanut vuosia kellotapulin ja vesikaton korjauksia. Myös seurakuntasali on ollut vuosia pois käytöstä. Kuva: Tiina Makkonen

9.10.2024

Helsingin ortodoksinen seurakunta on 8.10. keskeyttänyt Lahden Pyhän Kolminaisuuden kirkon, seurakuntasalin, kellotapulin ja kirkon vesikaton korjaukset. Asiasta on tehty virallinen hankintamenettelyn keskeyttämispäätös, joka on julkaistu myös seurakunnan sivuilla (pdf). 

Hankinta keskeytetään kokonaisbudjetin puuttumisen vuoksi. Halvimman tarjouksen myötä kokonaishinta urakalle olisi ollut 1 044 970 €. Valtuusto oli aiemmin myöntänyt hankkeeseen 700 000 euroa. Tarvittava lisäbudjetti olisi näin ollen ollut 350 000 €. Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuusto päätti 26.9.2024 kokouksessaan olla hyväksymättä urakan vaatimaa lisäbudjettia ja palautti asian uudelleen valmisteluun sovitettavaksi annettuun budjettiraamiin.

Lahden ortodoksisen kirkon remonttia ei ole mahdollista toteuttaa nyt suunnitellussa ja kilpailutetussa laajuudessa, minkä vuoksi hankinta joudutaan keskeyttämään.

Myös Helsingin Pyhän Kolminaisuuden kirkon tälle vuodelle suunniteltu peruskorjaus jouduttiin lykkäämään kokonaisbudjetin puuttumisen ja markkinaoikeudessa vireillä olleen haasteen vuoksi.

Seurakunnassa on meneillään monia kiinteistöihin liittyviä hankkeita, joista moni näyttää siirtyneen vuodelle 2025 tai tätä myöhempään ajankohtaan. Valtuusto päättää seurakunnan vuoden 2025 budjetista II sääntömääräisessä kokouksessaan, joka on määrä pitää 14. marraskuuta. Valtuuston kokous on julkinen tilaisuus, jota voi tulla seuraamaan paikan päälle. Kokous myös lähetetään suoratoistona seurakunnan YouTube-kanavalle.

Kategoriat Ajankohtaista Uutiset