Matti Jyrkinen: ”Kanttorin työ vaatii itsensä likoon laittamista”

Yksi Helsingin ortodoksisen seurakunnan pitkäaikaisimpia työntekijöitä on Matti Jyrkinen, joka on toiminut kanttorina Länsi-Uudellamaalla yli 35 vuotta. Hän aloitti seurakunnassa 1.1.1986. Sitä ennen Jyrkinen toimi kanttorina Vaasassa ja Oulussa.

Polku kanttoriksi viitoitettiin kuitenkin jo paljon aikaisemmin Jyrkisen lapsuudessa Suonenjoella. Vuonna 1963 paikkakunnalla oli niin hirveä lumimyräkkä, että ihmiset eivät tulleet jumalanpalvelukseen. Matti Jyrkisen isä, impilahtelaistaustainen kansakoulunopettaja ja myöhemmin director cantus, Väinö Jyrkinen sanoi pojilleen Matille ja Pekalle:

– Brihatsut, tulkaa tänne kliirossille laulamaan minun ja äidin kanssa.

Pojat kun olivat olleet mukana palveluksissa pienestä pitäen ja osasivat veisut leikiten. Palvelus meni niin hyvin, että Jyrkiset alkoivat sittemmin esiintyä perhekvartettinakin.

Antaumuksellisessa työssä

Vuonna 1974 Matti Jyrkinen aloitti kanttoriopinnot Kuopiossa, kun ensimmäinen kolmivuotinen kanttorikurssi alkoi ortodoksisella seminaarilla. Jyrkinen muistelee aikaa lämpimästi ja sanoo, että tuolloin korostettiin sitä, että kanttorin työ on kutsumus ja palvelutehtävä.

Sen Jyrkinen on myös sisäistänyt. Vuosien saatossa hän ja isä Kalevi Kasala ovat vastanneet Länsi-Uudellamaalla paljosta: jumalanpalveluselämästä, kerhotoiminnasta ja ihmisten auttamisesta erilaisissa asioissa. Jyrkinen on myös opettanut uskontoa kanttorintoimensa ohella vuosina 1978–2008.

– Minulle on saanut soittaa milloin vain. Ihmisiä pitää auttaa, se on elävää diakoniaa. Koronan aikana olen ollut paljon yhteydessä seurakuntalaisiin puhelimitse. Kanttorin työ vaatii itsensä likoon laittamista. Se on antaumuksellista työtä, jota kohtaan pitäisi olla rakkaus ja kutsumus. Parhaimmillaan työ on hyvin itsellistä ja palkitsevaa. Seurakuntalaiset ovat voimavaramme.

Jyrkinen toteaa, että pyhäkköyhteisön papin ja kanttorin tehtävänä on innostaa seurakuntalaiset mukaan toimintaan, sillä seurakuntalaisilla on paljon monenlaista osaamista. Vaikeina aikoina ihmiset miettivät syntyjä syviä ja tällöin kirkon rooli toivon tarjoajana korostuu.

– On tärkeää, että annetaan toivoa. Elämä on raadollista.

Esimerkin voima

Matti Jyrkisellä on tuntemus kirkkokunnasta pitkältä ajalta monella tasolla. Hän sanoo, että elämän perusasioita on, että oma esimerkki on kaiken a ja o.

– Joukkoja johdetaan esimerkin voimalla. Ortodoksien on hyvä verkostoitua myös muuhun yhteiskuntaan, eikä pysyä pelkästään omissa piireissään. Erilaisuuden hyväksyminen on tärkeää, sillä erilaisuus voi myös olla suuri voimavara.

Eläkkeellä Jyrkinen aikoo viettää aikaa läheisten kanssa, tehdä musiikkia ja retkeillä luonnossa. Hän on kolunnut Suomen kansallispuistoja ja rakastaa erityisesti Lapin maisemia. Pimeinä talvi-iltoina Jyrkinen tutkii karttoja ja tekee karttamatkoja.

– Kartat ovat huikeita. Niitä katsoessa mielikuvitus pääsee liikkumaan.

Luomakunnan tila huolestuttaa suuresti luonnonystävää.

– Ihminen on ottanut ohjat käsiinsä, eikä maapallon kantokyky kestä sitä. Luomakuntaa pitää vaalia ja luontoa pitää osata lukea.

Teksti ja kuva: Saara Kallio

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestissä 4/21.